Jatketaanpas tänne aiheesta, nyt kun Tecsunia on tullut kokeiltua jo melkein vuorokausi!
Keittiön ikkunan ääressä avautui aivan uusi maailma. Lyhyillä muutama piraatti tuntui soittelevan polkkaa, mutta ne tulivat sentäs aika tukkoisesti, joten siirryin FM:lle. Aiemmin täällä hädin tuskin kuului Eurajoen maston asemat, saati sitten että Turun seudun pienempitehoiset olisivat voittaneet harhapuuron. Salon ja Uudenkaupungin asemat tulivat nyt mainiosti. Zoom FM 93.4 (50W) tulee täysin kuten paikallisaseman kuuluu tullakin, lähettimelle on matkaa 5km. Muilla radiolla signaalissa oli aina pieni kohina ohessa.
Vain RobinHoodista syntyy pieni harha -0.3MHz, mutta masto näkyykin suoraan ikkunasta. Fiskarsin masto vaikutti myös vakikuulujalta, myös jotkut Fiskarsin kaupalliset tulivat kohinassa, mm. Groove FM 89.4. Iltasella täytyi mennä parvekkeelle suuntimaan ja kokeilemaan scatterin varalta, kunhan oikea suunta vain löytyi, bandille nousivat Sundin P3 88.6 ja 91.3 Ålands Radio, nämä lähestulkoon puhtaasti. 97.1 P2 Ei kuulunut näiden tasoisesti.
Visbyn taajuudet olivat hiljaisuuden vallassa, sen sijaan Stokis messosi mainiosti sieltä mistä mahtui. 92.4 P1 ja 99.3 P3 kuuluivat lujaa, jälkimmäinen vähät välitti Eurajoen Extremistä (99.4). 103.3 ei jaksanut Suomipopin kainalosta sentäs ja 96.2 on Iskelmä UKI. Stokiksen paikallisia taajuuksia on joitain täysin vapaina, mutta niillä ei kuulunut mitään kuten olettaa sopii.