Sekalaiset > [OFFTOPIC]

TV, elokuvat ja FM-//DX-kuuntelu

(1/3) > >>

IS:
Piruuttani avaan tällaisen topicin, josko FM-kuuntelijoissa olisi elokuvien ystäviä. Sikäli jos ylläpito sallii, elokuvien sekä TV-tuotannon piikkauksista FM-kuunteluunhan voi keskustella väljästikin. Kuten esimerkiksi, että elokuvassa
"Keskiyön Cowboy"
bussissa ilmiselvästi soi 670 WABC, ja missä vaiheessa sitten elokuvissa brändikkäät AM-jenkit vaihtuivat FM-asemiksi vaiko missään. Kuten esmes, monessa leffassa ja tv-dokumentaarissa on taustalla tai efektinä kuulunut 1010 WINS NY, mutta en muista missä elokuvassa tai tv-dokumentissa olisin kuullut FM-idinsä.

Tuossa eilisiltana, mainosrahoitteiselta kotimaiselta tv-kanavalta tieskö monennen kerran tuli elokuva
"Kaikki yhteydet poikki",
"The Trigger Effect".
Pienehkön tuotantoyhtiön leffa, jossa pääosissa mm. Twin Peaksista tunnettu ja jokseenkin tuotamyötä noussutkin Kyle Maclachlan.

Nyt aamulla katsoin leffan kovalevyltä, ja elokuvahan alkuvarttinsa yliampuvasta patetisoinnista nousi jopa kiintoisaksi, 3.5 tähteä max. 5:stä. Ohjaaja, tuottaja kaiketi oli Hitchcockinsa katsonut ja hieman muutakin, lisäksi omaa takaa löytyi hetken episodin hallintaa: esim. Kyle Maclachlan ei enää nyökännyt, ohjaaja oikeasti haastoiko ja ärsytti katsojaa. Toisin sanoen, hyvin puhuvaa ja puhuttelevaa tilannekohtausta kamera-ajoineen ja kuvakulmineen. Hyvää henkilöohjausta. Yhtäkään elokuvaa en ole ohjannut, en käsikirjoittanut, en edes statistina näytellyt, silti niitä räävin.

Koska kirjoittamallani foorumilla kyseessä on DX- ja ennen kaikkea FM-kuuntelu, tartun elokuvan toisen pääosa-ajoneuvon radioaparaattiin, joka aparaatti myös erinomaisella terävyydellä ja jopa ihailtavalla syväterävyyden hallinnalla otti kohtauksessa keskeisen roolin.

Kyseinen elokuvan radioaparaatti SC-811 "Premium Sound System" on Alpinen valmiste, vakiovaruste Volvo 960//S90 -ajoneuvoissa vm. 1995-1998, ja tuollainen ularadio seisoo, on seissyt yhdessä romuläjässäni jo 15 vuotta [köyhän käppyrän selite: Volvo S90 kannattaa säilyttää museoksi asti, ajajan auto ja hauska paiskottava liukkailla]. Tuo radiovahvistinpalikka lähtötehoineen ja vakioine 8 kaiuttimineen on aivan ok musiikintoistolaite, mutta se radio... Toki, radion vastaanottokyky saattaisi parantua, jos romuläjän alkuperäisen teleskooppimoottoriantennin vaihtaisi viisaampaan piiskaan.

Vuonna jotain 80-luvulla, autoon hankin Sony XR-7300 radiokasettisoittimen, 4x30W. Paitsi että laite oli ihka oikea hifi erillisvahvistimellaan, erillis-CD-boxeineen ja 30-18000 Hz toistavine kasettisoittimineen laitteessa oli aivan tautisen herkkä ja hyvä FM-viritinosa. Tuolla autoradiolla jopa harjoitin FM-DX:ää tilanteissa, joissa ukonilma oli nousemassa päälle ja DX-laitteet kotona oli varoiksi riisuttava off-lineen. Tuo Sonyn autoradio koestamissani tilanteissa hakkasi Grundig Satellit 600:n teleskooppeineen, joka Satellit 600 oli aivan hyvä FM-laite.

Tuo Sony XR-7300 oli paras auto-FM-DX -laite, joka minulla on ollut, ja sillä nauharaportoinkin muutamia FM-asemia. "Ihan-vain-siltä-varalta" olen ulkovarastoni hyllyssä säilyttänyt tuon Sonyn.

En tiedä, keskustelenko itseni kanssa nyt elokuvista, autoradioista, köyhästä nykymenneisyydestäni vai mistä. Tai sitten voivat varakkaat kommentoida, tai muutoin vain DX-kuuntelijat jopa keskenään keskustelevat netissä muustakin kuin DX-kuuntelusta.

Briteissä, britit Skywaves-foorumilla ajoittain keskustelevat DX-autoradioistakin. Jotenkin olen muistavinani, että 80-luvulla Suomessakin FM-kuuntelijat keskustelivat autoradioiden DX-ominaisuuksista.


73, IS

JJH:
Ei muuten Ilkka huono topic ollenkaan! Tunnustaudun leffojen suurkuluttajaksi. Niitä on kertynyt paljon ja tulee katseltuakin monen moista. Radioaiheisista elokuvista äkkisältään mieleen tulevat ainakin The Boat That Rocked, Frequency (Yksi omista suosikeistani), FM (vuodelta 1978), Pump Up the Volume (ihan jees elokuva ja osoittaa sen, että Christian Slater osasi ainakin joskus näytellä), Good Morning Vietnam, niin joo ja tietysti Howard Stern's Private Parts. Eikä sovi tietenkään unohtaa 80-luvun legendaarista Midnight Caller...oliko se nyt sitten nimellä Keskiyön Kutsu suomessa? Tästä sarjasta on jäänyt mieleen etäisesti aseman kutsu: KJCM-FM, sekä Jack "Nighthawk" Killianin lopetus "This is Jack Killian, The Nighthawk on KJCM, 98.3 and Good night America… wherever you are."



IS:
Mainitsemasi
"The Boat That Rocked",
 AM-piraattien kultakauteen sijoittuvana, on musiikkikirjoltaan huikea leffa. Ynnä tietysti, edesmennyt Philip Seymour Hoffman elokuvassa teki tasolleen tunnusomaisen vankan roolin.

Clnt Eastwoodhan ensimmäisessä ohjaustyössään
"Play Misty For Me"
vuonna 1971 esitti KRML-radioaseman night-time-DJ:tä.

En juuri nyt muista, oliko kyseessä AM- vai FM-asema, mutta ilmeisemmin AM, huomioiden leffan ajankohdan. Tuossa[kin] leffassa muistaakseni havaitsin jonkin DX-kuuntelijan näkökulmasta hieman hassun tilanteen.

Noita hassuja radionkuuntelutilanteita, eli kriittisen radiokuuntelijan ja kriittisen leffakatsojan silmin kummallisia tilanteita, lienee useissakin elokuvissa. Eli että esimerkiksi kohtauksessa radio on väärällä taajuudella tai jopa väärällä taajuusalueella, vastaanottimessa ei ole antennia tms. Kohtausta ei jostain syystä sitten ole kuvattu uusiksi tai kämmiä ei ole leikattu pois.


73, IS

JJH:
Näitä kämmejä on hauska bongata. Muistelen, että Frequency-elokuvassa oli rekvisiitasta vastaavalle käynyt pikkuinen moka, kun lähettimeksi oli valikoitu Heathkit SB-301, joka itseasiassa taitaa olla pelkästään vastaanotin vai olikohan siinä pöydällä myös erillinen lähetin. Pitäisi tarkistaa, mutta jotenkin sellainen hämärä muistikuva ettei ollut muuta kuin tuo yksi toosa. Myös The Boat That Rocked-leffassa soi paljon biisejä, jotka on julkaistu vasta vuoden 1966 jälkeen. Käsittääkseni leffa sijoittui pelkästään vuoteen 1966, mutta eihän tällaiset menoa haittaa :D

Täytyypä kaivaa arkistosta tuo "Play Misty for Me" - siitä onkin jo tovi kun tuon olen katsonut ja kestää kyllä useammankin katselukerran.

onkimies:
IS "Briteissä, britit Skywaves-foorumilla ajoittain keskustelevat DX-autoradioistakin. Jotenkin olen muistavinani, että 80-luvulla Suomessakin FM-kuuntelijat keskustelivat autoradioiden DX-ominaisuuksista"

Täytyy tunnustaa,että itse käytin ykkös-ULA DX-vastaanottimena kotona Philips 711 autoradiota useita vuosia.Oli minun eka eos-RDS vehje,jonka jostain hankin.Koskaan sitä ei ole autossa käytetty.Tuollahan tuo pölyttyy muiden "romujen " seassa. Oli ja on vieläkin kova peli.Grundig sille ei pärjännyt.AOR 2001 sentään.DX-Sonyyn ei ole tullut vertailua.
 BTW.Ei näköjään ole yhtään taajuuksia näyttävää liikkaria käytössäni,mutta ei taida olla enää markkinoillakaan tarjolla  käytettyä "normaalia" koht.laadukasta vehjettä viime vuosikymmeniltä.Näistä nykypäivän vehkeistä en  perusta. (EN)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta