Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Aiheet - holmch

Sivuja: [1]
1
Tervehdys kaikille,

Harrastaja analogihiilikaudelta täällä uudelleen aktivoitumassa. DX-kuuntelu ja sittemmin etenkin FMDX ja TVDX ovat olleet kiinnostuksen kohteina jo poikasesta alkaen. Satelliittitelevision kanssa puuhastelin hieman myöhemmin 80-90-luvuilla.

Mutta ensin lyhyesti hieman taustoja tähän alkuun;

Kaikki alkoi joskus 70-luvulla Radio Luxemburgin kuuntelulla, kesäillat isoveljeni kanssa perheenmme kesämökillä Turun saaristossa menivät pitkälti sitä kuunnellessa, (tässä sen legendaarinen 208-jingle vanhalta C-kaseteiltani). Samalla taajuudelle ilmestynyt arabialainen asema alkoi valitettavasti feidailla päälle yhä useammin joskus 80-luvun alussa.

Talvet asuimme vanhempieni kanssa siihen aikaan Helsingissä. Yhdellä kaverillani oli Yaesu FRG-7700 ja lanka-antennia kerrostalojen välissä. Lyhytaalloilta kuului Etelä-Amerikkaa jne.

Mutta sitten tuli TV-DX ja vei jalat alta.


VHF-1 keleillä alkuun:



Ostettuani teinipoikana Philipsin ART 60 radio-TV:n löysin VHF-ykkösen ja sitä myötä TV-DX-harrastuksen alkukesällä 1980. Muistan poikkeuksellisen hyvät kelit heti silloin alkuun; mm. Saksan Grünten, Itävallan ORF FS1, Unkarin MTV-1 Budapest, Sveitsin +PTT SRG1, Belgian RT BF1 Liège ja Italian RAI 1 -testikuvat näkyivät ES-kelien tullen usein jo pelkällä teleskooppiantennilla näinä 80-luvun alun alkukesinä. Tästä innostuneena rakensinkin sitten heti seuraavaksi kesäksi kolme-elementtisen VHF-I alueen Quad-häkkyrän puukepeistä ja kuparilangasta. Se oli ensimmäinen isompi viritelmäni antennipuolella ja toimi ilokseni erinomaisesti! Havaintovihkoon alkoikin pian kertyä lisää merkintöjä.


Lievealueen FM- ja TV-asemat:

Nämä tilaa vievät antennikokeilut tapahtuivat Nousiaisissa, silloisessa mummulassa, jossa sitten joskus v. 1982 aloin virittelemään antenneita myös Ruotsin suuntaan saadakseni lisää tv-kanavia sen aikaisten YLE:n ykkösen ja kakkosen seuraksi. Aluksi vain SR P3 ja STV2 Sundista Ahvenanmaalta, mutta tämä Nousiaisten QTH osottautui kuitenkin lupaavaksi ja tontilla talon vieressä oli vielä korkea kalliokin jonka päälle rakensin kesällä 1984 liki 20 metrisen maston. Sen kanssa aukesi sitten koko manner-Ruotsin puoleinen rannikko, esim Tukholman tarjonta näkyi ja kuului oikeastaan päivittäin, mutta se olikin sitä upeaa analogista aikaa jolloin jo pienikin kuvanhaamu tai värien vilahdus riitti kanavan, jos ei nyt ihan katsomiseen, niin ainakin havaitsemiseen.



Mastossakin VHF-1 alueen yagi tuossa alempana.

Valitettavan vähän dokumentoin alkuaikojen havaintojani silloin kuvin muutoin aktiivisen harrastamisen aikaan 80-luvulla. Tähän hakemalla löytyi nyt ainoastaan muutama satunnainen jonkun paljon myöhemmän 90-luvun tropokelin aikaan filmikameralla taltioitu kuva. Ei ollut vielä silloinkaan digikameraa näiden taltiointia helpottamassa.


YLE Stockholm E39 tropo


TTV E6 long range


TIPP TV Tallin E45 tropo


FM-kuuntelua ja lisää antenneita:



Ketjussa myöhemmin tulee lisää juttua antenneista, mutta tässä Nousiaisissa mäen päällä 10-elementtinen Yagi Helsinkiin päin suunnattuna kun ensimmäinen paikallisradio Radio City 96,2 MHz aikoinaan siellä aloitti. Radio Cityllä taisi silloin alkuikona olla tehoja korkeintaan 100 W ja lähetysantenni Lepakkoluolan viereisessä savupiipussa, joten olin varsin tyytyväinen tuon Yagin suorituskykyyn, kun sain pitkän matkan päästä heikon aseman kuuluviin. FM-virittimeen piti tosin vaihtaa kapeampi keraaminen suodinpari, jolla sai viereiset YLE-roiskeet kuriin. 

Harrastaminen oli kivaa ja lisää tv-kanavia täytyi saada!


Satelliittitelevisio:

1980-luvun puolessavälissä aloin innostua satelliittitelevisiovastaanotosta, omaa vastaanottoa aloittelin 1987 alussa, jolloin ensimmäisenä virittimenä oli Salora Mark 2 ja siihen aikaan juuri ja juuri välttävä 1,8 metrin satelliittilautanen.




Kesällä 1988 katolla komeili jo 2,4 metrin antenni ja vastaanottimena edellistä parempilaatuisella Dolby NR Stereo-äänellä varustettu Salora XLE 8901.




90-luvulle tultaessa tuli pääantenniksi uutena hankittu 3 metrin Aerial AS30 Polarmount-jalustalla ja erillisellä elevaatiokulman hienosäätömoottorilla. Aerial Oy:n alumiinista valmistama ja erinomaisen pintatarkkuuden omannut 3 metrin peili oli hyvin kapeakeilainen, joten sen suuntauksen oli oltava mahdollisimman tarkka. Linkin kuvasta näkyvät antennin speksit.




Tässä sillä vastaanotettu kaappaus kaukaa varsinaisen footprintin ulkopuolelta;


Israelin TV1 Ku bandilla (Intelsat V F-1, 11 GHz Middle East Spot Beam)

Innostuksen kasvaessa aloin metsästää myös C-bandilta täällä pohjoisessa kovin heikoksi jääneitä Afrikkaan, Arabiaan ja muualle tropiikkiin suunnattuja tv-asemia, yhtenä ensimmäisistä eksoottisimmista oli muistaakseni Ghana säätiedotuksineen. TV- ja satelliittivastaanottoharrastuksen ollessa ns. "pahimmillaan" 1990-luvun alussa, oli erikokoisia kiinteästi suunnattuja lautasia, suunnattavan pääpeilin lisäksi ainakin ainakin kuusi kappaletta, niiden lisäksi kaksi ristikkomastoa ja sinne tänne sojottavia yageja, sekalaista ohjauspiuhaa sekä maa- ja ilmakaapelia risteili tontilla siihen mennessä varovaisesti arvioiden ainakin kilometrin verran. Satelliittivastaanottimeksi oli lopulta valikoitunut mm. kaistankavennuksella terästetty Manhattan 9000. Näistä ja muistakin virityksistä tarkemmin tuonnempana.


LA ja CB-radio:

LA ja CB olivat myös tulleet mukaan muiden harrastusten lomassa ja toisen korkean maston myötä on QSL-korttejakin edelleen tallella aika läjä, muutamia jopa Amerikoistakin.




Harrastus tauolle:

Vuosituhannen loppua kohden tuli pikkuhiljaa työn ja muun elämisen myötä asteittainen muutto takaisin kaupunkiin, tällä kertaa Turkuun. Nousiaisten tukikohdasta piti lopulta luopua ja nämä tilaa vieneet antenniharrastukset jäivät pakon sanelemana taustalle pariksi vuosikymmeneksi. Se 10-elementtinen ULA-antenni minulla sentään on vielä tallella kellarissa.


Harrastuksen uudelleenlämmittelyä kaupunki-QTH:ssa:

Kesäkauden 2020 kelien avauduttua nousee FM-DX-kuumekin taas ja sopivan vastaanottimen hankinta polttelee. Homma on vielä pahasti kesken, mutta nyt viimein kalustoa on tullut hankittua Amerikoista asti; Erinomaiseksi mainitun, mutta siksi nykyään myös kovin hintavan Sonyn XDR-F1HD:n sijasta, päädyn aloittemaan samalla tunerilla varustetulla Sony XDR-S10HDiP:llä



ja vaihtoehtoisesti hieman vanhemmalla suodinmodatulla Sony ST-S311:llä.



Antenneista joudun kuitenkin nyt täällä nyky QTH:ssa kerrostalossa tinkimään.

TVDX-puolella on harrastaminen hankaloitunut huomattavasti analogisten lähetysten loputtua ja VHF1-alueenkin lähes autioiduttua. Minulla on kuitenkin lupa kevyeen antennivarustukseen yhtiöltä, niinpä laitoin ihan äskettäin Televesin kompaktin Ellipse UHF-haravan katolle ja suuntasin sen länttä kohti lähinnä Ahvenanmaan Sundista tulevia DVB-T nippuja ajatellen. Ja ehkäpä sieltä joskus keleillä tulisi muutama muksi ihan Ruotsista saakka... Välimatkaa täältä Turusta Sundin lähettimeen tulee 120km, mikä digiaikana lienee hieman haastavaa. Isompaan UHF-antenniin ei kuitenkaan nyt ole mahdollisuuksia, kuten esimerkiksi tähän (Channel Master 4251, jonka pitäisi mielestäni olla vähimmäisvaatimus joka kotitaloudelle :)



Yllä kuvassa näkyvä esteettisen kaunis ja muotoilultaan hillitysti maisemaan istuva Channel Master ei valitettavasti ole oma, vaikka sellaisesta aikoinaan haaveilin. Oli vaan pakko laittaa sen kuva ja tribute-sivun linkki tähän loppuun innostusta tuomaan.

Jatkoa ja sekalaisia havaintoja aiheesta ja sen vierestä seuraa.


EDIT: Rakennetta selkeytetty;

Johtuen blogi-tyyppisestä kirjoittelusta, on tämän aloituksen esittelyyn liittyviä muisteloita (nyky-harrastamisen lomassa) tullut kirjoitettua lisääkin, pyrin kokoamaan linkit tähän alle:



- Ketjun aloitus ja esittely - Christer Holm, Turku  UPDATED -April 2021

- Ruotsin ja Eestin television vastaanottoa 1980-luvulla

- Lievealueiden FM- ja TV-vastaanottoa 80- ja 90-luvuilla Lounais-Suomessa ym.

- 1980-90-luvun tv-antennivirityksistäkin vielä vähän lisää...

- VHF low band analoque ES - 80-luvun alun kultaiset TVDX-muistelot - Sporadic E  (TO BE UPDATED SOON!)

- Analoginen satelliittitelevisio bandscan vuodelta 1993 ja vähän muutakin ADDED MORE STUFF -April, 2021


Tarkoitus olisi vielä joskus kääntää englanniksi koko roska, mutta sillä välin saa Google Chrome-selaimen translate-toiminto ns. "Korsoroida" sivua paremman puutteessa ;-)



Sivuja: [1]