FMDX.tk - Radioaktiiviset Radioharrastajat

Radioharraste => FMDX => Aiheen aloitti: CH - 01.07.2020 - 15:42

Otsikko: Naapurimaiden TV ja FM asemien vastaanottoa lievealueilla keleillä tai ilman
Kirjoitti: CH - 01.07.2020 - 15:42
Tervehdys kaikille,

Harrastaja analogihiilikaudelta täällä uudelleen aktivoitumassa. DX-kuuntelu ja sittemmin etenkin FMDX ja TVDX ovat olleet kiinnostuksen kohteina jo poikasesta alkaen. Satelliittitelevision kanssa puuhastelin hieman myöhemmin 80-90-luvuilla.

Mutta ensin lyhyesti hieman taustoja tähän alkuun;

Kaikki alkoi joskus 70-luvulla Radio Luxemburgin kuuntelulla, kesäillat isoveljeni kanssa perheenmme kesämökillä Turun saaristossa menivät pitkälti sitä kuunnellessa, (tässä (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=225) sen legendaarinen 208-jingle vanhalta C-kaseteiltani). Samalla taajuudelle ilmestynyt arabialainen asema alkoi valitettavasti feidailla päälle yhä useammin joskus 80-luvun alussa.

Talvet asuimme vanhempieni kanssa siihen aikaan Helsingissä. Yhdellä kaverillani oli Yaesu FRG-7700 ja lanka-antennia kerrostalojen välissä. Lyhytaalloilta kuului Etelä-Amerikkaa jne.

Mutta sitten tuli TV-DX ja vei jalat alta.


VHF-1 keleillä alkuun:

(http://www.wikiboombox.com/tiki-download_file.php?fileId=2362&display)

Ostettuani teinipoikana Philipsin ART 60 radio-TV:n löysin VHF-ykkösen ja sitä myötä TV-DX-harrastuksen alkukesällä 1980. Muistan poikkeuksellisen hyvät kelit heti silloin alkuun; mm. Saksan Grünten, Itävallan ORF FS1, Unkarin MTV-1 Budapest, Sveitsin +PTT SRG1, Belgian RT BF1 Liège ja Italian RAI 1 -testikuvat näkyivät ES-kelien tullen usein jo pelkällä teleskooppiantennilla näinä 80-luvun alun alkukesinä. Tästä innostuneena rakensinkin sitten heti seuraavaksi kesäksi kolme-elementtisen VHF-I alueen Quad-häkkyrän puukepeistä ja kuparilangasta. Se oli ensimmäinen isompi viritelmäni antennipuolella ja toimi ilokseni erinomaisesti! Havaintovihkoon alkoikin pian kertyä lisää merkintöjä.


Lievealueen FM- ja TV-asemat:

Nämä tilaa vievät antennikokeilut tapahtuivat Nousiaisissa, silloisessa mummulassa, jossa sitten joskus v. 1982 aloin virittelemään antenneita myös Ruotsin suuntaan saadakseni lisää tv-kanavia sen aikaisten YLE:n ykkösen ja kakkosen seuraksi. Aluksi vain SR P3 ja STV2 Sundista Ahvenanmaalta, mutta tämä Nousiaisten QTH osottautui kuitenkin lupaavaksi ja tontilla talon vieressä oli vielä korkea kalliokin jonka päälle rakensin kesällä 1984 liki 20 metrisen maston. Sen kanssa aukesi sitten koko manner-Ruotsin puoleinen rannikko, esim Tukholman tarjonta näkyi ja kuului oikeastaan päivittäin, mutta se olikin sitä upeaa analogista aikaa jolloin jo pienikin kuvanhaamu tai värien vilahdus riitti kanavan, jos ei nyt ihan katsomiseen, niin ainakin havaitsemiseen.

(https://i.ibb.co/5rDgdvb/antennimasto.jpg)

Mastossakin VHF-1 alueen yagi tuossa alempana.

Valitettavan vähän dokumentoin alkuaikojen havaintojani silloin kuvin muutoin aktiivisen harrastamisen aikaan 80-luvulla. Tähän hakemalla löytyi nyt ainoastaan muutama satunnainen jonkun paljon myöhemmän 90-luvun tropokelin aikaan filmikameralla taltioitu kuva. Ei ollut vielä silloinkaan digikameraa näiden taltiointia helpottamassa.

(https://i.ibb.co/8XzPPWS/YLE-Stockholm-ch39-tropo-90-s.jpg)
YLE Stockholm E39 tropo

(https://i.ibb.co/TK46cPG/TTV-CH6-long-range-1995.png)
TTV E6 long range

(https://i.ibb.co/HnDBLJK/TIPP-TV-Tallin-ch45-tropo-1995.jpg)
TIPP TV Tallin E45 tropo


FM-kuuntelua ja lisää antenneita:

(https://i.ibb.co/vzkJwBJ/FM-10-element.jpg)

Ketjussa myöhemmin tulee lisää juttua antenneista, mutta tässä Nousiaisissa mäen päällä 10-elementtinen Yagi Helsinkiin päin suunnattuna kun ensimmäinen paikallisradio Radio City 96,2 MHz aikoinaan siellä aloitti. Radio Cityllä taisi silloin alkuikona olla tehoja korkeintaan 100 W ja lähetysantenni Lepakkoluolan viereisessä savupiipussa, joten olin varsin tyytyväinen tuon Yagin suorituskykyyn, kun sain pitkän matkan päästä heikon aseman kuuluviin. FM-virittimeen piti tosin vaihtaa kapeampi keraaminen suodinpari, jolla sai viereiset YLE-roiskeet kuriin. 

Harrastaminen oli kivaa ja lisää tv-kanavia täytyi saada!


Satelliittitelevisio:

1980-luvun puolessavälissä aloin innostua satelliittitelevisiovastaanotosta, omaa vastaanottoa aloittelin 1987 alussa, jolloin ensimmäisenä virittimenä oli Salora Mark 2 ja siihen aikaan juuri ja juuri välttävä 1,8 metrin satelliittilautanen.

(https://i.ibb.co/nwbryGh/SALORA-Mark-2-SAT-receiver-analog-vintage-restored.png)


Kesällä 1988 katolla komeili jo 2,4 metrin antenni ja vastaanottimena edellistä parempilaatuisella Dolby NR Stereo-äänellä varustettu Salora XLE 8901 (https://www.satellitemuseum.com/images3/salorafront.jpg).

(https://i.ibb.co/5TFmhzF/1988-satellite-antenna.jpg)


90-luvulle tultaessa tuli pääantenniksi uutena hankittu 3 metrin Aerial AS30 (https://i.ibb.co/Msws063/Aerial-AS30-comparsion-leaflet-holmch66.jpg) Polarmount-jalustalla ja erillisellä elevaatiokulman hienosäätömoottorilla. Aerial Oy:n alumiinista valmistama ja erinomaisen pintatarkkuuden omannut 3 metrin peili oli hyvin kapeakeilainen, joten sen suuntauksen oli oltava mahdollisimman tarkka. Linkin kuvasta näkyvät antennin speksit.

(https://i.ibb.co/FWNG51W/3-0-Aerial.jpg)


Tässä sillä vastaanotettu kaappaus kaukaa varsinaisen footprintin ulkopuolelta;

(https://i.ibb.co/NrZ7Tb2/Israel-TV-KU-band.jpg)
Israelin TV1 Ku bandilla (Intelsat V F-1, 11 GHz Middle East Spot Beam)

Innostuksen kasvaessa aloin metsästää myös C-bandilta täällä pohjoisessa kovin heikoksi jääneitä Afrikkaan, Arabiaan ja muualle tropiikkiin suunnattuja tv-asemia, yhtenä ensimmäisistä eksoottisimmista oli muistaakseni Ghana säätiedotuksineen. TV- ja satelliittivastaanottoharrastuksen ollessa ns. "pahimmillaan" 1990-luvun alussa, oli erikokoisia kiinteästi suunnattuja lautasia, suunnattavan pääpeilin lisäksi ainakin ainakin kuusi kappaletta, niiden lisäksi kaksi ristikkomastoa ja sinne tänne sojottavia yageja, sekalaista ohjauspiuhaa sekä maa- ja ilmakaapelia risteili tontilla siihen mennessä varovaisesti arvioiden ainakin kilometrin verran. Satelliittivastaanottimeksi oli lopulta valikoitunut mm. kaistankavennuksella terästetty Manhattan 9000. Näistä ja muistakin virityksistä tarkemmin tuonnempana.


LA ja CB-radio:

LA ja CB olivat myös tulleet mukaan muiden harrastusten lomassa ja toisen korkean maston myötä on QSL-korttejakin edelleen tallella aika läjä, muutamia jopa Amerikoistakin.

(https://i.ibb.co/zG5BJXn/QSL-card.jpg)


Harrastus tauolle:

Vuosituhannen loppua kohden tuli pikkuhiljaa työn ja muun elämisen myötä asteittainen muutto takaisin kaupunkiin, tällä kertaa Turkuun. Nousiaisten tukikohdasta piti lopulta luopua ja nämä tilaa vieneet antenniharrastukset jäivät pakon sanelemana taustalle pariksi vuosikymmeneksi. Se 10-elementtinen ULA-antenni minulla sentään on vielä tallella kellarissa.


Harrastuksen uudelleenlämmittelyä kaupunki-QTH:ssa:

Kesäkauden 2020 kelien avauduttua nousee FM-DX-kuumekin taas ja sopivan vastaanottimen hankinta polttelee. Homma on vielä pahasti kesken, mutta nyt viimein kalustoa on tullut hankittua Amerikoista asti; Erinomaiseksi mainitun, mutta siksi nykyään myös kovin hintavan Sonyn XDR-F1HD:n sijasta, päädyn aloittemaan samalla tunerilla varustetulla Sony XDR-S10HDiP:llä

(https://i.ibb.co/HCKgrLL/XDR-S10-HDi-P-with-remote-and-antenna-01.jpg)

ja vaihtoehtoisesti hieman vanhemmalla suodinmodatulla Sony ST-S311:llä.

(https://i.ibb.co/GPMFwTc/Sony-st-s311-rds-top-model.jpg)

Antenneista joudun kuitenkin nyt täällä nyky QTH:ssa kerrostalossa tinkimään.

TVDX-puolella on harrastaminen hankaloitunut huomattavasti analogisten lähetysten loputtua ja VHF1-alueenkin lähes autioiduttua. Minulla on kuitenkin lupa kevyeen antennivarustukseen yhtiöltä, niinpä laitoin ihan äskettäin Televesin kompaktin Ellipse UHF-haravan katolle ja suuntasin sen länttä kohti lähinnä Ahvenanmaan Sundista tulevia DVB-T nippuja ajatellen. Ja ehkäpä sieltä joskus keleillä tulisi muutama muksi ihan Ruotsista saakka... Välimatkaa täältä Turusta Sundin lähettimeen tulee 120km, mikä digiaikana lienee hieman haastavaa. Isompaan UHF-antenniin ei kuitenkaan nyt ole mahdollisuuksia, kuten esimerkiksi tähän (Channel Master 4251, jonka pitäisi mielestäni olla vähimmäisvaatimus joka kotitaloudelle :)

(http://www.rocketroberts.com/cm4251/images/cm4251_01.jpg)

Yllä kuvassa näkyvä esteettisen kaunis ja muotoilultaan hillitysti maisemaan istuva Channel Master ei valitettavasti ole oma, vaikka sellaisesta aikoinaan haaveilin. Oli vaan pakko laittaa sen kuva ja tribute-sivun linkki (http://www.rocketroberts.com/cm4251/cm4251.htm) tähän loppuun innostusta tuomaan.

Jatkoa ja sekalaisia havaintoja aiheesta ja sen vierestä seuraa.


EDIT: Rakennetta selkeytetty;

Johtuen blogi-tyyppisestä kirjoittelusta, on tämän aloituksen esittelyyn liittyviä muisteloita (nyky-harrastamisen lomassa) tullut kirjoitettua lisääkin, pyrin kokoamaan linkit tähän alle:



- Ketjun aloitus ja esittely (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2056#msg2056) - Christer Holm, Turku  UPDATED -April 2021

- Ruotsin ja Eestin television vastaanottoa 1980-luvulla (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2058#msg2058)

- Lievealueiden FM- ja TV-vastaanottoa 80- ja 90-luvuilla Lounais-Suomessa ym. (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2125#msg2125)

- 1980-90-luvun tv-antennivirityksistäkin vielä vähän lisää... (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2085#msg2085)

- VHF low band analoque ES - 80-luvun alun kultaiset TVDX-muistelot - Sporadic E (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2164#msg2164)  (TO BE UPDATED SOON!)

- Analoginen satelliittitelevisio bandscan vuodelta 1993 ja vähän muutakin (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2083#msg2083) ADDED MORE STUFF -April, 2021


Tarkoitus olisi vielä joskus kääntää englanniksi koko roska, mutta sillä välin saa Google Chrome-selaimen translate-toiminto ns. "Korsoroida" sivua paremman puutteessa ;-)


Otsikko: Ruotsin digi-tv:n vastaanottoa Turusta käsin (Åland, Sund DVB-T) v. 2020
Kirjoitti: CH - 01.07.2020 - 17:32
Eli nyt ketjun mukaiseen asiaan, tarkastelen tässä alkuun lähtökohtia Ahvenanmaan Sundin Smedsbolen DVB-T-nippujen vastaanottoon Turusta käsin kesällä 2020.

Kanavanippuja on tällä hetkellä kolme, seuraavasti;

506 MHz   E25    h    FIN    Sund/Finby-Smedsböle  30kW
Ålandskanalen
Barnkanalen / SVT24
Kunskapskanalen
SVT1 Stockholm
SVT2 Stockholm

530  MHz   E28    h    FIN    Sund/Finby-Smedsböle  30kW
SVT1 HD
SVT2 HD
yle TEEMA FEM HD
yle TV1 HD
yle TV2 HD    

586 MHz   E35    h    FIN    Sund/Finby-Smedsböle  30kW
Extra testbild
TV4
yle TEEMA FEM
yle TV1
yle TV2

(nippujen taajuudet olivat väärässä järjestyksessä ainakin FMSCAN-sivulla, näin ovat livenä)

Lähetinkartalla näyttää tältä:

Åland Sund DVB-T:

(https://i.ibb.co/dJv9zPR/land-Sund-Smedsb-le-Radio-TV-station.png)


Etäisyyttä kertyy riittävästi, runsaat 120 km...

(https://i.ibb.co/kgLK6sM/Sund-to-Turku-120-66-km.jpg)


Tässä topografista näkyvyysaluesimulointia vain maaston korkeuden perusteella, vaikka näkyvyyteen vaikuttavat tietysti myös ilmakehän ilmiöt:

(https://i.ibb.co/945tFyN/RMWeb-simulation-from-Sund-land-zoom1.jpg)


ja tässä täältä Turun lähistöltä tarkemmin:

(https://i.ibb.co/vwNPCB6/RMWeb-simulation-from-Sund-land-zoom-Tku-Nousiainen.jpg)

Paljon "autoradioilleena" sanoisin että ylläoleva simulointi antaa hyvin suuntaa ainakin peruskelin analogisilla FM-signaaleilla, kartan lähialueiden pienillä vihreillä pilkuilla kuuluu esim SR P3 88,6 MHz ihan hyvin. Tosin ketjussa edempänä vertailen käytännön eroa FM-kuuluvuudessa entisen Nousiaisten ja Nykyisen Turun QTH:n välillä (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2125#msg2125). Se saattaa topografian lisäksi johtua esim. lähetysantennien keilojen suuntauksesta.


Alla tähänastista paras (ja ainoa!) löytämäni näkyvysaluekartta nykyisistä Ahvenanmaan Sundin TV-taajuuksista (E25, E28 ja E35), se on vuodelta 1999. Tv-lähetteet olivat kartan julkaisun aikaan vielä analogisia, nykyisten digitaalilähetteiden katselukelpoisuus lievealueilla lienee nyt paljon huonompi. Lähetysantennit saattavat kuitenkin vielä olla ennallaan.

(https://i.ibb.co/1QDNbYh/1999-YLE-tv-n-kyvyysaluekartta-sis-SVT-crop.jpg)

Nykyisillä Digitan sivuilta ei oteta kantaa Ahvenanmaan SVT:n näkyvyyteen eikä myöskään Ruotsin Teracom niitä mainitse. Olen kuitenkin muutamalta taholta kuullut että digitalisointi käytännössä lopetti näiden katselun (ja siihen tarvittavien antennien asennuksen) täällä Lounais-Suomessa kokonaan. Tietysti sisältöäkin on nykyään tarjolla muualta. Minulle tämä kaukaisten signaalien seuraaminen on puhtaaasti fiksaatio, vaikka saman sisällön vaivaton striimaaminen netistä olisikin mahdollista.


Eli, vaikka maanpinnan tason simulaatiokin näyttää heikolta tänne Turun keskustaan, olen kuitenkin korkealla paikalla ja horisontti länteen on auki:

(https://i.ibb.co/L6bS5ws/horisontti.jpg)

Taloyhtiössä asuvana on rajoitteena kuitenkin luvan mukainen rakenteisiin kajoamaton antenniratkaisu, eli vain seinäkiinnikkeellä kattokopin kylkeen ilman isoa tuulikuormaa, josta maadoitus 16mm2 kuparivaijerilla valtuutetun antenniurakoitsijan tarkoitusta varten tarkistamaan entisen keskusantennin maadoituspisteeseen. Näillä rajotteilla antennikandidaateista vain tämä näytti sopivalta kokeiltavaksi:

(https://i.ibb.co/hyJrzLx/mecanica-ellipse-img.jpg)

https://www.satshop.fi/televes-148925-ellipse-dvb-t-t2-antenna-with-amplifier-38db-lte700-lte800-protected.html?gclid=EAIaIQobChMInfL16Zus6gIVmN4YCh2jig3xEAQYASABEgK0hPD_BwE

Mukaan tuli myös ilmeisen herkkä etuvahvistin.

Ja tulihan sieltä kuvaa:

(https://i.ibb.co/LxH3PSZ/SVT-HD-reception.jpg)

Sundin lähettimet tosiaan näkyivät tuolla pikkuisella Ellipsellä 120 km päästä odotuksiani paremmin, eli keskimäärin joka toinen päivä, etenkin iltaisin. Tämä vuodenaika korkeapaineineen tietysti on edullinen. Nippujen singnaalinvoimakkuus spektrilläkin katsoessa vaihtelee ja elää jatkuvasti ilmakerrosten mukana.

E25-nippu, sis. mm Kunskapskanalen (hyviä dokumentteja!) ja Ålandskanalen, tulee tänne selkeästi vahvimmin, kun taas E35-nippu on huomattavasti heikompi. E28-nippu (HD kanavat) on näkyvyydeltään näiden välissä. Erot voivat kyllä johtua siitäkin, että täkäläiset Turun Kuusiston taajuudet häiritsevät enemmän jälkimmäisiä. E25-nipulla on tilaa hengittää.

Seuraavaksi raporttia keleistä kun niitä tulee.

EDIT: Suomen television vastaanottoraporttia (http://peterkristiansson.se/blido.html) Ruotsin Norrtäljestä Blidön saarelta (https://www.google.fi/maps/place/Blid%C3%B6/@59.5649146,18.4690416,8.75z/data=!4m5!3m4!1s0x46f55d731a3e97d5:0xf00fef434212a00!8m2!3d59.6182513!4d18.9095765) Sundin maston kautta.

EDIT 2: Kommentti seuravalta talvelta: Katselukelpoisuus huononi syksyn matalapaineiden myötä voimakkaasti ja nyt talvella DVB-T kanavat Sundista näkyvät enää satunnaisesti :'( Lievealueiden kanavien ilmestyminen digiajan kanavahakuun vaatii tropoa tuekseen ja ainakin tänä syystalvena sitä on ollut niukasti.. Analogiajalla olisi näitä varmasti voinut tihruttaa täällä Turussakin, ympäri vuoden ja lumisateesta välittämättä :-D


Otsikko: Ruotsin ja Eestin television vastaanottoa 1980-luvulla
Kirjoitti: CH - 01.07.2020 - 20:58
Tähän väliin vielä muisteloita analogikaudelta 80-luvulta. Muistan vieläkin kuinka hienolta tuntuivat superkelit tuonne Nousiaisten QTH.n mastoon, josta on myös toinen valokuva (https://i.ibb.co/5rDgdvb/antennimasto.jpg) ketjun aloituksessa. Toisin kuin nyt digitaaliajalla, tv-kuva ei silloin pätkinyt tai hävinnyt kokonaan, vaan häilyi ja aaltoili kohinan keskellä, signaalin ja sen kulun arvoituksellisesti vaihdellessa ilmakehän olosuhteiden mukaan. Välillä saattoi toinen kanava jostain kauempaa tulla hetkeksi päälle ja taas häipyä. Illan mittaan saattoi kelin kehittymistä silmämääräisesti seurata ja värien tulo kuvaan oli aina hieno hetki.

Tässä tuo antenni juuri pystytettynä v.1984, ilman myöhempiä antennilisäyksiä.

(https://i.ibb.co/56pJypS/1984-masto.jpg)

(Myöhemmin kiipesin ristikkomaston puoleenväliin lisäämään ensin mm. 4-elementtisen VHF-I yagin ja sitten aikanaan muutamia muita mm. VHF- ja UHF-haravia ja joitain sekalaisia TX-testijuttujakin ja viimein joskus 90-luvulla lisäsin korkeammalle yläputkeen - pihalle tulleen ison nostolava-auton avittamana - vielä MTV3:sta varten tarkoitetun UHF-antenninkin).


Minulla oli paperinen seinäkartta, johon ilmestyi pikkuhiljaa tarralla liimattuja havaintopalloja Philips ART 60:n viiden tuuman mustavalkokuvaputkella häilyneistä kajastuksista länsinaapurin televisioasemista koko itärannikolta pitkälle sisämaahan ja pohjoisemmasta Sundsvallista etelän Visbyhyn asti. Kesäöisin varsinkin tulivat kelistä riippuen, sekä UHF:llä että VHF:llä, jopa 300-400 kilometriä.

(https://i.ibb.co/prx3Lc7/PHILIPS-ART-60-TV-tuning-BW.jpg)

Radiovastaanottimen tavoin viritysnapista pyörittämällä tapahtunut tv-taajuuksien selaaminen oli mielestäni todella koukuttavaa ja mielenkiintoisempaa kuin ison television kanavanappuloiden painelu. VHF-I alueen kelien aikaan se oli niin jännittävää, että ihan hengästytti, mutta niistä havainnoista tarkemmin toisella kertaa (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2164#msg2164).

Seinällä ollut tuon ison antennimaston aikainen pääkartta laajempine havaintomerkintöineen (-> v.1984) lienee hyvässä tallessa jossain vintillä, mutta tätä kirjoittaessa käsiin osuneesta alkuaikojen ensimmäisten kattoantennien (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2125#msg2125) aikaisesta kartasta löytyy merkintöjä ainakin seuraavista Ruotsin televisioasemista joltain yksittäiseltä 80-luvun alkupuolen havaintokerralta. Kuvassa siitä näkyy luettavuuden takia kuitenkin vain osa suurennettuna (toistaiseksi vielä kadoksissa olevassa pääkartassa ja sen muistiinpanoissa olisi merkintöjä ollut paljon enemmän, yritän nekin vielä jostain löytää).

(https://i.ibb.co/cc6N5DT/STV-karttamerkint-j-1982.jpg)

- Ånge E42
- Hudiksvall E31
- Borlänge E10, E47
- Västerås E31
- Örebro E48
(listaus jatkuu säännöllisemmin näkyneillä...)

Netistä joskus löytämästäni Ruotsin tv:n vanhasta virallisesta näkyvyysaluekartasta vielä tarkennusta havaintoihin.

(https://i.ibb.co/LtHWWj2/1988-Sweden-tvmap-zoom.jpg)

- Norrköping E5, E32 (378 km)
Norrköpingin STV1 (E5, 60 kW) tunki joskus kovilla tropolla lähempänä lähettävän Ahvenanmaan Sundin STV2:n päälle, jolloin ruudulla seurasi analogisten kanavien välistä aaltoilua ja muljaamista; pahimmillaan kummastakaan ei saanut selvää ja äänikin meni puuroksi. Tykkäsin kovasti seurata näitä taisteluita, silloin oli tropo-peto irti...

- Gävle E9, E27 (265 km)
Kun Turun Kuusiston YLE2 illalla lopetti, saattoi alta joskus näkyä STV1 Gävlestä (60 kW) VHF-kanavalla E9. Gävlen STV2 (E27, 1000kW) näkyi yllättävän heikosti verrattuna Östhammariin.

- Uppsala E6, E49 (248 km)
Uppsalan STV1 kanavalla E6 (10 kW) nousi usein tropolla Ahvenanmaan Sundin E5:lle tarkoitettuun kanavakohtaiseen haravaan, mutta STV2 (E49, 200kW) ei pahemmin jaksanut Nousiaisiin asti.

- Vaddo E8 (STV1 200kW) (188 km)
Tähän huomiona että kun 80-luvun alussa Sundissa Ahvenanmaalla ei vielä ollut Ruotsin ykkösen lähetintä kanavalla E28, vaan ainoastaan SVT2 kanavalla E5, oli tämä lähin STV1 asema. Se oli vertikaalipolarisaatiolla, mikä hiukan helpotti vaikeaa vastaanottoa viereisten Turun Kuusiston kanavien YLE1 (E7):n ja YLE2 (E9):n välistä, ainakin kun Turun kakkonen oli juuri (n.1980) siirtynyt vertikaalipolarisaatiosta horisontaaliseksi. Se ei kuitenkaan näkynyt katselukelpoisesti kuin joskus satunnaisesti ja sen vastaanottoon käyttämäni VHF V-pol antennikin sijaitsi silloin vielä matalammalla.Täällä (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2125#msg2125) siitä tarkemmin.

- Östhammar E11, E26 (219 km)
STV2 (UHF E26, 1000 kW) näkyi melkein jatkuvasti ainakin juuri ja juuri tahdistuen lumisateen seasta. Se oli selvästi vahvin manner-Ruotsin puolelta Nousiaisiin tulleista tv-asemista ja oli katselukelpoinen jo pienelläkin korkeapaineella. Östhammarin SVT1 (E11, 30 kW) jäi näkymättömiin Eurajoen YLE1:n alle.

- Stockholm E4, E23 (259 km)
Tukholman STV2 (myös 1000 kW) kanavalla E23 häilyi hieman Östhammaria heikompana oli voimistuessaan hyvä UHF-tropokelimajakka! Tukholman SVT1 (60 kW) silloisella matalammalla taajuudellaan kanavalla E4, näkyi edellä mainitusta hiukan poikkeavalla tavalla kohinan keskellä sitkeästi mutta heikkona aaltoillen tai nopeasti väpättäen, ensin erillisellä omatekoisella TV-DX ES-kelejä varten rakennetulla 3-elementtisellä VHF-I alueen Quadilla ja sitten myöhemmin isoon mastoon lisätyllä 4-elementtisellä VHF-I yagilla. Se näkyi Nousiaisiin kohtalaisesti jo pikku tropollakin ja meren yli VHF-1:llä tänne kantautuneena sen saattoi juuri ja juuri nähdä miltein päivittäin, ilman sen kummempia kelinostojakaan. Se ei kuitenkaan tullut edes läheskään yhtä hyvin (tai edes seurattavanakaan) kuin samalla VHF-I bandilla aiemmin kouluvuosinani 70-luvulla Helsingin Lauttasaaressa rivitalon yhteisantennilla hyvin näkynyt Tallinnan OIRT R2 (josta tuonnempana), joten tästä Tukholman E4-kanavan lähetteestä ei onneksi ollut täällä Lounais-Suomessa paljon haittaa aina kovasti odottamieni kesäisten VHF Low-band ES-kelien yllättäessä.

- Åland, Sund E28, E5 (112 km)
Nämä (STV1 200 kW UHF ja STV2 10 kW VHF) näkyivät hyvin ja säännöllisesti seurattavina kelillä kuin kelillä sinne Nousiaisten Mietoisen puolella sijainneelle silloiselle QTH:lleni. Tontilta oli esteettömät näkymät läntiseen horisonttiin ja tontin korkeimmalla kallionnyppylällä sijainnut antennimasto (v. 1984->) ylsi runsaaseen 40 metriin merenpinnasta. Täällä (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2125#msg2125) näidenkin näkyvyydestä tarkemmin.

(tässä yllä siis 80-luvun analogi-tv havaintoja Nousiaisten QTH:sta käsin)


Naapurimaiden TV-asemien näkyvyysalueet Suomessa

Alla YLE:n teknisen neuvonnan karttaa vuodelta 1987. Kartassa todettiin kuitenkin:

Useimmissa tapauksissa ollaan varsinaisen näkyvyysalueen ulkopuolella, näkyvyys voi siksi vaihdella huomattavasti säästä ja paikasta riippuen. I de flesta fall befinner man sig utanför de egentliga sebarhetsområderna. På grund härav kan bildkvaliteten variera beroende på vädret och mottagningsorten.

Kyse ei siis ollut varsinaisista näkyvyysalueista, vaan pikemmin lievealuista, joilla vastaanotto paikasta ja sääolosuhteista riippuen vielä oli mahdollista.

(https://i.ibb.co/wsZyM32/1987-Naapurimaiden-TV-asemien-n-kyvyysalueet-Suomessa-Etel-Suomi.jpg) (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=192)

ja siitä myöhemmin julkastu päivitetty versio (Finnsat 1999, joka kyllä näyttää käyttäneen siinä suoraan jotain YLE:n v.1992-1996 tekemää karttaa);

(https://i.ibb.co/gPQSbFh/1999-Naapurimaiden-TV-n-kyvyysalueet-Etel-Suomi-Finnsat.jpg) (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=194)

(koko maan kattavat isommat kartat ladattavissa klikkaamalla tai jutun liitetiedostoina)


Täältä vielä lisää näistä samoista Nousiaisten alkuaikojen antennijutuista:

- Lievealueiden FM- ja TV-vastaanottoa 80- ja 90-luvuilla Lounais-Suomessa ym. (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2125#msg2125)

 - 1980-90-luvun tv-antennivirityksistäkin vielä vähän lisää... (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2085#msg2085)


- Ketjun aloitus ja esittely (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2056#msg2056) - Christer Holm, Turku


Ruotsin TV2 antenni Paraisten Lemlaxissa 1986

Sain myös taivuteltua isäni kokeilemaan Ruotsin tv:n vastaanottoa perheemme kesämökillä Paraisten Lemlahdessa. Etäisyyttä sinne Ahvenanmaan Sundista oli kuitenkin jo 129 km (vrt. Nousiaisiin 112 km), eikä paikkakaan ollut mitenkään suotuisa tai edes korkea. Lisäksi tontilta oli vielä pientä korkeusestettä lännen suuntaan, joten urhea yrityksemme siellä ei tuottanut kuin parhaimmillaankin vain hädintuskin seurattavan ja kovin lumisateisen kuvan. Karunan puoleisilla korkeilla kallioilla olisi saattanut onnistua paremmin.

(https://i.ibb.co/c8Grg4T/1986-Ruotsin-TV2-E5-antenni-m-kill-Paraisten-Lemlaxissa.jpg)


Aiheeseen liittyen hieno Youtube-linkki näistä ylipitkistä naapurimaiden tv-yhteyksistä, mutta Ruotsin puolelta vastaanotettuna:



Ja tässä hieman myöhempää Suomen digi-tv:n vastaanottoraporttia (http://peterkristiansson.se/blido.html) Ruotsin Norrtäljestä Blidön saarelta (https://www.google.fi/maps/place/Blid%C3%B6/@59.5649146,18.4690416,8.75z/data=!4m5!3m4!1s0x46f55d731a3e97d5:0xf00fef434212a00!8m2!3d59.6182513!4d18.9095765) Sundin maston kautta.



Tallinnan televisio Helsingissä ja Uudellamaalla 1970-luvulla

Karttoihin vielä liittyen, niissä listatut Tallinnan R2, R12, R28 ja R45 tulivat juuri ja juuri jopa tuon Philips ART 60 -comboni (https://i.ibb.co/prx3Lc7/PHILIPS-ART-60-TV-tuning-BW.jpg) teleskooppiantennillakin, niitä kouluaikoinani Helsingin Lauttasaaressa viritellessäni, ilman OIRT-ääntä tosin.

(https://i.ibb.co/CW3n1ZV/Tallinnan-tv-Suomessa.jpg)

Ainakin R2:n näkyvyys oli meren rannalla Tallinnan läheisyyden takia melko hyvä.

Asiaan liittyen, tässä linkissä (https://pekkalahti.wordpress.com/2017/11/05/mita-mista-milloin-ja-miten-helsingista-tallinnaan-nakyy-helsingista-nakyy-tallinnaan-2/) kerrotaan kuinka Tallinnan tv-tornin huippu (reilusti yli 300 metriä merenpinnan tasolta) näkyy kirkkaalla ilmalla Suomenlahden yli Helsingin korkeimpiin kerrostaloihin usein pelkillä kiikareilla.

Monissa Helsingin alueen taloyhtiöissä oli jo 1960- ja 70 luvuilla ennen HTV-kaapelitelevisiota (kotimaisten VHF-III antennien ja pitkän AM-piiskan lisäksi) jopa 4-elementtiset kookkaat VHF-1 alueen haravat Tallinnan televisiota (OIRT, R2) varten (ks. artikkeli RM3 2015 (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=209)). Meidänkin rivitalossa Lokkikujalla sellainen oli.

(https://i.ibb.co/9gp3jMY/70-luvun-antennit-Lauttasaaressa.jpg)


Televisionamme oli siihen aikaan vuonna 1970 hankittu B&O:n Beovision 3000 (https://beocentral.com/beovision3000-1960s). Muistan hämärästi mm. siitä katsotut Apollo-ohjelman (-> 1972) kuulennot (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/11/09/kuustudio).

(https://i.ibb.co/74hXKwx/B-O-BEOVISION-3000-Julen-1970-crop.jpg)


Joillakin oli vastaanottimissaan myös lisäpalikat OIRT-äänelle ja vieläpä ehkä väreillekin, jolloin ohjelma (silloisen Neuvostoliiton aikaan yleensä uutiset tai klassisen musiikin konsertti tms.) näkyi iloisesti leijuvissa SECAM-väreissä!

(https://i.ibb.co/C0tFTG5/UEIT-testcard-OIRT-SECAM-filmscan-zoom-low-res.jpg)


Parhaimmat tv-kelit osuivat yleensä kesälomien aikaan, mutta silloin ihan harrastuksen alkuaikoina (vielä täällä Lauttasaaressa koulupoikana ollessani) tuli pieneen parvekeantenniini myös kelikauden ulkopuolella muutamia ES- ja tropo-skippejä, mm. Itä-Saksan DDR F2 (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2164#msg2164).


Tähän loppuun vielä linkit retro-testikuvakavalkaadeihin (www.fmtvdx.eu):

Ruotsin tv: https://www.fmtvdx.eu/tvdx/20jaartvdx/zweden.html (https://www.fmtvdx.eu/tvdx/20jaartvdx/zweden.html)

Eestin tv: https://www.fmtvdx.eu/tvdx/20jaartvdx/estland.html (https://www.fmtvdx.eu/tvdx/20jaartvdx/estland.html)

EDIT: korjattu katkennut Youtube-linkki 2022-12-27

Otsikko: "Trooppinen" yö 29.6.2020
Kirjoitti: CH - 02.07.2020 - 03:31
29.6.2020; kesäloma juuri alkanut ja sai rauhassa valvoa uuden kattoantennin kanssa.

Oli tyyni, lämmin ja kostea yö, juuri sellainen kuin näissä ylipitkissä tv-yhteyksissä tarvitaan.

(https://i.ibb.co/dKfpGW8/2020-06-30-02-54-13-sumua-y-ll-cr.jpg)

Tämän kaltaiset olosuhteet luovat kanavoitumista ilmakehän alimmissa kerroksissa eli troposfäärissä (https://fi.wikipedia.org/wiki/Troposf%C3%A4%C3%A4ri) ja näin jopa UHF-taajuiset signaalit kantavat normaalia kauemmaksi (ns. "tropo") (https://en.wikipedia.org/wiki/Tropospheric_propagation), vaikka varsinaisesta "ES-skipistä" (Spodaric E) (https://en.wikipedia.org/wiki/Sporadic_E_propagation) ei tässä vielä ole kyse. Tämä on tuttua palstan lukijoille, mutta jos joku muu joskus sattumalta eksyisi tänne tätä lukemaan, niin siinä oli lyhyesti tämänkertaisen ilmiön taustoista.


Tarjonta lännen suunnassa olisi siis ainakin teoriassa seuraavanlainen;

(https://i.ibb.co/tmCMJ6D/FMSCAN-ORG-DVB-Transmitter-map-Sweden-East.png)

ja "kelimajakka" E21 Tukholmasta (Al Jazeera) oli jo edellisenä iltana, tosin heikompana (S/N 19,3 dB) ja ainoana uutena, ilmestynyt kanavahakuun.

(https://i.ibb.co/vmd4S6K/2020-06-28-02-31-28-Ch21-Al-Jazeera-Stockholm-ensimmainen-havainto.jpg)



Alla listattuna tropo-kelillä 29-30.6.2020 digiboxin kanssa auki saadut ja sijainniltaan varmistetut DVB-T-havainnot:



Stockholm - Nacka TV-sändare, (262 km)


https://sv.wikipedia.org/wiki/Nackas%C3%A4ndaren (https://sv.wikipedia.org/wiki/Nackas%C3%A4ndaren)

https://www.google.com/maps/place/59%C2%B017'51.0%22N+18%C2%B010'23.0%22E/@59.2967383,18.1747523,429m/data=!3m1!1e3!4m5!3m4!1s0x0:0x0!8m2!3d59.2975!4d18.173056 (https://www.google.com/maps/place/59%C2%B017'51.0%22N+18%C2%B010'23.0%22E/@59.2967383,18.1747523,429m/data=!3m1!1e3!4m5!3m4!1s0x0:0x0!8m2!3d59.2975!4d18.173056)

https://fmscan.org/main.php?qth=Stockholm&l=18.05&b=59.3333333&csave=2 (https://fmscan.org/main.php?qth=Stockholm&l=18.05&b=59.3333333&csave=2)

(https://i.ibb.co/2Y7vSZH/Stockholm-Nacka-Turku-262-km.jpg)


ch21 - (Teracom Mux7 - Stockholm)

(https://i.ibb.co/3C3V4By/2020-06-30-03-04-39-ch21-Al-Jazeera-Teracom-Mux7-Stockholm.jpg)

Al Jazeera, nyt jopa S/N 26,4 dB!


ch23 - (Teracom Mux1 - Stockholm - Sörmland)

(https://i.ibb.co/XLdj6qL/2020-06-30-03-03-47-ch23-STV1-S-rmland-Teracom-Mux1-S-rmland.jpg)

ch23 - STV1 Sörmland (Teracom Mux1 - Sörmland)


(https://i.ibb.co/BN5fKb0/2020-06-30-03-04-05-ch23-STV2-S-rmland-Teracom-Mux1-S-rmland.jpg)

ch23 - STV2 Sörmland (Teracom Mux1 - Sörmland)


(https://i.ibb.co/hf3cxrC/2020-06-30-03-04-20-ch23-STV-Barn-STV24-Teracom-Mux1-S-rmland.jpg)

ch23 - STV Barn - STV24 (Teracom Mux1 - Sörmland)


sekä vielä
ch23 - STV1 Stockholm (Teracom Mux1 - Stockholm)
ja
ch23 - STV2 Stockholm (Teracom Mux1 - Stockholm)
samasta muxista.


ch32 - (Teracom Mux5 - Stockholm)

(https://i.ibb.co/yf804QF/2020-06-30-03-09-08-ch32-BBC-World-News-Teracom-Mux5.jpg)

ch32 - BBC World News (Teracom Mux5) - salaamaton, vaikka pitäisi listausten mukaan olla kortin takana


(https://i.ibb.co/rcg0RF6/2020-06-30-03-06-50-ch32-CNN-Teracom-Mux5.jpg)

ch32 - CNN (Teracom Mux5) - salaamaton tämäkin, vaikka pitäisi listausten mukaan olla kortin takana


sekä vielä salattuina samasta muxista;
ch32 - FOX (Teracom Mux5)
ch32 - Cartoon Network (Teracom Mux5)
ch32 - Nick Jr (Teracom Mux5)


Östhammar, Välö-masten, (232 km)

https://sv.wikipedia.org/wiki/Val%C3%B6masten (https://sv.wikipedia.org/wiki/Val%C3%B6masten)

https://www.google.com/maps/@60.2626576,18.0729959,209m/data=!3m1!1e3 (https://www.google.com/maps/@60.2626576,18.0729959,209m/data=!3m1!1e3)

https://fmscan.org/main.php?qth=Osthammar&l=17.3666667&b=60.0333333&csave=2 (https://fmscan.org/main.php?qth=Osthammar&l=17.3666667&b=60.0333333&csave=2)

(https://i.ibb.co/8Xj0Mqj/sthammar-V-l-Turku-232-km.jpg)


ch48 - (Teracom Mux2, Östhammar)

(https://i.ibb.co/8b1WjN1/2020-06-30-02-39-42-ch48-TV4-Uppsala-Teracom-Mux2-Uppsala-sthammar.jpg)

ch48 - TV4 Uppsala (Teracom Mux2-Uppsala, Östhammar)


(https://i.ibb.co/Cb4Hh5Y/2020-06-30-02-42-17-ch48-TV6-Teracom-Mux2-Uppsala-sthammar.jpg)

ch48 - TV4 Uppsala (Teracom Mux2-Uppsala, Östhammar)


(https://i.ibb.co/NCg96bJ/2020-06-30-02-49-20-ch48-TV-Finland-Teracom-Mux2-Uppsala-sthammar.jpg)

ch48 - TV Finland (Teracom Mux2-Uppsala, Östhammar)


ch26 - (Teracom Mux3, Östhammar)

ch26 - Nicolodeon (Teracom Mux3) salattu.




Yhteenvetona siis 2 varmistettua lähetinpaikkaa, Tukholma ja Östhammar.

Havaintojen tekeminen oli (analogilähetteisiin verrattuna) digi-kanavahaun kautta kuitenkin kankeaa ja hidasta 


Lisäksi päällekkäisten transpondereiden kanssa ilmeni ongelmia, esim Ahvenanmaan Sundin nippujen olisi luullut näkyvän hyvin, mutta nyt ne hävisivätkin hauista kokonaan, ilmeisesti koska ainakin Borlängessä on toinen nippu samalla taajuudella;

(https://i.ibb.co/GdyN8qr/Borl-nge-vs-Sund.png)

E28    h    FIN    ARTV    Sund/Smedsböle (ah) 30 kW
E28    h    S    Nät 7    Borlänge/Nygårdarna (da)    50 kW


Muitakin päällekkäisyyksiä vaikutti olevan, ainakin kanavalla E23 oli Tukholman transponderin lisäksi jotain muutakin.


Teräväkeilaisemmasta antennista, kääntömoottorista ja kunnollisesta DVB-T-analysaattorista ehkä olisi apua. Täytyy selvitellä, miten DVB-T käyttäytyy ns. "ruuhkatilanteessa" tavallisen digiboxin vaan yksinkertaisesti menessä tukkoon.


Havaintoja vaikeuttaa myös näköetäisyydellä oleva Turun Kuusiston masto, joka peittää alleen 24/7 kaiken muun kanavilta
E29, E33, E36, E41, E44 ja E47 ja näin lähellä todennäköisesti niiden vierestäkin.


(https://i.ibb.co/M6k962D/DVB-T-Turku-Kuusisto.jpg)


Vanhaan hyvään aikaan tv-lähettimet sentään suljettiin ohjelmien päätyttyä (https://i.ibb.co/Q6M6g0s/1984-Yleisradio-testikuval-hetykset-1984-crop.jpg) (ks. liitetiedosto), jolloin tunnin tai pari meitä jäljessä olleet maat ja kanavat pääsivät tv-kelien aikaan näkyville.


EDIT 26.1.2021: Lisätty linkkejä ja liitetiedosto testikuvan lähetysajoista v. 1984
Otsikko: Vs: Naapurimaiden TV ja FM asemien vastaanottoa lievealueilla keleillä tai ilman
Kirjoitti: CH - 04.07.2020 - 21:10
Terkut täältä parvekestudiolta.

Kokeillaan nyt vielä tätäkin, jos vaikka mahdollisen ES-kelin yllättäessä vielä tarttuisi joku niistä nyt jo hyvin harvinaisiksi käyvistä analogisesta VHF-low bandin tv-kanavista. Niitä tuli takavuosina harrastuksen kulta-aikoina napattua ja se oli mielestäni tavattoman mielenkiintoista. Koskaan ei tiennyt mitä sieltä seuraavaksi putkuvaputkelle putkahtaa.


(https://i.ibb.co/5sfxFVX/2020-05-31-16-19-48-uusi-VHF-I-VHF-II-WB-antenni.jpg)

Improvisoitu VHF I ... VHF II adjustable X-wing/Bow-tie :-)


(https://i.ibb.co/ryXZmfb/2020-07-04-20-04-13-VHF-1-Bowtie.jpg)

Täällä tilanpuutteessa parvekkeella yritän tällä piiloitetulla ripustuksella.


(https://i.ibb.co/vDkD4F7/2020-07-04-20-07-50-JVC-CX-500-ME.jpg)


Nyt vaan odotellaan, kuulemma siellä vielä jotain on? https://www.fmlist.org/tvlist.php

(https://i.ibb.co/TPhwWSx/2020-07-04-20-06-18-JVC-CX-500-ME.jpg)


Täällä ainakin olisi tehoja jos taivas vain sinne asti aukeaa: Jordan E3 (55.250000 - 60.750000) - JRTV1, Amman/Suweilih 100kW. Mutta olisiko tosiaan vielä analogisena?


EDIT: Kyllä analogisia vielä on! www.radioenthusiast.co.uk (https://www.radioenthusiast.co.uk/articles/dx-tv-and-fm-news/) -saitilta löytyi tietoa nyt kesän 2020 aikana Euroopassa havaituista analogisesta VHF-low bandin kanavasta.

Otsikko: Vs: Naapurimaiden TV ja FM asemien vastaanottoa lievealueilla keleillä tai ilman
Kirjoitti: JJH - 10.07.2020 - 10:23
Lainaus käyttäjältä: holmch - 04.07.2020 - 21:10

Mutta olisiko tosiaan vielä analogisena?

Tuossa on jonkinnäköistä listaa digitalisoinnista: https://www.itu.int/en/ITU-D/Spectrum-Broadcasting/DSO/Pages/dataminer.aspx

Tuosta voisi päätellä, että maiden kohdalla, jossa lukee "ongoing" ja "not started" olisi vielä analogisia lähetyksiä. Osa maista tosin ei edes ota DVB-T systeemiä käyttöön vaan siirtyy kaapeli/satelliitti-jakeluun vrt. Turkki, joka sammutti 17.6.2020 analogiset lähetykset.
Otsikko: VHF-I analoginen pitkästä aikaa!
Kirjoitti: CH - 19.07.2020 - 22:18
Parvekestudion tarkoitusta varten improvisoidulla ja edellä esitellyllä X-wingillä (https://i.ibb.co/ryXZmfb/2020-07-04-20-04-13-VHF-1-Bowtie.jpg) tuli viimeinkin, parin viikon sitkeän kyttäämisen jälkeen, kauan kaivattu ja odotettu analoginen signaali VHF-alabandilta;

Tässä 5-tuumaisen JVC CX-500ME:n kuvaputkelle tänään päätynyt heikko kajastus 80-luvun TV-DX-vuosilta;

(https://i.ibb.co/vxj8dmd/2020-07-19-20-12-21-VHF-low-E2-vlcsnap.jpg)

Kanavavalitsin oli asteikolla noin E2:n (47-54 MHz) kohdalla, joten CCIR System B-asemien nykyään lopetettua, täällä silloin näkyneen lähetteen on täytynyt tulla kanavalta R1 (48,5-56,5 MHz). Asema jäi kuitenkin tunnistamatta.

Ko. päivän kelihäly kertoi näin: Sun 7/19/2020 6:32 PM - Sporadic-E opening on 6m. Best estimated MUF 91 MHz above JN78.


EDIT: www.radioenthusiast.co.uk (https://www.radioenthusiast.co.uk/articles/dx-tv-and-fm-news/) -saitilta löytyi kuitenkin tietoa samana päivänä ja taajuudella näkyneestä analogisesta kanavasta:

"Throughout June, Shaun O'Sullivan detected weak R1 carriers, but one on 49.750MHz has been a frequent 'mystery' catch. Moldova (M1) on R2 and R3 was identified on June 1st, 16th, 18th, 19th and 27th."

Otsikko: Se VHF-I alueen tunnistamaton analoginen tv asema...
Kirjoitti: CH - 08.08.2020 - 18:18
Tuo parvekkeella oleva VHF-1 X-wing -antennini katselee etelä-kaakkoon suurinpiirtein Mustan Meren suuntaan. Kuvaputkella näkyy aina välillä heikkoa, mahdollisesti analogista tahdistumatonta tv-signaalia, yleensä parhaiten myöhään iltapäivisin.

Venäjällä on (ainakin viime vuosiin asti) ollut vielä muutamia analogisia lähettimiä seuraavasti:

http://dx.3sdesign.de/Russia-R1-Tx-Map.htm (http://dx.3sdesign.de/Russia-R1-Tx-Map.htm)
ja
http://dx.3sdesign.de/Russia-R2-Tx-above99W-Map.htm (http://dx.3sdesign.de/Russia-R2-Tx-above99W-Map.htm)

Suunnitelmissa on etuvahvistimen kanssa kokeilu. Analoginen VHF-I telkkari kun on sellaista riemua, että sitä on vaan pakko vielä saada lisää vaikka väkisin, ennen kuin se lopulta katoaa ikuisesti avaruudessa laajenevana kuplana vain mahdollisesti muiden valovuosien päässä olevien sivilisaatioiden katseltavaksi.

Sillävälin, täällä maassa ollut taas muutamia kesäkuun jutun kaltaisia "trooppisia öitäkin" eli FM- ja UHF-TV tropoa länsinaapuriin, viimeeksi eilen, pistänpä pian muutaman koosteen tännekin, kun antenneita on nyt viimeaikoina hieman tullut kohennettua.

-------

UPDATE: Se viime kesän 2020-07-19 VHF-I bandin havaintoni saattoi olla mitä todennäköisimmin Ukrainan 1+1 (50 kW?) Karachun-vuorelta Kramatorskista, jolla sijaitsee yksi viimeisistä R1-kanavalla ainakin vielä silloin toiminnassa olleista analogisista lähettimistä Euroopassa.

(https://i.ibb.co/4FLFz4t/2020-07-19-DX-TV-R1-possibly-Karachun-Mountain-Kramatorsk-Ukraine-1617-km.png)

Tätä samaa asemaa on viime kesällä nähty ainakin Ranskasta ja Hollannista käsin, mutta kyseisen päivän osalta on samalta taajuudelta vain heikkoja tunnistamattomaksi jääneitä merkintöjä, aivan kuten tämä omakin kohinainen havaintoni (https://i.ibb.co/vxj8dmd/2020-07-19-20-12-21-VHF-low-E2-vlcsnap.jpg).

Asemasta itsestään löytyy on juttua netistäkin: ''pilot project of recovery of the TV Tower at the Karachun Mountain'' (https://www.mil.gov.ua/en/news/2015/05/01/broadcasting-of-ukrainian-tv-channels-in-slovyansk-kramatorsk-and-artemivsk-due-to-military/) ja tässä jopa kuva (https://www.mil.gov.ua/assets/images/resources/9598/7c1ea90bc06c5eff4da9abe652aa6b6afd1df38e.jpg) sen lähetystilosta.


Otsikko: Entä eteläinen naapuri?
Kirjoitti: CH - 08.08.2020 - 22:29
Elokuinen ilta kukkeimmillaan.

Katselen tässä itsepyydetyn Ruotsin natiivin-tv:n Kunskapskanalenilta laadukasta dokumenttia 100% signaalein ja rentoudun ehkä jo hieman käsistä lähteneen harrastuksen uudelleen heräämisen parissa.

Hienoa. Pientä tropoa ilmassa ja taivas auki. Parvekestudio on taas avoinna ja öiset radiobakkanaalit alkamassa. Päivystävä kuvaputki VHF:llä suhisee rauhoittavasti ja CB-radiokin kohinasalvan takana auki pitkästä aikaa. Vanhoista ringeistä 80-90-luvuilta ei kuitenkaan ole tietoakaan. Digitaalisaatio ja Internet tuhosivat nekin DX-ystävällisen analogisen television mukana.

Mutta siitä huolimatta; hyvin haaveiltu on jo puoleksi tehty...Viron TV-asemat. Saisiko sieltä tasolitaan hyvää ja muutenkin korkealuokkaista TV-signaalia?

(https://i.ibb.co/h7Fzkqq/Eestin-TV-asemat-Levira.png) (https://digilevi.ee/saatejaamad/)


Ongelmana on taas tuo välittömässä läheisyydessä sijaitseva hurjilla tehoilla jatkuvasti ja koko bandin leveydeltä pääasiassa halpaa digitaalista reality-tv-sarjaa ja chatti-tv:tä ympäristöönsä 24/7 roiskiva Turun Kuusiston masto. 

Näistä kiusallisista häiriöistä huolimatta raportoin kuitenkin ensin nuo edellä lupaamani harvoista yhä suojaisista suvannoista ja kapeista katveista joskus tänne meillekin kantautuvat länsinaapurin ilmeisen tasokkaat ja täysin suomipopittomat tv- ja radioasemalaatusaaliit  ;)

EDIT: Lisätty Digilevin linkki kuvaan

Otsikko: Vs: Naapurimaiden TV ja FM asemien vastaanottoa lievealueilla keleillä tai ilman
Kirjoitti: scanman - 12.08.2020 - 16:21
Mielenkiintoista huomata että vieläkin on jossain analogi lähetyksiä olemassa.
Tänään 12.8 bongasin välillä voimakkaanki kuvakantoaallon taajudella 59.25 MHz.
Äkkiseltään katsottuna voisi olla ukrainasta Pershiy Natsional'niy/Telek. ERA. Tehoa tällä olisi 340 kW.

Vastaanottimena rtl-sdr tikku ja sdrsharp ohjelma. antennina diamond d-130 discone joka ei oikeen tälle taajuudelle sovellu jo vertikaali polarisaation takia.

Kokeilin myös littutelkkarin analogi virittimellä mutta signaali ei riittänyt tahdistumiseen.

Tarttis katella jotain vhf 1 alueen yagia seuraavaksi   ::)
Samaan aikaan oli OIRT ULA 66-74 täynnä radioasemia.
Otsikko: Ruotsin puolelta tulevan UHF-DVB-T/T2:n vastaanottoa Suomessa kesällä 2020
Kirjoitti: CH - 14.08.2020 - 22:15
No niin, nyt on kesäloma "trooppisine" tropo-öineen ohi ja kelien tänäänkin puuttuessa on aika lunastaa lupaukset jonkun näköisen rapsan tekemisestä kesän DVB-T/-T2 -havainnoista ja länsinaapurin TV-kanavien näkymisestä täällä Suomen Turussa.

Kiitos nimimerkki Scanman kommentista, palataan toivottavasti pian VHF-I analogisten merkeissä.

Kesälomalla oli siis aikaa valvoa uuden UHF-kattoantennin kanssa. Aloitinhan koko tämän touhun parinkymmenen vuoden tauon jälkeen uudestaan nyt vasta keväällä ja sain viimeinkin aikaiseksi laittaa luvanvaraisen antennini taloyhtiön katolle. Antenni on vaatimaton Televesin Ellipse UHF-harava, mutta korkeutta on n. 50 metriä meren pinnasta ja horisontti vapaa. Olen sen jälkeen aika aktiivisesti seuraillut Ruotsin tv-asemien näkymistä ja nyt voin jo hieman puristaa dataa ulos siitä mitä ruudulla on näkynyt. Välillä olo oli kuin karkkikaupassa digiboxin kanavahaun löytäessä kerralla kymmeniä uusia kanavia.

Pikku-tropoa ja välillä hieman isompaakin oli heinä- ja elokuun alun iltoina ja etenkin öinä useampiakin. Ensimmäisen rapsani (29-30.6 välinen trooppinen yö) (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2059#msg2059) jälkeen kohdalleni täällä Turussa osuivat ainakin nämä, joista edempänä tarkemmin:

- 2020-07-16
- 2020-07-28
- 2020-08-01 - Supertropo länteen
- 2020-08-07 - Megatropo länteen, UHF
- 2020-08-09 - Megatropo länteen, korkea UHF


Aloitetaan yhteenvedolla siitä, mitä rakoja tässä lähellä pauhaavan Turun Kuusiston alta jää havaintoja tehdä..

- Harmaalla Kuusisto.
- Sinisellä ovat länteen osoittavan antennini keilaan osuvat Ahvenanmaan Sundin kolme taajuutta.
- Vihreällä ovat kanavittain UHF-alueelta runsaan kukauden aikana kiinni saamani natiivit Ruotsi UHF-muksit voimakkaammasta sävystä himmeimpään.
- Tyhjäksi jääneet aukot suovat vielä mahdollisuuksia pidempiin kaappauksiin kunnon UHF-kelien sattuessa.

(https://i.ibb.co/6Rjgj5Q/2020-08-09-DVB-T-T2-UHF-havainnot-so-far.png)


Lähettimen sijainnin perusteella nämä Ruotsin puolelta tulleet ovat:

(https://i.ibb.co/JHvFPgh/sthammar-Val-232-0-km-Stockholm-Nacka-262-0-km-Norrk-ping-Orrbergen-381-4-km-Turku.png)

- Östhammar, Valö - Turku (232,0 km) (https://i.ibb.co/VBgFr7t/sthammar-Val-Turku-232-0-km.jpg)

- Stockholm, Nacka - Turku (262,0 km) (https://i.ibb.co/1QGMHZ3/Stockholm-Nacka-Turku-262-0-km.jpg)

- Norrköping, Orrbergen - Turku (381,4 km) (https://i.ibb.co/f8D9Sxq/Norrk-ping-Orrbergen-Turku-381-4-km.jpg)

(- ja mahdollisesti myös Uppsala, Vedyxa - Turku 257,4 km) (https://i.ibb.co/5vfH2Rh/Uppsala-Vedyxa-Turku-257-4-km.jpg)
(sama taajuus ja muxi kuin Östhammarista, mitenköhän tuonkin voisi saada selville, FM-asemilla on PID, mutta entä näillä?? Antenniroottorin avulla olisi voinut päätellä jotain, mutta sitä ei nyt ole käytettävissä.)

Lähetinpaikkoja näyttää kuitenkin kertyneen havaintoja vielä tehdessäni ajattelemaani vähemmän. Mukseja on joka asemalla jopa 6 kpl ja tilaa on rajallisesti UHF:lläkin. DVB-T kanavat siedä eri mukseja päällekkäin.


Guard Interval ylipitkillä yhteyksillä:

Aiemmin täällä jo ihmettelemääni kanavan E23 sekalaista näkyvyyttä selvittänee tämä kuva, jossa puolestaan nämä kaikki lähettimet ovat samalla taajuudella ja lähettävät samaa muxia;

(https://i.ibb.co/fYmvnTD/E23-Teracom-Mux-1-Stockholm-Nacka.jpg)

Lähettimien kesken lienee käytössä niiden GPS-paikkatietoon pohjautuva DVB-T Guard Interval, joka mahdollistaa useiden alueellisesti päällekkäisten ja samaa muksia lähettävien transponderien toiminnan keskenään samalla taajuudella. Kunnon keleillä ne kaikki sitten kantautuvat jopa tänne asti samaan aikaan. Tämä DVB-T Guard Interval ei ilmeisesti enää pysy luotettavasti mukana näillä tropo-kelien ylipitkillä etäisyyksillä, koska nuo E23 taajuisten muksien kanavat näkyivät välillä lujaa nolla-BER:eillä ja sitten yht'äkkiä häviävät kokonaan, vaikka signaalia kuitenkin riitti.

https://en.wikipedia.org/wiki/DVB-T (https://en.wikipedia.org/wiki/DVB-T)

"DVB-T as a digital transmission delivers data in a series of discrete blocks at the symbol rate. DVB-T is a COFDM transmission technique which includes the use of a Guard Interval. It allows the receiver to cope with strong multipath situations. Within a geographical area, DVB-T also allows single-frequency network (SFN) operation, where two or more transmitters carrying the same data operate on the same frequency. In such cases the signals from each transmitter in the SFN needs to be accurately time-aligned, which is done by sync information in the stream and timing at each transmitter referenced to GPS.

The length of the Guard Interval can be chosen. It is a trade-off between data rate and SFN capability. The longer the guard interval the larger is the potential SFN area without creating intersymbol interference (ISI). It is possible to operate SFNs which do not fulfill the guard interval condition if the self-interference is properly planned and monitored."



DVB-T/T2-analysaattori:

Ylläolevaan liittyen, eilen tuli tilattua uusi DVB-T/T2-analysaattori, jolla pitäisi päästä tarkastelemaan mukseja spektriltä, analysoimaan signaalia ja mittailemaan tasoja. Siinä on lisäksi vielä HDMI-ulostulo ja kaukosäädinkin, joten voinen käyttää sitä myös ohjelmien katseluun. Tuskin maltan odottaa, palaan pian tähän :-)


Uusi isompi UHF-antenni:

Alla kohta seuraavasta listauksesta käy myös ilmi että olen (2020-07-23) lisännyt toisen isomman UHF-haravan entisen rinnalle, ne ovat nyt olleet siellä katolla vierekkäin muutaman viikon jo. Kääntänen toisen lähitulevaisuudessa Viron suuntaan (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2073#msg2073).

Pienempi Televesin Ellipse toimi kokoonsa nähden hienosti, varsinkin kun kohdalle osuneet kelit olivat hyvät sillä havainnot alottaessani. Tämä uusi isompi Televesin DAT BOSS LR omaa kuitenkin teoriassa jo elementtien lukumääränsä takia noin 6 dB:tä enemmän raakaa gainia, siis ennen syöttöelementtiin integroitua etuvahvistinta. Toisalta Telvesin automaattisesta BOSS-etuvahvistuksensäätötekniikasta ei kuitenkaan vielä tiedä miten se käyttäytyy täällä alle 10 kilometrin päässä pauhaavista Kuusiston voimakkaista lähettimistä. Todennäköisesti se laskee vahvistusta, vaikka sitä juuri tarvitsin noiden heikompien kaukaisten vastaanotossa, joten se ei välttämättä ole ihan paras ratkaisu tähän käyttöön.

(https://i.ibb.co/jr4RFYj/2020-07-23-01-08-49-Televes-DAT-BOSS-LR-vs-Ellipse-crop.jpg)


Alla tarkempi kooste (lähetyspaikkakunnan mukaan transpondereittain listattuna) nyt viimeisen kuukauden aikana UHF-alueelta haravoimistani tv-asemista. Tässä eivät kuitenkaan ole esillä kaikki kerrat ja päivät jolloin jotain on näkynyt, vaan ne satunnaiset havainnotrupeamat mistä olen tropon huomattuani kamerallani taltioinut. Ahvenanmaan Sundin linkin kautta tulevat olen jättänyt tästä pois.

List of received SVT DVB-T UHF-channels by location, service, mux, S/N and time, 2020 Jul-Aug

Channel:   TX Location:   Service:   Program:   Received S/N:   Antenna:   Time:
                  
E21   Stockholm   Teracom Mux 7   Al Jazeera   sn 19,4 dB   Ellipse   2020-06-28 @02-31-28
E21   Stockholm   Teracom Mux 7   Al Jazeera   sn 22,8 dB   Ellipse   2020-06-30 @01-49-33
E21   Stockholm   Teracom Mux 7   Al Jazeera   sn 25,3 dB   Ellipse   2020-06-30 @02-35-13
E21   Stockholm   Teracom Mux 7   Al Jazeera   sn 25,8 dB   Ellipse   2020-06-30 @02-35-18
E21   Stockholm   Teracom Mux 7   Al Jazeera   sn 25,5 dB   Ellipse   2020-06-30 @02-35-33
E21   Stockholm   Teracom Mux 7   Al Jazeera   sn 26,4 dB   Ellipse   2020-06-30 @03-04-39
E21   Stockholm   Teracom Mux 7   Al Jazeera   sn 25,9 dB   Ellipse   2020-06-30 @03-07-13
E21   Stockholm   Teracom Mux 7   Al Jazeera   sn 20,2 dB   Ellipse   2020-07-16 @22-34-06
E21   Stockholm   Teracom Mux 7   Al Jazeera   sn 28,6 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-12-46
E21   Stockholm   Teracom Mux 7   Al Jazeera   sn 28,7 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-17-12
E21   Stockholm   Teracom Mux 7   Al Jazeera   sn 25,2 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-54-39
E21   Stockholm   Teracom Mux 7   Al Jazeera   sn 25,5 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-59-05
E21   Stockholm   Teracom Mux 7   Al Jazeera   sn 26,1 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-59-21
E21   Stockholm   Teracom Mux 7   Al Jazeera   sn --,- dB     Ellipse (ei näy)   2020-07-28 @02-01-55
E21   Stockholm   Teracom Mux 7   Al Jazeera   sn 20,1 dB   DAT BOSS LR   2020-08-01 @23-10-59
E21   Stockholm   Teracom Mux 7   Al Jazeera   sn 20,9 dB   DAT BOSS LR   2020-08-01 @23-11-10
E21   Stockholm   Teracom Mux 7   Al Jazeera   sn 32,6 dB   DAT BOSS LR   2020-08-09 @21-16-42
                  
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV1 Sörmlad   sn 15,3 dB   Ellipse   2020-06-30 @03-03-47
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV1 Sörmlad   sn 15,0 dB   Ellipse   2020-06-30 @03-03-53
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV2 Sörmlad   sn 14,9 dB   Ellipse   2020-06-30 @03-04-05
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV Barn /STV 24   sn 15,3 dB   Ellipse   2020-06-30 @03-04-20
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV2 Stockholm   sn 13,4 dB   Ellipse   2020-06-30 @03-05-58
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV1 Stockholm   sn 14,1 dB   Ellipse   2020-06-30 @03-06-08
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV1 Sörmlad   sn 24,2 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-13-02
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV2 Sörmlad   sn 24,1 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-13-10
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV Barn-STV24   sn 24,8 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-13-16
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   Kunskapskanalen   sn 24,3 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-13-33
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV2 Stockholm   sn 24,2 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-13-38
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV1 Stockholm   sn 24,5 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-13-43
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV1 Sörmlad   sn 22,6 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-18-17
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV2 Sörmlad   sn 22,9 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-18-23
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV Barn-STV24   sn 23,0 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-18-28
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   Kunskapskanalen   sn 22,2 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-18-54
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV2 Stockholm   sn 21,7 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-18-58
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV1 Stockholm   sn 21,5 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-19-03
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV2 Stockholm   sn 20,8 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-56-51
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV1 Stockholm   sn 20,9 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-56-57
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV Barn-STV24    sn 24,8 dB   DAT BOSS LR   2020-08-09 @21-15-36
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV2 Sörmlad   sn 25,6 dB   DAT BOSS LR   2020-08-09 @21-15-44
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV1 Sörmlad   sn 25,8 dB   DAT BOSS LR   2020-08-09 @21-15-48
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV1 Stockholm   sn 25,8 dB   DAT BOSS LR   2020-08-09 @21-17-18
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   STV2 Stockholm   sn 25,8 dB   DAT BOSS LR   2020-08-09 @21-17-22
E23   Stockholm   Teracom Mux 1   Kunskapskanalen   sn 26,4 dB   DAT BOSS LR   2020-08-09 @21-17-32
                  
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   BBC World News   sn 22,0 dB   Ellipse   2020-06-30 @03-01-20
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   BBC World News   sn 22,1 dB   Ellipse   2020-06-30 @03-01-27
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   BBC World News   sn 23,2 dB   Ellipse   2020-06-30 @03-02-11
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   Nick Jr (e)            sn 22,5 dB   Ellipse   2020-06-30 @03-03-17
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   Cartoon Network (e)   sn 22,5 dB   Ellipse   2020-06-30 @03-03-26
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   CNN                     sn 22,5 dB   Ellipse   2020-06-30 @03-06-50
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   FOX (e)                  sn 22,7 dB   Ellipse   2020-06-30 @03-07-04
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   BBC World News   sn 23,3 dB   Ellipse   2020-06-30 @03-09-08
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   CNN                     sn 22,9 dB   Ellipse   2020-06-30 @03-10-16
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   FOX (e)               sn 23,3 dB   Ellipse   2020-06-30 @03-10-23
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   CNN                     sn 23,4 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-37-52
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   FOX (enc)               sn 24,1 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-38-03
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   Cartoon Network (e)   sn 24,3 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-38-27
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   Nick Jr (enc)            sn 24,8 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-38-37
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   BBC World News   sn 25,2 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-39-08
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   CNN                     sn 23,7 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-55-55
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   BBC World News   sn 23,9 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-58-57
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   BBC World News   sn 21,2 dB   DAT BOSS LR   2020-08-01 @23-15-30
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   CNN                     sn 20,9 dB   DAT BOSS LR   2020-08-01 @23-17-17
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   BBC World News   sn 24,3 dB   DAT BOSS LR   2020-08-07 @23-29-20
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   CNN                     sn 25,4 dB   DAT BOSS LR   2020-08-07 @23-30-00
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   CNN                     sn 27,5 dB   DAT BOSS LR   2020-08-09 @21-14-31
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   FOX (e)               sn 28,3 dB   DAT BOSS LR   2020-08-09 @21-14-38
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   Cartoon Network (e)   sn 25,2 dB   DAT BOSS LR   2020-08-09 @21-16-28
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   Nick Jr (e)            sn 25,2 dB   DAT BOSS LR   2020-08-09 @21-16-36
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   BBC World News   sn 24,3 dB   DAT BOSS LR   2020-08-09 @21-16-50
E32   Stockholm   Teracom Mux 5   CNN                     sn 22,7 dB   DAT BOSS LR   2020-08-09 @21-17-52
                  
E39   Stockholm   Teracom Mux 3   Nickelodeon (e)      sn 17,3 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-38-49
E39   Stockholm   Teracom Mux 3   MTV (e)               sn 23,0 dB   DAT BOSS LR   2020-08-09 @21-14-46
                  
E42   Stockholm   Teracom Mux 2   TV4 Stockholm      sn 16,9 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-13-49
E42   Stockholm   Teracom Mux 2   TV6                     sn 16,7 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-13-54
E42   Stockholm   Teracom Mux 2   TV6                     sn 24,9 dB   DAT BOSS LR   2020-08-09 @21-14-05
E42   Stockholm   Teracom Mux 2   TV Finland            sn 23,3 dB   DAT BOSS LR   2020-08-09 @21-15-57
E42   Stockholm   Teracom Mux 2   TV4 Stockholm      sn 25,2 dB   DAT BOSS LR   2020-08-09 @21-14-15
E42   Stockholm   Teracom Mux 2   TV6                     sn 21,9 dB   DAT BOSS LR   2020-08-09 @21-17-38
E42   Stockholm   Teracom Mux 2   TV4 Stockholm      sn 23,0 dB   DAT BOSS LR   2020-08-09 @21-17-44
                  
E45   Stockholm   Teracom Mux 6   STV2 HD Stockholm   sn 21,7 dB   DAT BOSS LR   2020-08-09 @21-16-02
E45   Stockholm   Teracom Mux 6   STV1 HD Stockholm   sn 22,0 dB   DAT BOSS LR   2020-08-09 @21-16-14
                  
E26   Östhammar (or Gävle)   Teracom Mux 3   Nickelodeon (e)   sn 16,8 dB   Ellipse   2020-06-30 @03-08-35
E26   Östhammar (or Gävle)   Teracom Mux 3   Nickelodeon (e)   sn 16,3 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-54-53
                  
E40   Östhammar (or Uppsala)   Teracom Mux 1   STV2 Uppsala      sn 23,7 dB   DAT BOSS LR   2020-08-07 @23-26-30
E40   Östhammar (or Uppsala)   Teracom Mux 1   STV1 Uppsala      sn 22,4 dB   DAT BOSS LR   2020-08-07 @23-28-20
E40   Östhammar (or Uppsala)   Teracom Mux 1   Kunskapskanalen   sn 22,6 dB   DAT BOSS LR   2020-08-07 @23-28-36
E40   Östhammar (or Uppsala)   Teracom Mux 1   STV1 Stockholm   sn 22,9 dB   DAT BOSS LR   2020-08-07 @23-29-00
E40   Östhammar (or Uppsala)   Teracom Mux 1   STV1 Uppsala      sn 22,3 dB   DAT BOSS LR   2020-08-07 @23-44-58
E40   Östhammar (or Uppsala)   Teracom Mux 1   STV1 Uppsala      sn 23,2 dB   DAT BOSS LR   2020-08-07 @23-55-06
                  
E48   Östhammar   Teracom Mux2   TV4 Uppsala   sn 15,6 dB   Ellipse   2020-06-30 @02-39-42
E48   Östhammar   Teracom Mux2   TV4 Uppsala   sn 15,3 dB   Ellipse   2020-06-30 @02-39-48
E48   Östhammar   Teracom Mux2   TV6               sn 15,7 dB   Ellipse   2020-06-30 @02-41-47
E48   Östhammar   Teracom Mux2   TV6               sn 14,1 dB   Ellipse   2020-06-30 @02-42-17
E48   Östhammar   Teracom Mux2   TV Finland      sn 17,4 dB   Ellipse   2020-06-30 @02-49-20
                  
E46   Norrköping   Teracom Mux 2   TV4 Norrköping   sn 18,0 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-37-25
E46   Norrköping   Teracom Mux 2   TV6                     sn 18,3 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-37-35
E46   Norrköping   Teracom Mux 2   TV6                     sn 16,1 dB   DAT BOSS LR   2020-07-28 @01-56-17

Datasta näkyy mm. että 9. päivä elokuuta illalla oli aivan hurja tropokeli; tasot Tukholmasta olivat jopa 10 dB:tä ns. normi-tropoa korkeammat. Taloyhtiön lämpöpatteritkin melkein jo huusivat SVT-Rapportt:enia.

Yhdellä rivillä näkyy myös vertailun vuoksi Ellipse antennin kohdalla sn -,-- jolloin se ei ole onnistunut avaamaan muksia, kun taas DAT-BOSS LR on siinä onnistunut. Mutta kun kunnon keliä on, tulee tavaraa pienemmälläkin antennilla. Yleisesti ottaen, normaalipäivänä ilman kelejä, tulevat antennien erot selvemmin esille Ahvenanmaan Sundin lähetintä (120 km) testatessa. Ellipsellä voi mennä päiviäkin putkeen, jolloin kuvaa ei vain tänne tule. DAT-BOSS LR yleensä nappaa, ainakin tänne minulle parhaiten tulevan E25 kanavanipun, melkein joka ilta. Saapa nähdä miten käy syksyn matalapaineittein aikaan.

Tässä vielä muutamia poimintoja;

Kelien avatessa minulle tänne tulee aina ensimmäiseksi Al Jazeera E21 Tukholmasta. Se johtunee varmasti ainakin matalimmasta taajuudesta, mutta parhaimmillaan S/N 32,6 dB on kyllä aika hyvä signaali, se on jo melkein viereisen Kuusiston lähettimestä antennin sivukeilaan tulevien Digitan lähetteiden tasolla.

(https://i.ibb.co/V29GyNr/2020-08-09-21-16-42-UHF-E21-Stockholm-Teracom-Mux-7-Al-Jazeera-sn32-6d-B-Televes-DAT-BOSS.jpg)

2020-08-09-21-16-42 - UHF-E21 -  Stockholm - Teracom-Mux-7 - Al-Jazeera - S/N 32,6dB - Televes DAT-BOSS LR


Näyttää, että länsinaapurin puolella on vapaasti saatavilla runsaasti salaamatonta (FTA) kansainvälistä uutiskanavatarjontaa, kun taas täällä Suomessa pidetään massat tyytyväisinä mainosrahotteisella reality-tv:llä.

(https://i.ibb.co/5xs5sY3/2020-07-28-01-39-08-UHF-E32-Stockholm-Teracom-Mux-5-BBC-World-News-sn25-2d-B-Televes-DAT.jpg)

2020-07-28 @01-39-08 - UHF-E32 - Stockholm - Teracom-Mux-5 - BBC-World-News - S/N 25,2dB - Televes DAT-BOSS LR


(https://i.ibb.co/f26VD4V/2020-08-09-21-14-31-UHF-E32-Stockholm-Teracom-Mux-5-CNN-sn27-5d-B-Televes-DAT-BOSS-LR.jpg)

2020-08-09 @21-14-31 - UHF E32 - Stockholm - Teracom Mux 5 - CNN - S/N 27,5dB - Televes DAT-BOSS LR


Teräväpiirtotelevisiota lahden yli:

(https://i.ibb.co/RBK1sqr/2020-08-09-21-16-14-UHF-E45-Stockholm-Teracom-Mux-6-STV1-HD-Stockholm-sn22-0d-B-Televes-D.jpg)

2020-08-09 @21-16-14 - UHF E45 - Stockholm - Teracom Mux 6 - STV1 HD Stockholm (sn22,0dB) (Televes DAT BOSS LR)


ja viimeisenä herkku Norrköpingin Orrebergenistä 381 km:n takaa;

(https://i.ibb.co/9HsdyNJ/2020-07-28-01-37-25-UHF-E46-Norrk-ping-Teracom-Mux-2-TV4-Norrk-ping-sn18-0d-B-Televes-DAT.jpg)

2020-07-28 @01-37-25 - UHF E46 - Norrköping - Teracom Mux 2 - TV4 Norrköping S/N 18,0dB - Televes DAT-BOSS LR


Seuraavaksi seuraa;

Myös FM-antennikalusto on päivitetty. Nyt ovat antenneina lounaaseen suunnatut 5-el H ja 4-el V FM-yagit, joita pureksin seuraavan FM-rapsan merkeissä. Tukholmasta kuuluu nyt useita parisataawattisia vertikaalipolarisoituja paikallisradioita. Olen näistä muutamia videoklippejäkin pistänyt tuonne Radioaktiivisten WhatsApp:iin. Asianmukaisen SDR-varustuksen kuitenkin vielä puuttuessa olen idannut ja tallentanut niitä suoraan kuulutuksista, koska näistä kaikkein heikoimmista paikallisradioista ei RDS-data kuitenkaan Sonyn radion näytölle asti ole tullut.

Uusi ja hävyttömän kallis UKW-LNA by-pass -toiminnolla (https://www.tgn-technology-online.com/en/Super-Low-Noise-FM-Preamplifier.html)  on myös tulossa ja itseasiassa vaihdoin juuri tilaukseeni sisältämään vielä  säädettävän gain- sekä antenninvalintaohjainyksikönkin (https://www.tgn-technology-online.com/en/Super-Low-Noise-UKW-FM-Preamplifier-incl--Controller.html). Joten nyt on jo pakko pikkuhiljaa tehdä jotain tuolle luvattoman pitkään odottaneelle FM-SDR-asialle.

XDR-S10HDIP:n omistajana innostuinkin kovasti tästä vielä vahvistamattomasta huhusta että joku olisi jo Konrad-modannut (https://www.youtube.com/watch?v=Cz3hGbZPVjA)  senkin:


Myös DAB-radiostakin on välisanottavaa ennen seuraavaa rapsaa:

Palstalla jo pitkään hienoa ja tasaisen laadukasta, minuakin kovasti uudelleen-inspiroinutta työtä tehnyt nimimerkki JJJ (http://bbs.fmdx.tk/profile/?u=296) raportoi aivan hiljattain hirmuisiin haravoinsiinsa tarttuneesta upeasta DVB-T2 VHF-tropo-kaappauksesta (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=520.msg2071#msg2071).

Hajosin täysin, sillä menin asentamaan myös niinikään aivan uuden VHF-haravani heti DAB-vertikaaliksi, kun minua kuitenkin juuri nyt, tuo ilmeisesti täällä nyt ainoana koko Suomessa bongattu horisontaalinen Ruotsin VHF-HD, kuumottaa vieläkin enemmän. DAB:in aika tulee sitten kun saa siihen sopivat vehkeet.

Käyn vielä parvekkeella vähän rullaamassa JVC CX-500ME:n analogisia nappuloita ja painun sitten pehkuihin unelmoimaan ensiviikolla saapuvasta DVB-T/T2 -laitteesta.


EDIT 26.1.2021; Selkeytetty höpinöitä ja korjattu fmdx.tk-saitin muuttuneet linkit.

Otsikko: Lisää UHF:ää ja vähän FM:ääkin
Kirjoitti: CH - 21.08.2020 - 18:50
Sitten viimeisen, tropoja on ollut useita, sekä UHF-alueella että myös FM:lläkin.

Tässä valikoidut:

2020-08-16 - 2020-08-17
tuonne ylemmäksi Ruotsin rannikkoa ensin Östhammariin ja sitten Gävlen suuntaan FM:lläkin.
Tällöin tavanomaisesta Tukholman E21 ns. "Al Jazeera-kelimajakastani" ei näkynyt pihaustakaan.

2020-08-19 - Uusi DVB-T tropo etäisyysennätys (388 km):
puolestaan etelämpään, FM:llä Viron puolelle ja UHF:llä täällä ensimmäistä kertaa aina Visbyhyn saakka tällä kiinteästi Sundiin suunnatulla DAT-BOSS LR haravallani.

Tässä se väijyy yön pimeydessä katolla raskaaksi viritetyn (140 kg) aurinkovarjojalustan nokassa;

(https://i.ibb.co/sb9dmPB/UHF-antenni-katolla-ilta-ja-y-tropoja-v-ijym-ss.png)

Yleishuomiona se, että korkeammat UHF-DVB-T taajuudet ovat nyt elokuussa näkyneet heinäkuuta paremmin ja puolestaan alemmat UHF-DVB-T taajuudet olleet heikompia tai sitten vain hankalammin bongattavia, ehkä siksi että taajuuksilla on ollut ruuhkaa. En ole tuolla vaatimattomalla N7800 boxilla sen tarkemmin asiaa päässyt tutkimaan, mutta siihen on pian tulossa muutos...

Nyt alkaakin kanavakohtainen UHF-taulukkoni jo täyttyä, sillä uusia transponderi-bongauksia on lännen suunnasta tullut lisää seuraavasti;

-   E30 - Östhammar - Teracom Mux5 (232 km, tropo) - NEW

-   E40 - Östhammar - Teracom Mux1 (232 km, tropo) - CONFIRMED

-   E43 - Östhammar - Teracom Mux6 HD (232 km, tropo) - NEW

-   E31 - Visby - Teracom Mux1 (388 km, tropo) NEW

-   E37 - Visby - Teracom Mux6 HD (388 km, tropo) NEW

(https://i.ibb.co/b6tFyHN/2020-08-19-DVB-T-T2-UHF-havainnot-so-far.png)

Uutena lähetinpaikkana siis

Visby, Follingby (388 km)

(https://i.ibb.co/TYHzGf0/Visby-Follinbo-Turku-388-0-km.png)

josta näkyi kuvaa vain hetken, noin 15 minuutin ajan.

(https://i.ibb.co/k83kgtj/2020-08-19-21-47-36-UHF-E31-Visby-Teracom-Mux-1-STV1-st-sn20-9d-B-Televes-DAT-BOSS-LR.jpg)

Tähänastiset havainnot tältä kesältä FM-listin Visual Logissa näyttävät nyt seuraavalta;

(https://i.ibb.co/QQcysb0/2020-08-19-kaikki-havainnot.jpg)


Antennivertailu, UHF:

Suunnittelin tuossa aiemmin kääntäväni toisen haravoistani Viron suuntaan (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2073#msg2073) ja tein sitä ennen seuraavan vertailun molemmista antenneistani niiden vielä osoittaessa samaan suuntaan Ahvenanmaan Sundiin.

(https://i.ibb.co/NV42LW0/Televes-Ellipse-vs-DAT-BOSS-LR-lr.png)

Ylemmän kuvaparin ero taajuudella E35 on aika realistinen ja speksien mukainen. Alemmassa kuvaparissa, alemmalla taajuudella E25 tuli todella iso ero (S/N), tuo voisi johtua muustakin kuin antenneista, ehkä antennien perässä olevista niin ikään Televesin yhdyssuotimista ja niiden vahvistimista tms. Jäin kyllä vähän ihmettelemään. Molemmat vertailut ovat keskiarvoja useista kymmenistä otoksista n. tunnin ajalta, yritetty siis olla suosimatta kumpaakaan antennia. 🙂


UHF-antenni nyt myös Eestin suuntaan:

Ja nyt sitten viimein eilisillasta alkaen (2020-08-20) tuon pienemmän Ellipse-antennin nokka osoittaa kohti Tallinnaa, vaikka Turun Kuusisto sitä säälimättä melkein suoraan näköä päin piekseekin. Noh, katsotaan tuleeko sieltä mitään.

Tähän katkerana välihuomautuksena, että näitä Eestin-TV suunnielmiani (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2073#msg2073) liian kauan jahkailtuani myöhästyin ratkaisevasti kun Viro-tropo (2020-08-19) iski ja Mynämäeltä kajahti (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=522.msg2081#msg2081)!!!

Niinikään samaisen herran VHF-III alueen DVB-T-havantojen (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=520.msg2071#msg2071) innoittamana lisäsin samalla myös horinsontaalisen VHF-III-haravan nyt jo ennestään DAB-laitteistoa odottavan VHF-III -vertikaalini viereen.


Uudet FM-radio antennit katolle:

Aloitan tässä myös FM-puolen suhinat yhteenvedolla, joita en ole tänne vielä lisäillyt.

Varustukseen on 2020-07-17 alkaen kuulunut FM-antennit Emme Esse 4-el V-POL ja LAi 115 5-el H-pol, molemmat kiinteästi Länsi-lounaaseen (jättäen Turun Kuusiston kohtisuorasti sivusuuntaan).

(https://i.ibb.co/n3YDRqp/2020-08-20-22-25-33-FM-V-pol-l-nteen-h-m-r-ss.jpg)

Tässä noista ensimmäinen.

FM:llä en ole ollut niin aktiivinen (kuin tällä hetkellä kovasti kiinnostuksen kohteenani olevalla DVB-T DX-puolella), sillä minulla ei vielä ole FM-kelien (es) tehokkaampaa havainnointia mahdollistavaa SDR-pohjaista laitteistoa, enkä ole vielä saanut aikaiseksi yrittää Konrad-modata (https://youtu.be/Cz3hGbZPVjA/) tuota nyt vielä käsipelillä pyörittämääni Sony XDR-S10HDiP -radiotakaan. Ne essitkin ovat jääneet satunnaisiksi autoradiosta tyhjää taajuutta päivystäessä kuulluiksi, sillä niiden ajankohta on usein työaikaan tai perheenisin päivän muiden aktiviteettien kanssa päällekkäin. Ilta- ja yötropot ovat osuneet ja myös kolahtaneet paremmin. No, tämä harrastus on hyvin monipuolinen, siinä on onneksi osa-alueita aina kulloisenkin mielenkiinnon ja kalustotilanteen mukaisesti.

Mutta tässä siis hiukan näitä tämän kesän uudelleen aktivoitumisen tuottamia FM-tropo havaintoja (SDR:n puutteessa old-school manuaalisesti tallennettuja), vaikka niissä vielä toivomisen varaa onkin vanhoihin Nousiaisten aikaisiinkin verrattuna;

2020-08-01 - tropo länteen, FM
-   FM 107,5 MHz V-pol Power FM Stockholm - RDS (http://www.fmlist.org/sounds/2020-08-02_03-34-58_-_FM_1075_MHz_V-pol_Power_FM_Stockholm_-_RDS_49_dBuV-cut.mp4)
-   FM 87,8 MHz V-pol Rockclassiker (100W, Södertälje) (http://www.fmlist.org/sounds/2020-08-02_02-53-10_-_FM_878_MHz_V-pol_Rockclassiker_100W_Sdertlje-lq.mp4)
-   FM 90,2 MHz V-pol Skärgårdsradio (200W Värmdö-Hemmesta) ID from audio (http://www.fmlist.org/sounds/2020-08-02_03-02-06_-_FM_902_MHz_V-pol_Sjrgrdsradio_200W_Vrmd-Hemmesta_ID_from_audio-lq.mp4)
-   FM 97,1 MHz V-pol Vinyl FM (500W Uppsala - Sigtuna-Dumban) (http://www.fmlist.org/sounds/2020-08-02_03-13-08_-_FM_971_MHz_V-pol_Vinyl_FM_500W_Uppsala_-_Sigtuna-Dumban-lq.mp4)
-   FM 105,1 MHz V-pol Svensk Pop (Stochholm-Nacka-Forum Köpcenter) (http://www.fmlist.org/sounds/2020-08-07_23-00-40_-_FM_1051_MHz_Svensk_Pop_V-pol_Stochholm-Nacka-lq.mp4)

2020-08-07 - tropo länteen, FM
-   FM 107,5 MHz V-pol Power FM Stockholm - RDS (http://www.fmlist.org/sounds/2020-08-07_22-54-40_-_FM_1075_MHz_V-pol_Power_FM_Stockholm_-_RDS-lq.mp4)
-   FM 105,1 MHz Svensk Pop V-pol (Stochholm-Nacka) (http://www.fmlist.org/sounds/2020-08-07_23-00-40_-_FM_1051_MHz_Svensk_Pop_V-pol_Stochholm-Nacka-lq.mp4)

2020-08-09 - tropo länteen, FM
-   FM 104,3 MHz Mix Megapol V-pol 3kW (Stockholm) (http://www.fmlist.org/sounds/2020-08-09_22-43-48_-_FM_1043_MHz_Mix_Megapol_V-pol_3kW_Stockholm.mp4)

2020-08-16 - Gävle-tropo, FM
-   FM 106,2 MHz NJE Gästrikland V-pol 1kW (Gävle) (http://www.fmlist.org/sounds/2020-08-16_16-57-42_-_FM_1062_MHz_NJE_Gstrikland_V-pol_1kW_Gvle.mp4)
-   FM 102,7 MHz Radio Gävle V-pol 1kW, RDS (Gävle) (http://www.fmlist.org/sounds/2020-08-16_17-04-02_-_FM_1027_MHz_Radio_Gvle_V-pol_1kW_RDS_Gvle.png)
-   FM 102,4 MHz P4 Stockholm H-pol (matkaradiolla Turun Luolavuorelta) (https://i.ibb.co/8D1wQxf/2020-08-16-Luolavuorella-92-4-Mhz-Tukholma.png)

Tähän päivään liittyen; 2020-08-16: oltiin muksujen kanssa Turun Luolavuorella (63 m) (https://earth.google.com/web/search/Luolavuori,+Turku,+Finland/@60.42871339,22.26560821,12.93861619a,3320.54118275d,35y,-0h,0t,0r/data=CigiJgokCVemdQSyc0FAESHqOk4YLAtAGW9KIuE__2VAIbnOSybJJmXA) ja koska FM-tropoa oli aiemmin ollut Gävlen suuntaan ja DVB-T Östhammaristakin näkyi normaalisti poiketen jo iltapäivällä, käytin tilaisuutta hyväkseni ja otin matkaradion mukaan. No kukkulalla ei Gävleä kuulunut, mutta Tukholman SR P1 92,4 MHz tuli kuitenkin komeasti vanhan matkaradion piiskallakin.

Samaisella Sangean ATS 808 radiolla kuuntelin alkutalvesta v. 1994 Malediivella Suomen lyhtyaaltoradiosta (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2134#msg2134) palmun alla miten kovien pakkasten ennustettiin jatkuvan ja jäänmurtajilla oli töitä... (https://youtu.be/MrRCbcmRMMw)
  😄


(https://i.ibb.co/8D1wQxf/2020-08-16-Luolavuorella-92-4-Mhz-Tukholma.png) (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2134#msg2134)


2020-08-17 - Gävle/Sundsvall & Tallina-tropo, FM
-   FM 98,5 MHz - Rockklassiker, Gnarp, Sundsvall (http://www.fmlist.org/sounds/2020-08-17_23-44-12_-_FM_985_MHz_-_Rockklassiker_Gnarp_Sundsvall_V-pol_500W.mp4)
-   FM 107,8 MHz NRJ, Ockelbo-Rönnåsen (http://www.fmlist.org/sounds/2020-08-17_22-15-54_-_FM_1078_MHz_NRJ_Ockelbo-Rnnsen.mp4)
-   FM 104,9 MHz - Mix Megapol, Gävle V-pol 5kW (http://www.fmlist.org/sounds/2020-08-17_23-48-00_-_FM_1049_MHz_-_Mix_Megapol_Gvle_V-pol_5kW.png)
-   FM 106,6 MHz - Klassikaraadio, Tallinn V-pol 30kW (with RDS) (http://www.fmlist.org/sounds/2020-08-17_21-55-44_-_FM_1066_MHz_Klassikaraadio_Tallinn_V-pol_30kW.mp4)

2020-08-19 - Tallina-tropo, FM
-   FM 106,6 MHz Klassikaraadio, Tallin-Pirita V-pol 30kW (Tallin)
-   FM 101,6 MHz Raadio 2, Tallin-Pirita V-pol 30kW (Tallin) RDS (http://www.fmlist.org/sounds/2020-08-21_00-50-51_-_FM_1016_MHz_Raadio_2_Tallin-Pirita_V-pol_30kW_Tallin_RDS.jpg)
-   FM 94,5 MHz Raadio 4, Tallin-Pirita V-pol 30kW (Tallin) (http://www.fmlist.org/sounds/2020-08-20_00-54-44_-_FM_945_MHz_Raadio_4_Tallin-Pirita_V-pol_30kW_Tallin.mp4)

Näistä Tallinan asemista, ne ovat tulleet keleillä tuohon Tukholmaan suunnattuun V-pol antenniini ns. takavasemmalta ja siksi niiden vastaanotto minulla on heikompaa.


FM-list-saitin lokikirjausten käyttöönotto:

Sain viimein aikaiseksi listata näitä havaintojani kaappauksineen myös tuonne FM-list-saitille, saan sieltä helpommin näitä tähän asti käsipelillä vääntämiäni karttakuvia, joihin minulla tuntuu olevan vähintään jonkinmoinen fiksaatio..

(https://i.ibb.co/Jv6cRvk/2020-08-21-Visual-Logbook-19-FM-45-TV.png)


Uusi DVB-T mittalaite-vastaanotin saapui juuri, toivottavasti tropot eivät nyt katoa täysin viikonlopun matalapaineiden myötä.

Lisää juttua seuraa kunhan saan sitä tässä viikonloppuna tutkittua.

Sillä välin;

(https://i.ibb.co/qm7x8Nw/antennit-katolla.png)

katolla malttamattomana odottavat (ja vähän liian ahtaasti niputetut) haravat nappasivat tapansa mukaan juuri nyt ensin Ahvenanmaan Sundin tässä illan suussa ja toivottavasti keli äityy paremmaksi, kun on viikonloppukin ja saa valvoa. Kuva on itseasiassa jo vanhentunut, FM-horisontaallina on nyt 5-elementtinen ja alimpana ollut VHF-III-harava löysi tilavamman paikan. Lisäksi putkea lyhennetty hieman.


Ai niin - kultaista analogista VHF-I:stä unohtamatta; 2020-08-17 illansuussa kävi kuvaputkella taas heikkoa signaalia, mutta ei tahdistunut...


EDIT 30.3.2021; typo.

Otsikko: Analoginen satelliittitelevisio bandscan vuodelta 1993 ja vähän muutakin
Kirjoitti: CH - 22.08.2020 - 13:05
Ketjun avauksessa (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2056#msg2056) mainitsinkin jo, että harrastelin hiukan satelliittitelevisiota 1980-90 luvuilla. Minulla oli silloin 3 metrinen Aerial satelliittiantenni polarmountilla ja ajattelin nyt tuoda tänne vähän lisää historian havinaa satelliittiajan analogivuosilta.

Disclaimer; tästä saanevat vaimeita kicksejä vain näitä analogisia satelliittihommia joskus vuonna käpy ja kivi harrastaneet, jos edes hekään. Muut älkää vaivautuko. Mutta tulivatpahan nämäkin nyt arkistoista kaivettua.


Tähän alkuun kuitenkin lähtötilanne alkutalvella v. 1987:

Aivan välttävä minimi-lautasantennikoko niiden silloisten muutaman (lähinnä Eutelsat 13 E ja Intelsat 27,5 W) Ku-bandin tv-satelliitin vastaanottamiseksi oli täällä Lounais-Suomessakin vähintään hyvänlaatuinen 1,8 m, mielummin 2,4 m. Hyvän mikroaaltopään kohinat olivat silloin n. 2,5dB.


Alla noiden satelliittien sen aikaisia footprinttejä (klikkaamalla isommaksi):

Eutelsat 1 F-1, 13 E (https://en.wikipedia.org/wiki/Eutelsat_I_F-1) - 1986         

(https://i.ibb.co/W0w0HcB/1986-Cable-and-Satellite-Yearbook-1986-Footprints-Eutelsat-1-F-1-13-E-Spots-West-East-198.jpg) (https://i.ibb.co/vqhjhz7/1986-Cable-and-Satellite-Yearbook-1986-Footprints-Eutelsat-1-F-1-13-E-Spots-West-East-1986-holmch66.jpg)
Intelsat V F-10, 27,5 W (https://en.wikipedia.org/wiki/Intelsat_VA_F-10) - 1986

(https://i.ibb.co/9bLctrN/1986-Cable-and-Satellite-Yearbook-1986-Footprints-Intelsat-V-F-10-27-5-W-Spots-West-East.jpg) (https://i.ibb.co/L9Pj6Rc/1986-Cable-and-Satellite-Yearbook-1986-Footprints-Intelsat-V-F-10-27-5-W-Spots-West-East-1986-holmch.jpg)


Astra 1A, 19,2E (https://en.wikipedia.org/wiki/Astra_1A) - 1989

Mikroaaltopäiden (LNB) kohinalukujen pikkuhiljaa laskiessa alle 2dB:n ja Astra 1A-satelliitin aloittaessa joulukuussa 1988, paranivat signaalinvoimakkuudet täällä niin, että jo 1.2 m offsetilläkin sai kohtalaisen kuvan, ainakin toisella täällä vahvemmalla Astran H-pol-keilalla.

(https://i.ibb.co/JHn02dg/1989-Astra-1-A-19-2-E-Footprints-1989-holmch66-tbn.jpg) (https://i.ibb.co/Qd8k4H1/1989-Astra-1-A-19-2-E-East-Footprints1989-holmch66.jpg)

Astra 1A:n heikommalla V-polarisaatiolla samana keväänä 1989 aloittanut ja siihen aikaan aivan erinomainen Sky Movies (https://youtu.be/SD0D_G_kZjc)-elokuvakanava, tarvitsi kuitenkin täällä Lounais-Suomessakin (parhaalla mahdollisella mikroaaltopäälläkin) vielä vähintään 2,4 metrin antennin, jotta täysin virheetön kuva (säävaraus huomioiden) saavutettiin. 

Kun Astra 1B keväällä 1991 liittyi samaan 19,2 E ratapositioon, näyttivät footprintit tältä:

Astra 1A, 19,2E (https://en.wikipedia.org/wiki/Astra_1A) - 1992         

(https://i.ibb.co/yNWw42d/1992-Astra-1-A-19-2-E-Footprints-1992-Feb-holmch66-tbn.jpg) (https://i.ibb.co/JK6r2Nb/1992-Astra-1-A-19-2-E-Footprints-1992-Feb-holmch66.jpg)
Astra 1B, 19,2E (https://en.wikipedia.org/wiki/Astra_1B) - 1992

(https://i.ibb.co/TvggZpg/1992-Astra-1-B-19-2-E-Footprints-1992-Feb-holmch66-tbn.jpg) (https://i.ibb.co/jTzXNff/1992-Astra-1-B-19-2-E-Footprints-1992-Feb-holmch66.jpg)

Kuten näistä uudemmista vuoden 1992 footprint-kartoista näkyy, oli Astra 1B:n vertikaalipolarisaatiolla muutamia täällä todella heikoksi jääviä kanavia, esimerkiksi TCC ja CNN (band-scan videon kohdassa 0:43 - 0:51 (https://youtu.be/JOFpnE09nnI?t=43)), ne näkyivät täällä 3 metrin antennillakin ''kipinöiden''. Niillä oli kuitenkin hauskaa testailla antennin suorituskykyä, koska pienemmillä peileillä ei näistä Astra 1B:n heikoimmista vertikaalipuolen kanavista kanavista näkynyt juuri mitään.

Mikroaaltopäänä tuohon aikaan oli aivan 90-luvun alussa hankittu, silloin paras mahdollinen saatavilla ollut ja erästä valikoitu, DX Antennan DSA-528F (https://i.ibb.co/vdnxNDX/DX-Antennas-DSA-528-F-LNB-nf-0-9d-B-approx-1990-01.jpg). Sen kohinaluku (kauttaaltaan n. 0,9 dB) oli siihen aikaan varsin hyvä ja oli kerralla huikea hyppäys eteenpäin. Intelsatin (27,5 W) heikosta Discovery Channel:istakin lähtivät drop-out kipinät kerralla pois. Mikroaaltopäiden tarkempi esittely edempänä.


Available signal strenght/dish aperture vs. resulting margin above treshold

Footprintteihin liittyen, alla hieman suuntaa-antavaa signaalinvoimakkuus/peilikoko vs. saavutettavaa margin above treshold (ei siis C/N) taulukkoa, jota koostettu ja muokattu joskus 90-luvun puolivälissä, silloin jo noita alkuaikoja vähän parempien LNB-kohinalukujen (nf. 0,8), virittimien tyypillisten kohinakynnysten ja Astran käyttämän hieman kapeamman kaistanleveyden 27 MHz mukaan (pieni säävaraus ja täkäläinen 20 asteen elevaatio huomioiden).

(https://i.ibb.co/MfxfPpD/Earth-Station-Margin-Above-Treshold-Ku-band-LNB-nf-0-8d-B-60-deg-K-holmch66-tbn.jpg) (https://i.ibb.co/cbNZCX2/Earth-Station-Margin-Above-Treshold-Ku-band-LNB-nf-0-8d-B-60-deg-K-holmch66.jpg)


C/N and resulting analogue picture quality

Tässä puolestaan ylläolevaan taulukkoon liittyvää, alunperin lehtileikkeestä kopioitua; saavutetun C/N:n vaikutuksesta analogisen satelliittilähetteen kuvanlaatuun (tässäkin virittimien kohinaluku oli jo 80-luvun puolivälin artikkelin ajoista parantunut).

(https://i.ibb.co/W6TsVMr/CN-havainnollistaminen-testikuvalla-holmch66-tbn.jpg) (https://i.ibb.co/r6Hp1Pj/CN-havainnollistaminen-testikuvalla-holmch66.jpg)


Muutamia videokaseteilta pelastettuja satelliitti tv-nauhoituksia:

Ensin muutamia musiikkivideotallenteiden välistä poimittuja clippejä vuodelta 1987:



Sitten polarmount bandscan vuodelta 1993 (1993-03-02).


This is a VCR-recording of an analogue Satellite TV bandscan made back in 1993 using a Manhattan 9000 satellite receiver and a 3 m aluminium, motorized and polarmounted satellite dish (Aerial), location Europe, Scandinavia, SW-Finland. Also some C-band received up here, even those signals were very weak when received long outside of the targeted footprint. End part has some Astra satellite received by a 90 cm dish for comparsion.



Tässä yllä vielä tuon bandscan-videon vastaanotossa käytetty Aerial AS30 (https://i.ibb.co/Msws063/Aerial-AS30-comparsion-leaflet-holmch66.jpg) 3 metrin alumiininen satelliittiantenni.

Antennin takana näkyy erillinen pieni tilttikulman säätömoottori, jolla pystyi tarvittaessa optimoimaan antennia pystysuunnassa. Vaikka antenni isommalla kääntömoottorillaan ja tarkoitusta varten kyläsepällä teetetyllä järeällä Polarmount-jalustallaan seurasikin tv-satelliittien geostationääristä rataa, tarvittiin hienoista pystykulman säätöä esim. kiertoradaltaan hieman sivuun ajautuneiden vanhempien satelliittien (inclined orbit) (https://www.satellite-calculations.com/Satellite/InclinedOrbit/inclined_orbit.htm) tarkkaan seurantaan. Ja koska antennin jalustan kääntöalue ratatasolla (eli sivusuunnassa) oli aika laaja (n. 40E...45W), optimoi pystykulman säätömahdollisuus tarkan suuntauksen myös kääntöalueen ääripäissä, esim, Panam Sat:ia (PAS 1 45 W footprint (https://i.ibb.co/q9hWXJB/PAS-1-Antenndiametrar-Page-08.jpg)) vastaanotettaessa oli antennin keila enää n. kahden asteen (eli neljän täydenkuun halkaisijan) päässä horisontista (PAS 1 elevation angle) (https://i.ibb.co/wRjM4LG/PAS-1-Mera-satelliter-Page-27.jpg). Sitä vastaanottaessa oli ilmakehän aiheuttama signaalinvoimakkuuden jatkuva vaihtelu ja huojunta jo erittäin voimakasta.

Virittimen muistipaikkatiedostosta vuodelta 1996 löytyivät nämä tallennetut ratapositiot, joissa ovat mukana myös C-bandilla lähettäneet satelliitit sekä news feedit (sivusyöttöjen vaatimat lisäpositiot karsittu tästä pois):

45,0 W   
37,5 W   
34,5 W   
31,5 W   
30,0 W   
27,5 W   
24,5 W   
21,5 W   
18,0 W   
14,0 W   
11,0 W   
  8,0 W   
  7,0 W   
  5,0 W   
  4,0 W   
  1,0 W   
  3,0 E   
  5,0 E   
  7,0 E   
10,0 E   
13,0 E   
16,0 E   
19,2 E   
21,5 E   
23,5 E   
25,5 E   
26,0 E   
28,5 E   
30,5 E   
     

Näiden pääpeilin satelliittipositioiden lisäksi signaaleja tuli myös kiinteästi suunnatuilta lautasilta, pääantennin kääntövaralla saavuttamatta jäänyt 63 E oli omalla 1,8 metrin antennillaan (sieltä tulivat italialaiset kanavat) ja kaikilla pääpositioilla 19,2 E, 16,0 E, 13,0 E, 10,0 E, 5,0 E, 1,0 W, 5,0 W ja 8,0 W oli myös lopulta omat kiinteät antenninsa/mikroaaltopäänsä kanavanvalinnan nopeuttamiseksi. Iso käännettävä lautanen vapautui näin DX-käyttöön. Tarkemmin näkyy tästä edempänä tulevasta kaaviosta (https://i.ibb.co/xJCbv49/Satant-sys-1999-last-print-scanned.jpg).

Tämän lautasen edeltäjä, 2,4 metrin kattolautanen (https://i.ibb.co/5TFmhzF/1988-satellite-antenna.jpg), muuttui lentäväksi lautaseksi ainakin kolmensadan kilon jalustarakenteineen syysmyrskyssä aamuyöstä ihan 80-luvun lopulla. ''Nyt se lähti.'' olin kuulemma todennut sängyssä istumaan noustuani. Kaapelinpätkiä perässään vetänyt kasa rautaa, murskaantunutta lasikuitua ja betonia päätyi lopulta n. puolen metrin päähän pihalla parkissa olleesta 1 tuuman Panasonic TR-1000 P kuvaputkitelkkarilla varustetusta silmäterästäni, punaisesta kahdenlitran amis- Opel Asconasta.

Yllämainitusta vahingosta viisastuneena, sai tämä uusi isompi antenni turvallisen paikan alavalta maalta tontin ulkokulmasta ainakin parin tonnin maahan upotetun, kahden ison kaivonrenkaan vuoraaman ja keskiputkenkin läpi raudoitetun kivi ja betonikakun päältä. Sieltä oli myös laajempi esteetön näkyvyys melkein kaikkiin saatavillalla olleisiin satelliitteihin. Jalustan keskellä sojottanut, olisiko ollut n. 120 mm:n erittäin paksuseinäinen teräsputki, suorastaan soi sitä vaikka lekalla löi, se ei kertakaikkiaan heilunut yhtään. Kuvakaan ei enää pahemmin kovillakaan tuulilla suhistellut, vaikka tämän 3 metrin alumiinipeilin keila oli vain n. 0,6 astetta. Kääntömoottorikin oli joku ulkomailta tilattu super-heavy-duty-malli, koska tuon peilin tuulikuorman voima olisi, sopivan termin puutteessa, ns. suolistanut pienemmät mallit. Lautanen kannatti kuitenkin aina kovilla tuulilla muistaa parkkeerata niin, että moottori jäisi mahdollisimman lyhyelle varrelle.

Jalustan maahan upotettujen järeämpikokoisten kaivonrenkaiden (2 kpl) tontille tuomisessa oli kova homma. Pyörittelin isokokoiset kaivonrenkaat tontille metsäpellolta runsaan kilometrin päästä naapurin isännältä ne parilla kirkkaalla taidelasipullolla hankittuani. Tai no, olihan niiden vaatiman - ne päällekkäin pistettyäni - pari metriä syvän kuopan kaivaminen lapiolla klini-savimaahan räntäsateessa aikamoinen ruumiillinen koitos sekin. Henkistä kestävyyttä puolestaan söi sen sisälle lataamani tuhdin betonikakun kovettumisen odottelu pitkälle seuraavaan kevääseen asti.


Bandscaniin liittyen samalla muutamia VHS-kaseteilta poimittuja Sky Movies clippejä ja jinglejä:


Sky Movies -Late Night Movie-intro-(TBC-VHS-MPG2rip) 1989:


Sky Movies - Cinema Preview-intro-(TBC-VHS-MPG2rip) 1989:


Sky Movies - Dirty Dancing-Trailer-(TBC-VHS-MPG2rip) 1989:

Wikipedia näin: (https://en.wikipedia.org/wiki/Sky_Cinema#1989%E2%80%931998:_Early_years)
''Sky Movies was originally a single film channel offered as part of Sky's original four-channel package (along with Sky Channel, Sky News and Eurosport) on the Astra 1A satellite on 5 February 1989 and the first film shown on the channel was 1987's Dirty Dancing (clippi).''


Muita tallenteita asiaan liittyen:

Aloin tässä muistella mitä muuta löytyisikään vielä vanhemmilta videokaseteilta alkaen vuodelta 1982... ja C-kaseteilta 70-luvun puolelta alkaen.

Audiopuolella olen nauhoitellut ainakin aiemmin Radio Luxembourgin yö-ohjelmia (tässä (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=225) sen legendaarinen 208-jingle) sekä sittemmin SR P3:n erinomaista ja aina tuoreinta musiikkivalikoimaa 80-luvulla. Niin, täytyy muistaa että vain hiljattain ennen tuota elettiin aikaa jollon täällä Suomessa oli käytännössä vain kolme valtakunnallista FM-asemaa eikä kukaan ollut vielä kuullutkaan netistä. YLE:n tunnin mittainen Rockradio taisi tulla kaksi tai kolme kertaa viikossa (asian vierestä tässä sen nauhoitetut loppu-jinglet n. vuodelta 1981: 1 (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=226), 2 (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=227) ja 3 (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=228). Musiikkiuutuudet olivat kiven alla 80-luvulla. Satelliitti-tv oli järisyttävä uutuus!

Satelliittitelkkua onkin sitten tullut nauhoteltua heti tämän jutun ensimmäisen laitteiston alusta helmikuusta 1987, kun olin jo tänne Turun suuntaan asettunut asumaan ja opiskelemaan. Pitäisi digitoida kaikki, mutta mistä aikaa tähän kaikkeen... Muutaman kanavaklipin jo latasinkin oheen.

Tässä otoksena VHS-kasetti no:9 Helmikuulta 1987; musiikkivideoita Music Boxilta, Sky Channelilta ja Superilta, ja ajatelkaapa... STEREONA! näitä on kolmisenkymmentä á 3h  :)

(https://i.ibb.co/27vjRM0/Video-009-1987.jpg)


Videoklipeistä tuli mieleen kun jaoin satelliittivirittimen signaalia tontin kaikkiin TV-vastaanottimiin ja rakennuksiin ilmeisesti aika voimakkaalla tv-modulaattorilla, niin maaseudun naapurit vähän pidemmänkin matkan päästä iltaisin soittelivat ja pyysivät laittamaan elokuvakanavaa päälle. Lähinaapureita ei nimittäin ihan huutomatkan päässä ollut, että lankapuhelimella sitten. Muutamalla oli jopa UHF-harava suunnattuna vartavasten rälssini suuntaan ja tilasipa eräs aktiivi lehdenkin, mistä näki Filmnetin elokuvatarjonnan aina pariksi kolmeksi viikoksi eteenpäin, josta sitten pisti valokopiot postilootaan minullekin. Nettiä ei tietenkään silloin ollut. Jos nyt oikein muistan tai sitten en ;-D

Niin, ja Mike Tysonin lyhyeksi lopettama ottelu tuli Sky-paketilla suorana, kuten myös Baghdadin spektaakkelimaiset pommitukset Intelsatin CNN:ltä Kuwaitin sodan aikaan. News-feed transpondereilta vielä reaaliaikaisina tai sitten täysin editoimattomina raaka-feedeinä hurjimmat näyt.

Vuosia myöhemmin, syksyllä vuonna 2001 työpaikalla Littoisissa satelliittihedaria säädellessäni 9. marraskuuta keskeytettiin CNN:n lähetys Breaking Newsilla että joku pienkone olisi törmännyt ikkunaan ja siitä seuraavien minuuttien sisällä eskaloitunut kaaos piirtyi suorana lähetyksenä seuraavien tuntien aikana omien verkkokalvojeni lisäksi koko maailman televisioruuduille.


Satelliittivastaanottolaitteista ym:

Ketjun aloituksessa jo esittelinkin ensimmäisen satelliittivirittimeni Salora Mark 2:n, sain sen käsiini joltain tekniikkamessuilta demolaitteena muutamalla tuhannella markalla. Sen kanssa minulla oli aluksi Aerialin 1,8 m lautasantenni ja nf 2,5 LNB.

(https://i.ibb.co/nwbryGh/SALORA-Mark-2-SAT-receiver-analog-vintage-restored.png)

Eutelsatista 13E tullutta video-scramblattua Filmnettiä pystyi katselemaan analogisella baseband video-in / video-out piirikortilla, tämä oli siis ennen D2-MAC aikaa ja Voyagereita, tms. PIC-programmereita. Eutelsatin Sky Channelia varten täytyi hommata pian toinen samantapainen sen mentyä koodatuksi, muistaakseni joskus kesällä 1987.


(https://i.ibb.co/QvpbkDt/1987-Filmnet-decoder-oma.jpg)          (https://i.ibb.co/428JJbG/1987-Sky-Channel-decoder-oma.jpg)

Nämä kuvien ulkomailta tilatut piirikortit, olivat liki käytetyn Datsun 100 A:n hintaisia, kuten myös parhaimmat n.f. 2,5 dB:n mikroaaltopäätkin silloin v. 1987. Ne ovat vielä tallella muistoina satelliittivastaanoton alkumetreistä.

Seuraavaksi hankin edellistä hieman parempilaatuisella Dolby NR Stereo-äänellä varustetun Salora XLE 8901 -virittimen, millä kelpasi katsella ja nauhoitella Eutelsat 13 E:n Sky ja Super kanavilta tulleita musiikkivideoita sekä Filmnetin elokuvia.

(https://www.satellitemuseum.com/images3/salorafront.jpg)


Antennin päivitin ensin 2,3 ja sitten pian 2,4 metrin lasikuituantenniksi, kuvassa katolla jälkimmäinen.

(https://i.ibb.co/5TFmhzF/1988-satellite-antenna.jpg)


Astra-satelliitista v. 1989 aloittanut Sky Movies käytti analogista Videocrypt-koodausta, johon minulla oli erillinen SVA1 VideoCrypt Decoder for Sky Television ja siihen Englantilaisen osoitteen kautta Sky:ltä tilattu aito kortti.

(https://i.ibb.co/5x8YPp5/SVA1-Video-Crypt-Decoder-and-Sky-Viewing-Card-02-oma.jpg)


Ranskan MCM-musiikkikanavaa sen aikaisella digitaalisella D2-MAC äänellä katselin myös hieman myöhemmin tilatulla aidolla kortilla. Soundit hakkasvat Wegener Pandat mennen tullen. Myös Filmnet ja pian lukuisat muut uudet kanavat siirtyivät tähän uuteen lähetysstandardiin. D2-MAC-dekooderina oli lopulta kolmipesäiseksi laajennettu Nokia 5918 CS, sen kaikki korttipesät olivat käytössä.

(https://i.ibb.co/jfwdj5C/NOKIA-5918-CS-D2-MAC-DECODER.jpg)


Filmnet Movie Lead-1995 (TBC-VHS-MPG2rip)

Analogue Satellite TV Filmnet Jingle 1997 (TBC-VHS-MPG2rip)


Manhattan 9000 satelliittiviritin:

Analogiajan päävirittimimeksi 90-luvulla vakiintunutta Manhattania tuunasin hartaasti, tein siihen kytkentäkaaviota tutkien ja piirilevyn eri kohtia ahkerasti mittaillen useita pieniä modifikaatioita, joiden avulla sain lopulta (kanavakohtaisten muistipaikkojen alle talletettavien eri parametrien kombinaatioita yhdistellen) useita uusia transistorin kautta ulosotettuja ja vahvistettuja ohjaussignaaleita. Näillä pystyin ohjaamaan jo vähän turhan moninmutkaiseksi päässeen systeemini valintoja kätevästi kaukosäätimellä; esim. IF-signaalin reititystä tai erillisen tunerin valintaa, ulkoisen dekooderin korttipesien ohjausta ym.

Päänvaivaa aiheutti myös jo lukuisaksi kasvaneiden kanavapaikkojen määrä ja niiden muokkaus. Vaikka Manhattan 9000 olikin aikaansa nähden todella monipuolinen, miltein Chaparral Monterey 40:n veroinen laite, ei siinä vielä ollut tietokoneelle kytkettävää sarjaporttia muistipaikkojen hallintaan. Muistipaikkojen kankea editointi kaukosäätimellä vei iltakausia. Olin onneksi nyt jo vähän perehtynyt IC-piirien ohjelmointiin, paikallistin Manhattanin emolevyllä sijainneet kolme 24C16-muistipiiriä (joissa jokaisessa runsaan 100 kanavan tiedot peräkkäin), tilasin samanlaisia varaksi pussillisen ja modasin alkuperäiset kantaan asennettavaksi ja kätevästi vaihdettaviksi. Tein ko. muistipiiriä varten luku- ja ohjelmointilaitteen, irroitin muistipiirit kannasta ja luin jokaisen erikseen, yhdistelin kaikkien kolmen datat 286-koneellani yhteen tiedostoon. Siitä sitten vain HEX-editorilla kanavaparametrien rivit haluttuun järjestykseen, tiedosto taas kolmeen osaan (alkuperäisiä mallintaen), programmeri PC:n COM-porttiin, piirit kantaan kiinni yksitellen ja "enter", näin kaikille piireille. Ensimmäisellä kerralla hieman heikotti virtoja päälle kytkiessä, mutta riemu oli suuri kun Manhattan aivosiirron jälkeen heräsi koomasta ja kaikki kanavat olivat nyt juuri halutussa järjestyksessä! Asian onnistuneesti tutkittuani kirjoitin seuraavat muistiinpanot (https://i.ibb.co/yB9h40B/1996-12-05-Manhattan-ohjelmointiohjeet.png), jotka löytyivät vanhalta disketiltä; avasin ko. txt-tiedoston juuri nyt tätä juttua koostaessani liki 25 vuoden jälkeen :o

(https://i.ibb.co/tM37SHv/1993-04-08-Satellite-receiver-Manhattan-9000-playing-006.png)


Tässä vielä asiaan liittyvä kotivideoklippi vuodelta 1993, jossa näkyy mm. myös satelliittivastaanottoa ja tämä puheena ollut Manhattan 9000 satelliittiviritin.


Videolla esiintyvät ainakin:

- JVC R-X350V - Digital Synthesizer Stereo FM Receiver

- JVC KD-WR90 - Twin Reverse Stereo Casette Deck

- JVC HR-D370E - Hi-Fi Stereo Video Casette Recorder

- Manhattan 9000 Satellite Receiver

- JVC HR-D370E - Hi-Fi Stereo VCR

- Videocrypt Decoder SVA1 for Sky Television

- Motorola Micro-Tac II  - NMT

- Galaxy Saturn  - CB Radio

- Philips ART 60 - 5''TV Stereo Radio Casette Recorder

- Astra Satellite Reception, Sky Movies, 90's

- Salora K70 Stereo TV


What Satellite TV (https://en.wikipedia.org/wiki/What_Satellite_and_Digital_TV)-lehden tilaamalla pysyi aina kärryillä viimeisistä satelliittivastaanoton laiteuutuuksista.

(https://i.ibb.co/YB5Syc4/What-Satellite-TV-Magazine-Feb-1993.jpg)    (https://i.ibb.co/2Y57s5D/What-Satellite-TV-lehti-90-luvun-alku.jpg)


D2-MAC koodauksenpurun testailua:

90-luvulla kokeilin mielenkiinnosta ja testimielessä 286 PC:llä reaaliaikaisesti D2-MAC:ia dekoodaavaa ohjelmaa nimeltään Voyager (http://jstic.com/voyager/). Sitä varten piti tehdä piirilevystä sovitin MAC-dekooderin kortinlukijaan ja siitä sitten tietokonneen sarjaporttiin. Voyager näytti kyllä kovin hienolta ja siihen aikaan hi-techilta koodinpurkua reaaliaikaisesti tehdessään, sainkin nopeasti kylähullun maineen kavereidenkin sitä ihmeteltyä. QTH antenneineen sai lisänimen tuomiopäivän tukikohta. Myös tuo jo aiemmin mainittu Filmnet ja sittemmin Filmnet+ jne., ne kaikki käyttivät jo tässä vaiheessa D2-MAC:ia ja tätä samaa salausta, joka em. HW:llä ja ohjelmilla testattessa aukesi.

Tämän jälkeen tein netistäkin jo pikkuhiljaa saataville tulleiden ohjeiden mukaan muutamia erilaisia ohjelmointilaitteita ja aloin ohjelmoimaan niillä mm. PIC 16C84-piirejä esim. Ludipipolla (http://www.osepie.onicom.sk/progser/info_b.htm). PIC-piirit olivat dekooderiin korttipesään sopivaan korttiaihioon kiinnitettynä testikäytössäkin tietokoneella tapahtuvaa emulointia vaivattomampaa ja myöhemmin toiselle itse tehdylle vähän isompaa PIC-piiriä käyttäville kortille sai ohjelmoitua jopa useita kymmeniä eri kanavia tai kanavapaketteja avaavia koodeja.

Hieman myöhemmin 90-luvun puolenvälin jälkeen tulivatkin sitten jo Viasatit ja TV 1000:netkin sun muut, edelleen D2-MAC-pohjaisina. Mutta mitäs näistä vanhoista menneistä, kunhan tässä vaan tarinoin.


Satelliittisysteemisotku:

Juttua tuntuu vieläkin riittävän, joten takaisin Nousiaisten tontille ja viime vuosituhannelle.

TV- ja satelliittivastaanottoharrastuksen ollessa ns. "pahimmillaan" 1990-luvun alussa, oli erikokoisia kiinteästi suunnattuja lautasia, suunnattavan pääpeilin lisäksi ainakin kuusi kappaletta, niiden lisäksi kaksi ristikkomastoa ja sinne tänne sojottavia yageja, sekalaista ohjauspiuhaa sekä maa- ja ilmakaapelia risteili tontilla siihen mennessä varovaisesti arvioiden ainakin kilometrin verran. Häkkyröitä kertyi tontille lopulta jo niin, että piti piirtää kaaviot pysyäkseen kärryillä mikä piuha meni mihinkin;

Tältä näytti vuoden 1999 viimeisin versio satelliittiantennipuolella:
Kaavio jatkuu hyvän matkaa tuonne oikealle ---->

(https://i.ibb.co/xJCbv49/Satant-sys-1999-last-print-scanned.jpg)

Suunnattavan ison pääpeilin satelliittipositioiden lisäksi signaaleja tuli myös kiinteästi suunnatuilta lautasilta, pääantennin kääntövaralla saavuttamatta jäänyt 63 E oli omalla 1,8 metrin antennillaan (sieltä tulivat italialaiset kanavat) ja kaikilla pääpositioilla 19,2 E, 16,0 E, 13,0 E, 10,0 E, 5,0 E, 1,0 W, 5,0 W ja 8,0 W oli myös lopulta omat kiinteät antenninsa/mikroaaltopäänsä kanavanvalinnan nopeuttamiseksi. Iso käännettävä lautanen vapautui näin DX-käyttöön.

Silloin kun systeemi lähti rakentumaan laajemmaksi Manhattan 9000:n aikaan, ei vielä ollut mitään Diseq:ejä, joten systeemin antennikytkimiä ohjattin mustipaikkojen takana olleilla 4-portaiseilla LNB-jänniteasetuksilla, 22kHz piipillä sekä 3 x 0/12V kytkimillä, jotka kaikki vuosien mittaan kovasti modaamastani Manhattan 9000:n aluksi kaksitunerisesta satelliittivirittimestä lopulta löytyivät. Kolmannen ns. Extended Low Treshold -tunerin se sai sisuksiinsa, kun kahden alkuperäisen tunerin valittava kaistanleveys alimmillaankin jäi liian leveäksi päälautasen sivusyötön C-bandin DX-vastaanotossa. Ajan mittaan lopulta toistakymmentä mikroaaltopäätä ja lukuisia IF-linjavahvistimia ohjannut Manhattan 9000:n virransyöttöpuoli piti rakentaa kokonaan uusiksi muuntajakelojen käämimistä myöten.


(https://i.ibb.co/FWNG51W/3-0-Aerial.jpg)

Pääpeilin keskifokuksessa sijainneella, kulloinkin aina mahdollisimman matalakohinaisella Ku-bandin mikroaaltopäällä, ei suorituskyvyn maksimoimiseksi ollut mekaanista eikä edes magneettistakaan polarisaationkääntäjää (niissä oli testieni mukaan n. 0,2...0,3 dBn: kohinanluvun kasvua vastaava hävikki, joten sellainen ei siis tullut kysymykseenkään!), vaan lämpövastuksilla pakkasen varalta varustettu Aerialin messinkisen syöttötorven ympärille sorvattu kuulalaakeri, jonka avulla satelliittivirittimen mekaanisen polarisaationkääntäjälle tarkoitetun H/V-valinnan ohjauspulsseilla kääntyikin koko mikroaaltopää syöttötorvineen. Mikroaaltopää, eli LNB, oli vanhan Raid-purkin sisällä, Raid-purkin yläpäässä oli peilin syötön tukivarsiin rungostaan kiinnitetty tujumpi servomoottori. Näin koko polarisaationkääntö sujui täysin häviöttä ison muovisen suojasangon alla talvipakkasillakin ja pelkillä virittimen muistipaikan asetuksilla, kuten kaikkien muidenkin em. mikroaaltopäiden ohjaus muualla systeemissä. Ainoastaan ison pääpeilin pystykulman hienosäätömoottoria piti tarvittaessa tarkentaa erillisellä säädöllä.


(https://i.ibb.co/Lzdjsz8/Triplafeed.jpg)

Samaisen pääpeilin syöttöpisteen vieressä 30 litran käymissangon alla kumminkin puolin sijaitsivat myös 4GHz ja 12,5GHz bandien LNB:t.

Tulikohan tämä nyt yhtä sekavasti esitettyä kuin aiemmin toteutettuakin?


Satelliitti-TVDX poimintoja:

Israel TV1 - Middle East Spot Beam, Ku band 1995

Tässä 3 metrin antennilla vastaanotettu kaappaus kaukaa varsinaisen footprintin ulkopuolelta, Israelin TV1 Ku bandilla (11 GHz) Intelsat V F-1 (https://en.wikipedia.org/wiki/Intelsat_V_F-1):

(https://i.ibb.co/NrZ7Tb2/Israel-TV-KU-band.jpg)

Se oli pitkään yksi heikoimmista minulla näkyneistä 11 GHz:n alueen satelliitti tv-kanavista, sen signaalinvoimakkuus täällä Lounais-Suomessa footprinteissä (https://en.wikipedia.org/wiki/Footprint_(satellite)) usein käytetyin EIRP-arvoin oli arviolta n. 27dBW. Käytinkin usein sitä vastaanottosysteemin kulloiseenkin optimointiin tai uusien mikroaaltopäiden testailuun. Värien saaminen kuvaan vaati tarkkaa suuntausta ja kuivaa kylmää pakkasyötä. Nyt digitaaliajalla ei siitä olisi näkynyt jälkeäkään, kyllä analoginen SAT-TV dixailu vaan oli hauskaa!


C-band (4 GHz)

Innostuksen edelleen kasvaessa halusin myös kokeilla täällä pohjoisessa hyvin heikoksi jääviä C-bandin Afrikkaan, Arabiaan ja muualle tropiikkiin suunnattuja tv-asemia. Yhtenä ensimmäisistä eksoottisimmista oli muistaakseni Ghana säätiedotuksineen. Siitä ei tietenkään tullut kuvaa, eikä asema enää myöhemmin lähettänyt, mutta tässä jotain muita tuosta vuoden 1993 VHS-nauhalle talletetusta bandscanista irrotettuja C-bandin kanavia. Kuvaputkella häilyivät silloin ainakin Madagasgar, Algeria, Dubai, Egypti, Kuwait, Libya ja Saudi-Arabia (CNN:n, C-Span:in, RFO:n sekä TVE International:in tutummalta tuntuneiden globaalien tarjontojen lisäksi).

(https://i.ibb.co/6shfxkd/C-band-thumbnails-1993-03-02-test-low-res.png) (https://i.ibb.co/w77LHby/C-band-thumbnails-1993-03-02-test.png)
(klikkaamalla isommaksi)

C-bandin vastaanotto ei näillä täkäläisillä korkeusasteilla kuitenkaan ollut kovinkaan kummoista, sillä edes 3 metrin peili täällä maailman katolla ei riittänyt tv-satelliittien päiväntasaajalle parhaiten kantavien Global Beamien vastaanottoon (tänne suunnattua Neuvostoliiton aikasta Ghorizonttia lukuunottamatta). Vastaanottoa saattoi myös jonkunverran heikentää kompromissi jättää C-bandin 4 GHz:n mikroaaltopää hieman sivuun pääantennin fokuksesta, sillä keskellä sijaitsi eniten käytetetty ja kriittisin Ku-aaltoalueen LNB. Kun kyseessä kuitenkin oli käännettävä peili, pystyi asian kohtalaisen hyvin kompensoimaan suuntaamalla peiliä vastaavasti hieman sivulle vastakkaiseen suuntaan, eikä matalampi 4 GHz:n taajuus tästä juuri kärsinyt. Saadakseni 4 GHz:n syöttötorven kuitenkin mahdollisimman lähelle keskustaa, jätin siitä tietoisesti syöttötorven kuristusrenkaat pois ja sillä kyllä saattoi olla asiaan suurempi negatiivinen vaikutus. Tietoa tuommoisista "kaiken maailman" virityksistä ei siihen aikaan ollut näin vain googlettemalla saatavilla, joten kaikki piti soveltaa ja kokeilla itse.


DFS Kopernikus 1 (11-12 GHz)

oli myös haastava täällä Suomessa, muttei kuitenkaan mahdoton.

(https://i.ibb.co/98N5xhJ/DSF-Kopernikus-1-1988-info.jpg)

Tässä siitä havaintokooste vuodelta 1993;

(https://i.ibb.co/4t9sbfq/DSF-Kopernikus-1-23-5-E-out-of-footprint-reception-test-low-res-holmch66.png) (https://i.ibb.co/dW0DkX8/DSF-Kopernikus-1-23-5-E-out-of-footprint-reception-test-3-m-dish-SW-Finland-holmch66.png)
(klikkaamalla isommaksi)

Lähikuva havaintokoosteesta näyttää Kopernikuksen signaalin kärvistelyn virittimen kohinakynnyksen alapuolella:

(https://i.ibb.co/rFhjPbw/Kopernikus-23-5-E-N-TV.jpg)
(ja Dow Jones -indeksin silloisen hurjan peräti 3364,87 pisteen lukeman :-D))


Suomi oli silloin sijaintinsa puolesta Euroopan vihoviimeisimpiä kolkkia satelliittivastaanottoa ajatellen, se oli syrjässä lähes kaikista footprinteistä ennen Tele-X:ää (https://fi.wikipedia.org/wiki/Tele-X). Tilanne täällä Lounais-Suomessa oli hieman muuta maata suosiollisempi, mutta jo Etelä-Ruotsissa tai Tanskassa pärjättiin paljon pienemmillä lautasilla. Toisaalta, ehkä harrastamisen haastavuus täällä teki siitä mielenkiintoisempaa ja yllytti jatkuvasti yhä isompien antennien hankkimiseen! Olipa eräällä kaverillani Keski-Suomen suunnassa hirmuinen, peräti 5 metrin Cassegrain-antennikin myöhempää Astra 2:sta varten!

Analogisesta digitaaliseen ja pienempiin antenneihin

Tuo kaverin hieno 5 metrin lautanen toi mieleen suuret CATV-pääkeskuksten antennit, joita vielä oli kun pääsin niiden kanssa tekemisiin työelämässä myöhemmin 90-luvun puolivälissä, tämän oman 80-luvulla alkaneen siviiliharrastelun jo hieman hiipuessa. Satelliittikanavien digitaalisaatio (uuden tekniikan eduista huolimatta) vei pikkuhiljaa intohimoisimmat suhinat SAT-TVDX-harrastamisesta, eikä muutto kerrostaloon ainakaan enää edistänyt harrastamista. Kaupunkiin muutettuani minulla oli vielä muutama Pacen viritin (esim. Pace MSS 260) ja viimeeksi v. 2008 TopField TF 7700 HDPVR (http://tele-audiovision.com/TELE-satellite-0803/eng/topfield.pdf) digiviritin parilla multifokus parvekeantennilla. Parvekeremontti kuitenkin siivosi loputkin antennit pois.


Etelä-Amerikkaa C-bandilla (DVB-S, 4 GHz) 2000-12-11

Viimeisimpiä testauksia Nousisaisten isolla antennilla oli osittain töihin liittyen (tämä oli muusta analogisatelliittiaiheisesta kirjoittelusta poiketen jo digi- eli DVB-S aikaa), kun tarvittiin tuotekehitysprojektia varten signaalia hankalan matalalla olevasta NSS 806 40,5 W satelliitista C-bandilla. Koska minun oli silloin vielä mahdollista käyttää Nousiaisisten QTH:n läntiseen horisonttiin asti kääntyvää isoa peiliäni, sain kerrankin tehdä näitä harrastushommia palkan kera!

NSS 806 (https://en.wikipedia.org/wiki/NSS-806) satelliitista positiolta 40,5 W tuli DVB-S mukseja aina Etelä-Amerikoista asti ja ne näkyivät täällä Lounais-Suomessa 3 metrin antennilla matalasta tulokulmasta huolimatta.

Kokosin tuon vuoden 2000 testin ruudunkaappauksista vanhan Lyngemark Satellite Chart web-ripin (2001-03-12) avulla koosteen, jossa muksit näkyvät avattuina.


(https://i.ibb.co/jH9dHYs/2000-12-11-C-band-DVB-S-test-reception-of-NSS-806-40-5-W-compact.png) (https://i.ibb.co/HH8Hq6w/2000-12-11-C-band-DVB-S-test-reception-of-NSS-806-40-5-W-compact.png)
(klikkaamalla isommaksi)


Mikroaaltopäitä (LNB):

Alkuaikojen mikroaaltopäistäni mainitsinkin jo jotain tuolla footprinttien yhteydessä, mutta koostan ne vielä tähän alle.

Ison pääantennin mikroaaltopäänä oli siis 90-luvun alussa hankittu, silloin paras mahdollinen saatavilla ollut ja erästä valikoitu, muistaakseni n. 900 markan hintainen (mikä oli jo "halpaa" verrattuna alkuaikojen hintoihin!) japanilaisen DX Antennan valmistama DSA-528F. Sen kohinaluku (kauttaaltaan n. 0,9 dB) oli siihen aikaan varsin hyvä ja oli kerralla huikea hyppäys eteenpäin. Intelsatin (27,5 W) heikosta Discovery Channel:istakin lähtivät drop-out "kipinät" kerralla pois. Mikroaaltopään mukana tulivat sen yksilölliset allekirjoitetut todistus- ja mittauspöytäkirjat.

(https://i.ibb.co/vdnxNDX/DX-Antennas-DSA-528-F-LNB-nf-0-9d-B-approx-1990-01.jpg)


Sen jälkeen tuli ykköspaikallelle Gardiner E10951170-0.8, joka oli vain hitusen edellistä parempi NF 0,8 dB:n kohinollaan.

(https://i.ibb.co/25yGSLS/Gardiner-E10951170-0-8.jpg)


Nämä nyt jo 30 vuotta vanhat alkuperäiset ja jo kovin kärsineet yksilöt löytyivät kellarin kätköistä. Viimeiseksi vielä; C-band LNB, Extended Professional II, California Amplifier (nf. 17K).

(https://i.ibb.co/yWbzSfp/C-band-LNB-Extended-Professional-II-California-Amplifier-nf-17-K.jpg)

Mikroaaltopäiden kohinat (ja hinnat!) ottivat seuraavan ison hyppäyksen alaspäin vasta paljon myöhemmin, mutta silloin oli QTH:ni jo kaupungissa ja harrastaminen uinumassa (toistaiseksi...).

Nykyisen kaltaisista 0,2 dB:n päistä 11-12 GHz:llä ei silloin vielä ollut tietoakaan. Sen kyllä olin huomaavinani, että kireimmillä pakkasilla mikroaaltopäiden kohinatkin hiukan laskivat ja footprintin ulkopuoliset kanavat näkyivät normaalia paremmin, vai olisiko tuo sitten johtunut kovien pakkasöiden ylensä hyvin kuivasta ja tyynestä alailmakehästä. Isompia huolenaiheitani olivat kuitenkin sen erikseen tarvittaessa päällekytkettävän noin 18 ohmin 5W vastuksen lämmitysteho siellä kaukana ulkona satelliittiantennin servolla kääntyvän mikroaaltopään kuulalaakerin vieressä. Pystyykö polarisaatiota tänään vaihtamaan? Jääkö leffan alku siksi nauhoittamatta? Lähteekö Ascona aamulla käyntiin?


Linkkejä:

Täällä "parabolinostalgiaa" (http://www.peterkristiansson.se/parabolnostalgi.html) 80-luvun puolestavälistä, jossa näkyy mm.  Luxor-versio ensimmäisestä Mark 2 satelliittivirittimestäni (www.peterkristiansson.se)

Lisää nostalgiaa Jämtlandin Norderöstä (https://www.google.fi/maps/place/832+93+Norder%C3%B6,+Sweden/@63.1431473,4.2394345,4.75z/data=!4m5!3m4!1s0x466fb46d0d2590cd:0x3668d753eda75950!8m2!3d63.1482041!4d14.3604564), missä kerrotaan mitä Ruotsin puolella sai näkymään 4,5 metrin antennilla C-bandilla (http://www.satwall.se/) 90-luvun puolivälissä. Kannattaa katsoa myös Bossen kuvat (http://www.satwall.se/default.htm), nuo olivat tosiaan siihen aikaan "melko" eksoottisia ja kovan työn takana olleita aitoja SAT-TV DX-kaappauksia ajalta ennen netin striimejä ja Youtubea. (www.satwall.se)

Täällä sitten vähän tuoreempaa C-bandin vastaanottoa DVB-S ajalta (http://www.dxsatcs.com/content/c-band-videos)  (www.dxsatcs.com) - Chech & Slovak DX Satellite Reception


EDIT: 2021-04-15: lisätty footprinttejä, kanavakaappauksia, linkkejä ja laitteistohistoriaa. Ketjun hyppiväksi mennyt satelliitti-tv-osuus yritetty koostaa tänne (https://www.huoltovalikko.com/threads/analoginen-satelliittitelevisio-muistelot.14801/).

EDIT: 2022-12-27 korjattu katkenneet Youtube-linkit

EDIT: 2023-03-11: Lisätty muutamia musiikkivideotallenteiden välistä poimittuja clippejä, mm. sat-tv kanavatunnareita ja jinglejä vuodelta 1987

Otsikko: 1980-90-luvun tv-antennivirityksistäkin vielä vähän lisää...
Kirjoitti: CH - 23.08.2020 - 13:50
Kun tuohon ylle tuli pääasiassa tuota kasari-ja ysärin aikaista satelliitti-tv juttua, niin pistetään vielä lisää terrestiaali tv-antennipuoleltakin:

(https://i.ibb.co/5rDgdvb/antennimasto.jpg)

Kuvan ensimmäinen v.1984 TV-antennimasto onkin jo esitelty aiempana ketjussa, mutta paperilla

Nousiaisten tontin TV-antennipuolella näytti tältä:

(https://i.ibb.co/0yr8xLR/Terrant-sys-1999-last-print-scanned.jpg)

Kokö hässäkän ei niin kovin tarpeellisena tarkoituksena oli saada kaikki mahdolliset alueella näkyvät ja mahdollisesti näkyvät tv-transponderit yhteen ja samaan piuhaan, siksi nämä mielipuoliset kanavavahvistimet, käsintehdyt suotimet ja kanavaloukut. ym. Pisimmät paksut Tellu tai Siemens tms. kaapelivedot kenttärunkovahvistimeen ylsivät aina n. 350-metrin päähän olleelle lähiseudun korkeimmalle kukkulalle (https://i.ibb.co/XpGDmGF/2002-03-29-kukkulalta2-NW2.jpg), jonne jatkoin antennien (https://i.ibb.co/vzkJwBJ/FM-10-element.jpg) lisäämistä aina vuoteen 1999 asti, koska ensimmäisen maston ristikkovarsikin oli jo täynnä (https://i.ibb.co/5rDgdvb/antennimasto.jpg) eikä sinne ihan ylös ei enää päässyt. Sillä kun masto v.1984 pystytettiin, oli se kertalaakista pystyssä eikä sitä enää alas saanut.

Se TYÖNNETTIIN PYSTYYN kylätalkoilla pitkillä tukivarsilla ja kallioon poratun saranajalustan avulla. Ihan kahelia.

(https://i.ibb.co/56pJypS/1984-masto.jpg)

Pystyyntuuppaamisesta teki vielä tosi vaikeaa se että masto oli muutenkin jo oman tontin korkeimmalla kallionnyppylällä, josta oli vain yhteen suuntaan loivaa alamäkeä. Puisia rakennustelineitä vielä kallellaan olevan ristikkomaston alla pikkuhiljaa kohti sen kallioon porattua saranajalustaa siirtämällä, sekä samanaikaisesti latvaputkea antenneineen lähipuihin sitä mukaa köysillä tukemalla, sitä hissattiin ensin n. 40 asteen kulmaan, josta se sitten useilla erimittaisilla työntövarsilla ja puolen pitäjän miesvoimin, tuupattiin yhdellä rivakalla hii-opilla pystyyn ja pikaisesti harustettiin kahdelta korkeudelta kolmeen suuntaan. Haravoiden suuntauksen ja kaikkien kaapelointien oli siis mentävä kerralla nappiin. Rakenteisiin kohdistuneet vääntömomentit lienevät olleet hetkellisesti aika korkealla. Kädet täristen avasin matkatelkkarin ja sieltä kanavalta E28 minua tervehti iloisesti virnistävä ja melkein kohinaton senaikainen TV1 SVERIGE  (https://i.ibb.co/QPf0Zjs/JVC-CX-500-5-Colour-TV-TV-testpic-vlcsnap-005.jpg)testikuva.

Masto kuulemma antoi viimein periksi syysmyrskyssä n. 30 vuotta myöhemmin yhden harusvaijerin katkettua. Onneksi en ollut näkemässä. Aiemmin sensijaan näin (tai siis oikeammin kuulin) kuitenkin erittäin hyvin kyllä sen, kun toinen jutun alussa esitelty 2,4 metrin kattolautanen (https://i.ibb.co/5TFmhzF/1988-satellite-antenna.jpg) muuttui lentäväksi lautaseksi ainakin kolmensadan kilon jalustarakenteineen syysmyrskyssä aamuyöstä ihan 80-luvun lopulla.

TV-aiheisia muisteloita tässä siis.


Tähän loppuun Yleisradion tv-näkyvyysaluekartta vuodelta 1994 sekä siinä vaiheessa jo n. kymmenvuotiaasta hiukan ränsistyneestä mastosta otettu videoklippi (tätä aikaisempaa videomateriaalia ei minulla valitettavasti ole tämän lähinnä 80-luvulle sijoittuvan aktiivikauteni muisteluun liittyen, mutta kuvia yritän metsästää lisää).

(https://i.ibb.co/0jsWtCc/1994-yle-tv-map.jpg)


Nämä rönsyilevät antennimuistelot jatkuvat vielä mm. täällä (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2125#msg2125).

EDIT: korjattu katkennut Youtube-linkki 2022-12-27

Otsikko: Vs: Naapurimaiden TV ja FM asemien vastaanottoa lievealueilla keleillä tai ilman
Kirjoitti: scanman - 23.08.2020 - 15:14
Hienoja muisteloita, näitä on aina mukava lukea ja katsella, ei voi muuta todeta kuin että jo on ollu systeemit  ;D
'
BTW... tänään oli muuten taas keliä vhf ykkösellä ja viikko sitten oli kans.
Asensin tuohon sdrharpiin tuon tv pluggarin niin on huomattavasti helpompi bongata asemia.
Harmi vaan kun vastaanottopaikka on turhan pohjoisessa niin tänne ei keli jaksa kunnolla nousta.
QTH siis kuusamo ja antennina edelleen D-130 discone.

Tässä 15.8
(https://i.ibb.co/xjSJNNc/oirt-r2-1.jpg) (https://ibb.co/BZVq997)

Tässä 23.8
(https://i.ibb.co/yVhBMTJ/oirt-r2-3.jpg) (https://ibb.co/Bw4K7DR)

Ja oirt ula 23.8
(https://i.ibb.co/cQPvrNT/oirt-ula.jpg) (https://ibb.co/1T3nm92)
Otsikko: Vs: Naapurimaiden TV ja FM asemien vastaanottoa lievealueilla keleillä tai ilman
Kirjoitti: CH - 23.08.2020 - 15:47
Oho Scanman, aivan upeaa, onnittelut täältä etelästä sinne!

Mahtavaa että analoginen VHF vielä näkyy ja joku muukin sitä testailee, mukavaa kun laitoit havaintotiedot tänne. Olivatkohan nuo molemmat nyt se Pershiy Natsional'niy Telek ERA R2 59.250 MHz?

Täällä lounaisrannikolla nuo 15.8. ja 23.8. kelit menivät täältä yli tai jäivät täällä ainakin hyvin heikoiksi, kuvaputkella on kuitenkin useana iltapäivänä näkynyt pientä tahdistumatonta vinoviivaa, eli jotain aktiviteettia siellä oli.

(https://i.ibb.co/YNsRNVZ/Vlcsnap-3244-08-10-21h17m22s292.png)


Jos kesäkauden lopun kelejä vielä tulisi, kokeilen minäkin seuraavaksi tuolla SDR Sharp -ohjelmalla RTL-SDR Blog V3 USB-tikun kanssa.


EDIT: www.radioenthusiast.co.uk (https://www.radioenthusiast.co.uk/articles/dx-tv-and-fm-news/) -saitilta löytyi tietoa nyt kesän 2020 aikana muuallakin Euroopassa havaituista analogisesta VHF-low bandin kanavasta. Se heinäkuussa täällä näkynyt R1 (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2068#msg2068) jäi kuitenkin vielä tunnistamatta.

Otsikko: Tropojen puutteessa SDR-konfigurointeja, DVB-T-mittalaite ja DAB-valmius
Kirjoitti: CH - 30.08.2020 - 14:45
RTL-SDR Blog V3:

(https://i.ibb.co/PZTFqcm/RTL-SDR-Blog-V3-pic-03.jpg)


ja analoginen SDR-TV:

Palatakseni ylläolevan viestin analogiseen VHF-low bandin saalistamiseen ja töllöttämiseen, sain halpis RTL-SDR Blog V3 dongle-palikkani ja TV Sharp ohjelman konfiguroitua niin että lumisadetta alkoi näkyä tietokoneenkin ruudulla.

(https://i.ibb.co/1LDP1Ft/TV-Sharp-konfattu-odottaa.jpg)

En tiedä onko tästä RTL-SDR donglesta TV-puuhissa mihinkään, toistaiseksi luotan kyllä kuvaputkitelkkariini enemmän VHF-ykköstä ajatellen. Donglen kaistanleveys on vain runsaat 2 MHz joten mahdolliset värit ja ääni jäävät tällä raudalla pois. Tulisipa vielä keliä että pääsisi kokeilemaan.


Myös SDR Sharp ohjelma TV-plugin:illa vorkkii RTL-SDR Blog V3 kanssa VHF-ykkösellä;

(https://i.ibb.co/WszXcTp/SDR-Sharp-v1-0-0-1-700-TV-plugin-konfattu-odottaa.png)



ja SDR-radiovastaanotossa myös muillakin taajuuksilla;

(https://i.ibb.co/ZYjKBnj/SDR-Sharp-ALL-PLUGINS-folder-konfattu.png)

raottaen minulle ovea SDR-vastaanoton jännittävään maailmaan. Hintaa ei USB-palikalla ollut kuin muutama kymppi, joten tästä on hyvä aloittaa.

Myös HDSDR ohjelma suostuu toimimaan RTL-SDR Blog V3:n kanssa, ei hullumpaa.

(https://i.ibb.co/ckB9DTZ/HDSR-radio-konfattu-odottaa.jpg)



DAB-radio:

DAB-radion vastaanottoa aion kokeilla samalla RTL-donglella. Sekin suostui toimimaan ja nyt puuttuu vaan enää tropon tuoma signaali.

(https://i.ibb.co/xgFZCW7/DAB-radio-konfattu-odottaa.jpg)


Katolla ovat nyt uudet VHF-haravat sekä vertikaalina ja horisontaalina

Antennit ovat:
    - vertikaalina DAB:ia varten FAGOR ANF BIII 9 - 10 dB, 7 elementtiä
    - horisontaalina HD SVT:tä Televés 106501 - 9,5 dB, 7 elementtiä


Tässä DAB-antenni tähyilee malttamattona länteen Tukohlman ja Uppsalan välimaastoon

(https://i.ibb.co/XY7zS7M/DAB-l-nteen.png)


Tallinnan TV:n hakua:

Sitten siihen Tallinnan tv-antenniin, se on nyt siis paikallaan, mutta harvinaisen huonojen kelien vallitessa ei ole vielä lykästänyt.

Ainoa asiaan liittyvä havainto oli kun tuossa menneellä viikolla yhtenä aamuna ehdin pikaisesti ennen lennokasta lähtöäni töihin vilkaisemaan että Sundin kanavat taas näkyivät ja tietysti rupesin heti toiveikkaana pikakatsastamaan Tallinna-antennia;

N7800:n kavavahauilta rupesikin tulemaan tavaraa, mutta Digitaa ja pettymys oli suuri kun huomasin Fiskarsin häirölähettimet suoraan suuntakeilassa kanavilla E23 ja E24...

(https://i.ibb.co/ggr13nH/Fiskars-E23-E24.png)


Nyt olen siis asentanut itselleni ihan erillisen Fiskas TV-antennin  >:(

Muutama rako tuonne Tallinnan suuntaan kuitenkin jää ja täällä Turun Kuusiston vieressä laittanen toivoni tuohon Tallinnan E30:iin.

(https://i.ibb.co/Wk3N697/E30-Tallina.png)


Uusi Peaktech 9020 mittalaite:

(https://i.ibb.co/JBPQdyg/PEAKTECH-9020-02.png)


Ja sitten siitä uudesta Peaktech 9020 antennitesteristä:

Kuten sanottu, meni melkein koko viikko nollatropoilla, luulin jo että antenneissa on jotain vikaa. Tämäkö on sitten se ankea normaalitila kesän kuherruskuukauden jälkeen? Ei edes Sund näkynyt, kun sitä yritin uudella Peakteck-mittarilla hakea.

Torstai aamulla ehdin kuitenkin kurkata ja Sundin kanavat olivat tulleet takaisin, ei mitenkään kovilla tasoilla mutta kuitenkin löytyivät.

Peaktech 9020 spektrinäkymä sen HDMI-ulostulosta, kun Sundin kanavat löytyvät (3 lyhyempää vihreää palkkia.
Tuo pidempi on vihreä on Kuusiston alin transponderi, muut korkeat perässä myös).

(https://i.ibb.co/ZcngMtS/Peachteck-9020-l-yt-kanavat.png)


Ja tässä Peaktech 9020:n kanavakohtainen info:

(https://i.ibb.co/yY3RhLV/Peachteck-9020-kanavakohtainen-info.png)

Ei kovin ihmeellistä lisäarvoa N7800:aan, paitsi mahdollisuus kanavakohtaiseen hakuun ja ns. spektri sekä konstellaatio. Näkeehän siitä vähän suuntaa kanavien voimakkuuksista. Mutta hieman odottamaani heppoisempi on.

Myös HDMI-ulostulon tv-kuva varsinaista DVB-T-lähetettä katsottaessa on heikompilaatuinen kuin toivoin.

(https://i.ibb.co/8gtWGFp/PEAKTECH-9020-IMG-20200821-WA0001.jpg)

Varsinaiseen parvekestudion kautta tapahtuvaan DX-TV:n, eli lähinnä SVT:n Kunskapskanalenin katseluun muualla huushollissa, siitä ei siis ole vaikka tv-kuvan sillä saakin näkymään ja toimii set-uppini mukaan kaukosäätimellä 5 GHz:n linkin yli.


N7800:n kuva puolestaan on todella hyvä parin kympin boksiksi. Kun tropoa taas tulee, pääsee vertailemaan herkkyyttä ja selektivisyyttä paremmin. Tähän astinen vaikutelma on että aika tasaväkisiä ovat nipun avaamisessa signaalin ollessa juuri siinä ja siinä. Näin ollen sen ykköspaikka paikka parvekestudion tv-osastolla on edelleen turvattu.

(https://i.ibb.co/s3qzLKb/N7800.png)

Sitäpaitsi, N7800 käyttäytyy heikolla signaalilla hyvin nätisti äänen kanssa, se ei ikinä päästä niitä tosi häiritseviä napsahduksia ja poksahduksia, joita moni tavallinen digitelkkari huonolla signaalilla ääneen tekee. Siitä myös N7800:lle plussaa. Minulla on niitä nyt kaksi, toinen Ruotsin telkkua ja toinen uutta Eestin haravaa varten.


Vanha panssarivaunun kokoinen ja painoinen analogi König APM 721-H Field Strenght Meter on kotoa löytyvästä kalustosta bandin tarkasteluun elelleen parhain;

(https://i.ibb.co/WKr4NvD/apm-721-h-konig-analizzatore-antenna-analogico.jpg)

se näyttää kuvaputkellaan kunnon spektrin portaattomasti zoomattavan bandin tai kanavapalkin yksityiskohtineen ja ilman minkäänlaista havaittavaa pyyhkäisyviivettä. Kunhan sen vain jaksaa raahata paikalle ja käynnistää ensin.


Niin, ja sain käsiini myös kannettavan Prime Digital EasyTV Meter-T2:n

(https://i.ibb.co/DRD71b1/2020-08-26-20-14-56-Prime-Digital-Easy-TV-Meter-T2.jpg)

Kelpo peli, laadukkaampi kuin Peaktech ja näppärin näistä kaikista katolle tositoimiin mukaan otettavaksi, mutta parvekestudion etäkäyttö- ja katselumahdollisuudet siitä kuitenkin puuttuvat.


Ferriitit:

Sitten vielä muita tuunailuja; koska asun kaupungissa, on kaikkia mahdollisia häiriöitä tms ja aikani kuluksi päätin lisäillä ferrittejä FM-antennikaapeleihin mahdollisten RF-taajuisten vaippavirtojen kuristamiseksi. Ei tiedä, onko mitään apua näissä viritelmissä, mutta tulipahan kokeiltua.

(https://i.ibb.co/4PSBz3J/Ferriitit.png)

Seuraavissa linkeissä hieman tietoa.

https://vu2nsb.com/coaxial-cable-choke-rf-noise/

https://palomar-engineers.com/antenna-products/1-1-balun-kits/how-many-chokes-do-i-need

Nyt vaan kun tulisi niitä kirkkaita ja kuulaita syystropoja kovasti.
Otsikko: Ahvenanmaan Sundin tv-kanavanippujen tarkempaa tarkastelua Turusta käsin.
Kirjoitti: CH - 02.09.2020 - 18:03
Moi taas,

viimeeksi esittelemiini mittalaitteisiin liittyen, eilen illalla oli viimeinkin hiukan näkyvyyttä Ahvenanmaan Sundin suunnasta, joten otin tähän muutamia kuvia.

Täytyy muuten investoida HDMI-tulon kaappariin, ettei tarvitse enää näitä makkarin telkun ruudusta näpsiä. Ilmojenkin pikkuhiljaa viiletessä, täytyy valmistautua parvekestudiolta evakoitumiseen ja sinne jäävien kamppeiden mahdollisimman joustavaan ns. "etäkäyttöön". Kauko-ohjattava koaksiaalikytkin (ainakin neljällä tulolla, 75 ohm) olisi kova juttu sitä silmällä pitäen, tai DiseQ-kytkin, mutta sitä pitäisi ohjata tietsikalla... hmmm.

Mutta asiaan, otan siis tarkasteluun uudestaan tuon ketjun alkupään aiheen, Sundin tv-kanavanippujen tihrustamisen täällä Turussa.


Otetaan tässä lähtökohdaksi Peaktech 9020 spektrinäkymä, sillon kun ei lainkaan keliä.

(https://i.ibb.co/281fr13/2020-08-28-17-15-36-normaali-keli-nolla-tropo-Sund-ei-n-y-Peakteck-9020-spectrum.jpg)

Vihreät kuusi korkeaa palkkia ovat ne Kirotut Kuusiston Kanavat.

EDIT: Peaktech:in ns. spektri-näyttö muuten näköjään vuotaa seuraavalle ylemälle kanavalle, siksi voimakkaiden kanavien oikealla puolella näkyy haamupalkki.


Ja sitten pikku-tropolla, sellaisella, kun Ahvenanmaan Sund jo näkyy, mutta ei vielä näy muita kanavia Ruotsin mantereen puolelta;

(https://i.ibb.co/PmPxXJG/2020-09-02-00-10-52-pikku-tropo-Sund-n-kyy-N7800-reception-info.jpg)

Tässä yllä jo tutuksi käyneen N7800 vastaanottotiedot: Kanava E25 siis näkyy 22,4 SNR:llä.


Ja sitten ylintä kuvaa vastaava spektrinäkymä, taas Peaktech 9020:lla.

(https://i.ibb.co/q7G6PMQ/2020-09-02-00-10-04-pikku-tropo-Sund-n-kyy-Peakteck-9020-spectrum.jpg)

Ensimmäiseen nollakeliellä otettuun kuvaan verrattuna näkyy nyt kolme matalampaa vihreää palkkia, ne ovat Sundin muksit E25, E28 ja E35.

Lisäksi kuvassa näkyy myös Peaktech:in ilmaiseman TV-alueen alapuolelle (n. taajuudelle 470 MHz) pari päivää sitten ilmestynyt voimakkuuttaan hypäyksäyttäin vaihteleva tuntematon lähete (valkoinen palkki), joka vuotaa yli myös Peaktech:issa näkyvän UHF spektrin alimmalle kanavalle E21. Oranssi palkki kuvassa on vain Peaktech:in oma ns. kursori.  EDIT: Peaktech:in ns. spektri-näyttö muuten näköjään vuotaa seuraavalle ylemälle kanavalle, siksi voimakkaiden kanavien oikealla puolella näkyy myös vielä haamupalkki.

Peakteck antaa Kunskapskanalenin E25 vastaanoton tiedoiksi melkein samantasoisen C/N lukeman 23 dB kuin N7800:kin.

(https://i.ibb.co/71SfV7s/2020-09-02-00-11-28-pikku-tropo-Sund-n-kyy-Peakteck-9020-E25-channel-info-cn-23-0.jpg)

Lienevät siis molemmmat vastaanottimet likimain oikeassa sen suhteen.


Transponderikohtainen näkymä (E25) Peaktech:illä antaa niinikään edelleen C/N 22,4 dB.

(https://i.ibb.co/ThptZJC/2020-09-02-00-11-36-pikku-tropo-Sund-n-kyy-Peakteck-9020-E25-transponder-info-sn-22-4.jpg)


Peakteck:in spektriä pystyy myös zoomaamaan, vaikka se aika ankealta näyttääkin (vrt. König myöhemmin alempana).

(https://i.ibb.co/h7XvKyr/2020-09-02-00-12-04-pikku-tropo-Sund-n-kyy-Peakteck-9020-E25-spectrum-zoom.jpg)

Signaalinvoimakkuus Kunskapenilla E25 näytti tuolla hetkellä n. 68 dBuV.


Edelleen siitä saa kaivettua myös konstellaation.

(https://i.ibb.co/FxC04cP/2020-09-02-00-12-17-pikku-tropo-Sund-n-kyy-Peakteck-9020-E25-constellation-info-cn-22-3.jpg)


Tähän loppuun vielä näkymä tältä aamulta, jolloin tropo oli vielä hieman vahvistunut.

(https://i.ibb.co/12YTsqm/2020-09-02-00-15-20-Tropoa-seuraavana-aamuna-07-22-59-tropoa-Sund-n-kyy-paremmin-E25-83d-Bu-V.jpg)

Nyt Sundin E25 näyttää jo n. 83 dBuV. Vertailun vuoksi viereisen Kuusiston alimman transponderin Televesin DAT-BOSS-LR:n antennin sivukeilaan tulevat tasot (ensin esivahvistuksen ja sitten kaapelihäviöiden ja jakojen jälkeen) ovat hurjahkot 100dBuV. Se aiheuttaa varmasti ongelmia täysin niiden jalkoihin jäävien Sundin muksien vastaanottoon täällä. Kanavakohtaisten loukkujen rakentaminen käy jo mielessä tässä vaiheessa...


Koska tuo Peaktech:in "spektri" on kuitenkin aika ylimalkainen, päätin POLKAISTA käyntiin vanhan Könignini tutkiakseni asiaa tarkemmin; nämä seuraavat siis eilisillan kohtalaisen vaatimattomilla tasoilla.

Tässä UHF-alabandia ja siellä E25 muksi siinä keskellä König APM 721-H spektrillä (att. 20 dB) tarkasteltuna.

(https://i.ibb.co/F8p5xnS/2020-09-02-00-22-37-UHF-alabandia-ja-E25-muksi-K-nig-APM-721-H-spektrill-att-20-d-B-pikku-tro.jpg)

HUOM: Kuvassa taajuudeltaan alemmat kanavat ovat oikealla ja ylemmät vasemmalla. Niinpä toisena oikealla näkyy nyt vahvana myös se TV-bandin alapuolinen voimakas 470 MHz:n pulsaroiva lähete, mikä lienee.


Östhammar E26 yrittää heikkona vasemmalla Sundin E25 muksin vieressä.

(https://i.ibb.co/v4s0wH9/2020-09-02-00-25-23-sthammar-E26-yritt-Sundin-E25-muksin-vieress-K-nig-APM-721-H-spektrill.jpg)

E25 muksilla on kuitenkin täällä, ainoana Ahvenanmaan mukseista, hieman tilaa ympärillään. Siksi se näkyykin minulla aina niistä kolmesta parhaiten.


Näin hirveästi täällä runnotaan kanavien E28 ja E35 mukseja:

(https://i.ibb.co/3cMSyVg/2020-09-02-00-25-24-Sundin-E28-muksi-Turun-muksin-E29-vieress-K-nig-APM-721-H-spektrill-att.jpg)

Sundin E28-muksi Kuusiston E29-muksissa kiinni oikealla.


(https://i.ibb.co/Y2vWMYS/2020-09-02-00-29-08-Sundin-E35-muksi-Turun-muksien-E33-ja-E36-v-liss-K-nig-APM-721-H-spektrill.jpg)

Ja tässä keskellä Sundin E35 muksi Kuusiston E36 muksin vieressä, ja alempana - siis oikealla, huutaa Kuusiston E33.


Tässä ulospäin zoomattuna kaikki osalliset; Sundin muksit E25, E28 ja E35 Turun muksien E29, E33 ja E36 jaloissa.

(https://i.ibb.co/pxp9B0V/2020-09-02-00-32-45-Sundin-muksit-E25-E28-ja-E35-Turun-muksien-E29-E33-ja-E36-jaloissa-K-nig-AP.jpg)


Ja alla täsmälleen sama näkymä jutussani aiemmin julkaistusta Excelistä, samassa järjestyksessä.

(https://i.ibb.co/7yF5PH2/2020-09-02-00-32-45-vrt-Sundin-muksit-E25-E28-ja-E35-Turun-muksien-E29-E33-ja-E36-jaloissa.png)
Manner-Ruotsin puolelta tulevat (vihreällä) eivät nyt kuitenkaan näin pikkutropolla tätä ylemmässä spektrin kuvassa näkyneet.


Loppuun viimeeksi esitellyn ja länteen suunnatun uuden VHF-III DAB-vertikaalini nappaama toinen mysteerilähete 174,9 MHz.

(https://i.ibb.co/9scVLJr/2020-09-02-00-38-54-l-hete-174-9-MHz-VHF-III-vertikaaliantennilla.jpg)


DAB-radio io.welle RTL-SDR Blog V3 donglella ei osannut sanoa siitä mitään.

Tulipas tässä taas tarpeellista ja painavaa asiaa :-b




Otsikko: Vs: Naapurimaiden TV ja FM asemien vastaanottoa lievealueilla keleillä tai ilman
Kirjoitti: scanman - 13.09.2020 - 11:35
Lainaus käyttäjältä: holmch - 23.08.2020 - 15:47
Mahtavaa että analoginen VHF vielä näkyy ja joku muukin sitä testailee, mukavaa kun laitoit havaintotiedot tänne. Olivatkohan nuo molemmat nyt se Pershiy Natsional'niy Telek ERA R2 59.250 MHz?

Hyvin suurella todennäköisyydellä se kanava on kyseessä. Kievissä lähetin ja hurja lähetysteho.

Lainaus käyttäjältä: holmch - 02.09.2020 - 18:03

HUOM: Kuvassa taajuudeltaan alemmat kanavat ovat oikealla ja ylemmät vasemmalla. Niinpä toisena oikealla näkyy nyt vahvana myös se TV-bandin alapuolinen voimakas 470 MHz:n pulsaroiva lähete, mikä lienee.


Loppuun viimeeksi esitellyn ja länteen suunnatun uuden VHF-III DAB-vertikaalini nappaama toinen mysteerilähete 174,9 MHz.

DAB-radio io.welle RTL-SDR Blog V3 donglella ei osannut sanoa siitä mitään.


Tuo pulssimainen lähete on luultavasti vesilaitosten tai paskapumppaamoiden kaukokäyttömodeemien dataa.
Täälläkin kuuluu 468 kohilla samanlaista pursketta. Pistä sdr tikku kiinni niin näet paremmin tuon.

Mulla oli vastaavanlainen leveä mysteerilähete 143mhz kohdilla, syyksi paljastui olkkarin kotiteatterivahvistimen hakkuripowerin
aiheuttama häiriö. Sai muuten hetken etsiä häiritsijää ennenkuin hoksasi  ::)
Tänäpäivänä kun on taajuusmuuttajia ja kaikenlaisia huonolaatusia hakkuripowereita niin pörinää riittää.
Otsikko: Vs: Naapurimaiden TV ja FM asemien vastaanottoa lievealueilla keleillä tai ilman
Kirjoitti: JJJ - 13.09.2020 - 15:07
Tässä niitä purskeita tarjolla, radiomodeemit pöhisee...

(http://www.jounikarjalainen.fi/fmdx.tk/2020/Traficomix.jpg)
Otsikko: Ensimmäiset DAB-radiot Ruotsista
Kirjoitti: CH - 20.09.2020 - 13:58
Moi taas,

tuossa viimeeksi kirjoittelin että DAB-radio -valmius on odottamassa:

DAB-radion vastaanottoa aion kokeilla samalla RTL-donglella. Sekin suostui toimimaan ja nyt puuttuu vaan enää tropon tuoma signaali.

Katolla ovat nyt uudet VHF-haravat sekä vertikaalina ja horisontaalina

Antennit ovat:
    - vertikaalina DAB:ia varten FAGOR ANF BIII 9 - 10 dB, 7 elementtiä
    - horisontaalina HD SVT:tä Televés 106501 - 9,5 dB, 7 elementtiä


Täydensin varustusta vielä matalakohinaisella DAB-etuvahvistimella:

(https://i.ibb.co/JqCqcp6/Super-Low-noise-DAB-Amplifier-174-240-MHz.jpg)

Se ei toisin nyt vielä ole lopullisella ja oikealla paikallaan katolla heti antennin perässä, vaan väliaikaisesti parvekkeella RTL-SDR Blog V3 donglen kanssa. Laitoin siksi hiukan vaimennusta nyt heti etuvahvistimen perässä olevan donglen tuloon, koska vahvistimen gainit ovat melkoisen kovat.

Tänään sitten tuoreeltaan sunnuntaiaamun kunniaksi kokeilin skannata DAB-bandin ja tulihan sieltä viimein

DAB-radiota ensimmäistä kertaa tähän huusholliin.

Haku löysi kerralla 44 asemaa kanavilla;
10D - Uppsala, Vedyxa
12A - Stockholm, Nacka
12C - Stockholm, Nacka
12D - Stockholm, Nacka

(https://i.ibb.co/nRnMMFb/2020-09-20-DAB-12-D-POWER-MILLENIUM-SNR-9d-B.png)

(https://i.ibb.co/Nrr5p61/2020-09-20-DAB-mylogbook-nn.jpg)

Tässä Uppsala;

(https://i.ibb.co/JQnTgRT/2020-09-20-DAB-10-D-GAMLA-FAVORITER-SNR-9d-B.png)

hieman heikompi SNR 9dB tänne minun antenniini


Tuhholma vahvemmin SNR 11dB

(https://i.ibb.co/z82xbt1/2020-09-20-DAB-12-D-DANSBANDFAVORIT-SNR-11d-B.png)

Mukavaa pikkuhiljaa tehdä näitä uusia aluevaltauksia :-)
Otsikko: Muita pikkulisäyksiä vastaanottosysteemeihin
Kirjoitti: CH - 20.09.2020 - 15:47
Muita pikkulisäyksiä vastaanottosysteemeihin;

HDMI-kaappari, jolla saan nuo TV-laitteistojen kuvat tuolta parvekestudion puolelta langattoman linkin yli tänne makkarin havintopesälle ja nyt edelleen tietsikalle.

(https://i.ibb.co/yYQST9C/HDMI-to-USB-Video-Capture-Card-1080-P.png)

On näin kätevää pitää VLC playerin pieneksi skaalattua ikkunaa päivystämässä ja napsia screenshotteja, enää ei tarvitse kännykällä tv-ruudulta kuvia otella.

Tässä esimerkki viimeöisestä tropopäivystyksestä;

(https://i.ibb.co/NFDb0f4/HDMI-kaappari-VLC-ikkunassa.png)

Tältä näytti Peachtecin palkkimuisti kun aamulla katsoin. Sundin UHF E25 on käynyt oranssin markkerin mukaan aamuyöllä n. 70dBuV, mutta oli sen jälkeen jo kuihtunut pois. Yllättäen DAB tuli nyt aamullakin vielä hyvin.


USB-jatkojohto:
Talven jo pikkuhiljaa tehdessä tuloaan, alkaa olla aika pikkuhiljaa evakoitua tuolta partsin studiolta makkarin laiskanlinnan puolelle.

RTL-SDR Blog V3 dongle sai siis nyt aluksi mennä partsille palelemaan puolestani. Yhden pitkän USB-piuhan kanssa ja tämä juuri hankkimani aktiivien 20m USB-kaapeli yltää parvekkeelle asti. Tarvitsi tosin lisävirran syötön parvekkeella, että dongle suostui toimimaan.

(https://i.ibb.co/VY59n6H/DELTACO-USB2-EX20-M-PRIME-USB-2-0-jatkokaapeli-aktiivinen-20m.png)


Etä-switch antenneille:
Olen muutenkin paininut täällä parvekkeen "etäsijainnin" tuomien ongelmien kanssa, sillä olen liian laiska käymään jatkuvasti parvekkeella ja vaihtelemassa kaikkia antennipiuhoja.

DVB-T-puolen kanssa olen siis pärjännyt kohtalaisesti näiden kahden N7800 boxin kanssa, jotka ovat molemmat omissa antenneissaan, sen lisäksi myös kaukosäätmellä normaalisti etänä ohjattava Peacktec 9020 mittalaitevastaanoitin (langattoman HDMI/IR swithin kautta), joten saan nämä kaikki mukavasti makkariini televisiolle ja nyt siis myös tuon HDMI-kaapparin avulla tietsikan ruudulle vain sängyssä retkottaen ja kaukosäätimen nappuloita painellen.

Mutta koska tekisi mieli myös päästä tehokaammin kuuntelemaan FM-asemia - muutenkin kuin parvekkeella perjantai-illalla istuskellen - ja koska en ole vieläkään löytänyt lisää tietoa tuon Sony XDR-S10HDIP Konrad-modaamisesta ja samalla etäkäyttöön sopivaksi muuttamisesta - niin mietin tässä sillä välin muita ratkaisuita;

Parvekkeelta ei huoneiston betoniseinien ja pohjaratkaisun takia nimittäin millään saa useita kokseja järkevästi tuotua talviöiden havaintopesäksi muodostuvaan makkariin asti... Tarvitsen siis jonkun X kertaa 75 ohm etäswitchin. Ja vielä mielummin sellaisen, jota voisi kontrolloida tietsikan avulla.

Siispä tilasin tämmöiset;

(https://i.ibb.co/m6Hd89F/Quintech-SRF-1000.png)

Quintech SRF 1000 Wideband RF Relay Switch


ja sen kaveriksi switsiä etänä kaukosäätimellä ohjaamaan (kiitos vinkistä JJJ!)

(https://i.ibb.co/JKnY7LR/DC-12-V-RF-Switch-8-CH-Channel-Relay.jpg)

DC 12V RF Switch 8CH Channel Relay 1000m Remote Control Transmitter + Receiver


Ja jos kyllästyy kaukosäätimen nappeja painelemaan, niin tällä pitäisi saada antennien ohjaus tietokoneen kautta ja sen myötä myös ihan-oikean-etänä netin yli tulevia edistyneempiä SDR-suunitelmia ajatellen.

(https://i.ibb.co/h8Z0Jgk/8-channel-12-V-Computer-USB-Intelligent-Control-Switch-Relay-Module-08.jpg)

8-channel 12V Computer USB Intelligent Control Switch Relay Module...


Uusi T.G.N. MVV UKW-LNA Low Noise FM-preamplifier by-pass -toiminnolla ja säädettävällä gainilla tuli jo myös:

(https://i.ibb.co/jZnxcLb/T-G-N-Technology-Preamps-Controller-PAC2-omat.jpg)

ja sitä hiukan viikko sitten jo testailinkin ja rapsasinkin muutaman videoklipin tuonne radioaktiivisten Whatsuppiin.

NF on 0,3 dB ja ensivaikutelmana on, että toimii aivan erinomaisesti parvekkeella vielä majailevan herkän ja selektiivisen Sony XDR-S10HDIP FM-vastaanottimen kanssa, laitan vertailusta tarkemman yhteenvedon kohta tännekin.


RDS-Spy:

Vaikka tuosta RTL-SDR Blog V3 donglesta ei muuhun kun DAB-radion kuunteluun näytä olevan (se on testauksieni mukaan aika kuuro FM-puolella), niin kokeilin kuitenkin konfiguroida RDS Spy:n toimimaan siinä sivussa;

(https://i.ibb.co/b6cmSS9/2020-09-19-RDS-Spy-working-01.png)

Käytän virtuaalista Voicemeeter äänikorttiohjelmistoa linkittämään SDR Sharpin MPX-ulostulon RDS-dataa ja aikani taisteltuani sain sieltä ulos ensin PI:n ja sitten muutakin RDS-infoa.

Koska kuitenkin RDS Spyn ilmaisema BER on jatkuvasti korkea ja sen RDS-vastaanotto pätkii vahvoillakin signaaleilla, liitän tähän toisenkin kuvan jos joku keksisi mistä se johtuu. EDIT: ongelma korjaantui vaihtamalla softaksi Virtual Audio Cable (VAC).

(https://i.ibb.co/N7V5d51/2020-09-19-RDS-Spy-working-YLE-Woicemeeter-Rec-2.png)

Äänitasoja olen säädellyt, kokeillut ja tarkistanut moneen otteeseen, näillä ei suurta vaikutusta. Oikealla ylhäällä olevan Status Information ikkunan mukaan mm. Peak input signal level on kutakuinkin ok. Virtuaalisen audiontunnelin Sample rate on 192kHz 16 bit ja emon äänikortin pitäisi tukea sitä.

BER:iä on vähemmän kun vastaanotetun FM-aseman ohjelman modulaatio on pienempi, esim. puhetta tai klassista musiikkia (mm. Classic FM:n RDS tuleekin täysin virheettä), kun kovemman modulaation paikallisradiot taas eivät. Ehkä tämä alunperinkin vain SDR-harjoittelukäyttöön hankittu RTL-SDR Blog V3 dongle vaan ei ole riittävän laadukas (DAB-radiota lukuunottamatta), kun sillä muutenkaan tuskin kuuluu heikommat FM-asemat samalla kuin käsin parvekkeella veivattavalla Sonylla ne kuuluvat erinomaisesti RDS:sineen. EDIT: ongelma korjaantui vaihtamalla softaksi Virtual Audio Cable (VAC).

DVB-T UHF-puolelle olen suunnittelemassa parannuksia kanavaloukututuksen merkeissä.

Aikani pähkäiltyäni ja asiaa jo täälläkin ennen epäiltyäni, alan nyt olla vahvasti siinä käsityksessä, että UHF-antenni DAT-BOSS LR:n automaattisella syöttöelementtiin integroidulla etuvahvistimella ei sellaisenaan ollut aivan optimaalinen ratkaisu Sundin ja Ruotsin television DVB-T vastaanottoon täällä aivan Turun Kuusiston lähettimien juurella.

DAT-BOSS LR:n speksejä tarkemmin tavatessani oikeastaan vasta nyt sisäistin maininnan, että integroidun etuvahvistimen gain säätyy sen max. ulostulotason perusteella (topaten siis johonkin tiettyyn maksimiarvoon). Ja nuo Kuusiston kanavat tulevat täällä 8 kilometrin päässä sivukeilaankin niin lujaa, että etuvahvistin ei sitten taida antaa juuri LAINKAAN gainia, vaikka päällä onkin. Harmi, koska se olisi ollut se matalakohinaisempi (NF 1.2), kun jatkona olevan mastosuodinvahvistimen NF on muistaakseni puolestaan on reippaasti yli kahden.

Pitäisihöhän ottaa gainit pois (eli katkaista virta integroidulle vahvistimelle) ja käyttää DAT BOSS LR -antennia passiivimoodissa (gain 19 dB), laittaa Kuusistoa tasoittavat kanavaloukut siihen perään heti ja sitten niiden jälkeen matalakohinaisin mahdollinen UHF-alueen esivahvistin ennen yhdysuodinta... (joku FM-VHF-UHF yhdysuodin pitää kuitenkin olla, koska kaapeleita alas parvekkeelle välikaton kautta kulkee vain rajallinen määrä).

No, aina jää näköjään jotain parannettavaa 🙂 siksi tämä niin hauskaa onkin.


Ja alkuviikoksi on luvassa tropoa...

(https://i.ibb.co/6WKswbg/2020-09-22-tropoennuste.png)
Otsikko: T.G.N. MVV UKW Low noise adjustable gain FM-preamplifier by-pass -toiminnolla
Kirjoitti: CH - 20.09.2020 - 21:56
Eli tässä siis runsaan viikon takaiset iloiset kuulumiset perjantain 11.9.2020 parvekestudiolta, jossa testailin juuri tullutta

T.G.N. MVV UKW-LNA Low Noise FM-preamplifier:ia by-pass -toiminnolla ja säädettävällä gainilla.

Etuvahvistimen by-pass toiminto oli vertailuun varsin havainnoillinen.

(https://i.ibb.co/hW4tryp/PAC2-Preamp-Antenna-Controller.png)

(https://i.ibb.co/YQG85kH/T-G-N-MVV-UKW-LNA-Low-Noise-NF0-3-FM-preamplifier-with-By-pass-function.jpg)

Etuvahvistimen NF on 0,3 dB ja ensivaikutelmana on että toimii aivan erinomaisesti herkäksi todetun ja selektiivisen Sony XDR-S10HDIP FM-vastaanottimen kanssa.

(https://i.ibb.co/7bKgZHL/2020-09-11-20-42-58-FM-etuvahvistimen-vertailua-Whatsupp-kooste.png) (https://www.fmlist.org/sounds/2020-09-11_18-43-26_-_FM-etuvahvistimen_vertailua_924_MHz_iso_ero_etuvahvistimen_hyvksi-wm.mp4)


Eli alla ne videot:

(https://i.ibb.co/PsLV97M/FMLIST-Testing-the-by-pass-function-of-T-G-N-MVV-UKW-Low-Noise-NF-0-3-FM-preamplifier.png)

2020-09-11 - FM-etuvahvistimen vertailua 92,4 MHz (https://www.fmlist.org/sounds/2020-09-11_18-43-26_-_FM-etuvahvistimen_vertailua_924_MHz_iso_ero_etuvahvistimen_hyvksi-wm.mp4)

2020-09-11 - FM-etuvahvistimen vertailua 88,6 MHz (https://www.fmlist.org/sounds/2020-09-11_18-13-14_-_FM-etuvahvistimen_vertailua_886_MHz_oijoi_vilken_gvla_lten-wm.mp4)

EDIT: Linkit tarkistettu
Otsikko: Iltatropo, DAB-antenni, ferriitit, maadoitettu peltikatto ja aamutropo etänä
Kirjoitti: CH - 21.09.2020 - 01:50
Sunnuntaiaamuisen jälkeen jaksoi vielä tulla vielä kovempi DAB-iltatropotuskin, uusi DAB-kanavan 10D SNR-ennätys Uppsalan Vedyksasta on nyt 15dB:

(https://i.ibb.co/mqMT0pb/2020-09-20-DAB-10-D-BANDIT-CLASSIC-SNR-15d-B.png)

Tukholman Nackakin tulee, mutta heikommin nyt.

DAB-antennina on siis FAGOR ANF BIII 9 80026 ch5-12 10 dB,

(https://i.ibb.co/C9GjFSM/2020-08-20-14-57-44-Fagor-ANF-BIII-9-VHF-antenni-20-EUR.jpg)

jossa oli alunperin 9 elementtiä, mutta jouduin ottamaan kaksi heijastinta pois tuon hissikaapin peltiseinään olosuhteiden pakosta improvisoidun kiinnityksen takia.

(https://i.ibb.co/hXTdZ1V/2020-08-23-19-51-45-VHF-III-V-pol-DAB-antenni-l-nteen-crop.jpg)


Samoilla tavoin on asennettu myös toinen ruotsiin suunnattu VHF-III DVB-T HD horisontaaliharavakin.

(https://i.ibb.co/v4hw1vw/Televes-ANT-B3-7-E-VHF-antenni-ch5-12-9-5d-Bi.png)

Asennuksen ollessa aluksi vain testausluontoinen, ripustin siis ne tylysti suoraan tuohon peltikaapin seinään.


Näin siksi, koska en saa kajota yhtiön rakenteisiin, laittaa antennimastoa tms, eli olemassa olevia rakenteita ja kiinnityspisteitä sitten vain hyödyntäen, ei liian korkealle ja tasakaton katveessa alhaaltapäin katsottaessa pysytellessä, tämmöistä se on täällä taloyhtiössä.


Tätä aikaisemmilla jo kesällä pystytetyillä antenneilla kävi parempi tuuri, esim tällä ruotsin FM-vertikaalilla;

(https://i.ibb.co/YD66RKZ/2020-08-20-20-46-46-FM-antenni-Emme-Esse-4-el-Tukholmaan-V-pol-crop.jpg)

on ikioma n. 50 kg:n Ikean Huvon-aurinkovarjonjalusta (https://www.ikea.com/fi/fi/p/huvoen-auringonvarjon-jalka-harmaa-50457105/).

Isolla ja kaikkein korkeimmalla DAT-BOSS LR UHF-antennilla on vielä järeämpi jalusta, n. 140 kg. Kaikki asennukset olivat muuten selvinneet täysin vakaina ja kunnialla tuosta viime torstain 17.9.2020 Aila-myrskystäkin.


Mutta mitenköhän tuo peltiseinä vaikuttaa? Ajattelin kyllä, että varmasti aika huonosti, kun se on heti tuossa antennin takana, kuten valtavan iso, mutta kuitenkin hieman väärällä etäisyydellä oleva heijastinelementti.

Tähän liittyen tämä seuraava teoreettinen dilemma askarruttaa;

... eli kun koko peltikatto on taloyhtiön maapotentiaalissa, johon myös omien antennieni kaikki tukirakenteet ja samoin koksinmaa on yhteydessä (ks. kuva alla),

(https://i.ibb.co/BC1wL8R/maadoitus.png)

Eli käytänössä siis noiden antennien syöttödipolin toinen pää on koksin vaipan ulkopuolen kautta samaisessa tasavirtamaassa kun takana oleva peltikoppikin. Pitäiskö koksin maan kuitenkin kellua, mutta silloin menee hankalaksi, koska lopulta se koksin vaippa saa sitä samaa DC-maata viimeistään huoneistossani sijaitsevassa vastaanottimessa. Tässä asiayhteydessä antennijohtoon testatulla galvaanisella erottimilla ei kuitenkaan ollut kuin päinvastoin hiukan signaalitasoja laskeva vaikutus.

Mutta niillä jo aiemmin kerrotuilla ferrittien lisäämisillä heti antennien lähtöön syöttökaapelin ympärille (ne eivät vielä olleet lisättyinä noissa ylemmissä kuvissa) ajattelin myös, mahdollisten ulkoisten häiröiden poistamisen lisäksi,

(https://i.ibb.co/pJcyWfd/2020-08-27-20-34-16-Ferriitit-VHF-III-V-pol-DAB-antenni-l-nteen.jpg)

että katkaisen RF:ffät kaapelin ulkovaipasta ja näin ns. "katkaisen/erotan" antennin aktiivisen miinusdipolin RF-puolelta muista rakenteista. Tasavirtamaa ukkosilmojen virtapiikkien varalle siis jää.

Nyt olosuhteiden pakosta minulla on siis syöttövaipastaan maassa oleva dipoli/yagi maadoitetun peltikaton läheisyydessä. Sen tajuaa helposti että esim. Ground Plane piiskalle siitä on suurta hyötyä (kuten katolla magneettijalalla sijaitsevan CB-piiskani osalta), joka siis tarkoittaa että peltikatolla on vaikutusta osana antennia, ja näin ollen siis myös näihin muihin antenneihini...

No, kaikesta huolimatta, ainakin tämä DAB-antenni näyttää toimivan, vaikka maadoitetussa peltikatossa kiinni onkin.

Etäkokeilu:

Etänä täältä kubiikin kahvipaussilta käsin näkyy nyt kotikoneen ruudulta, että siellä on ärtsyhkö aamutropo päällä, Sundin E25 näyttää parhaillaan 86dBuV ja muuallakin UHF alueella näkyy korkeita palkkeja.

(https://i.ibb.co/0mYsyxs/2020-09-21-aamutropo.png)

Niinikään nyt etänä käytettävä DAB-radiokin osoittaa elonmerkkejä kanavalla 10D, Uppsalan Vedyksa tulee edelleen, vaikkei niin kovaa kuin illalla.

(https://i.ibb.co/c6C75k3/2020-09-21-DAB-10-D-POWER-MILLENIUM-SNR-7d-B-aamutropo.png)

Että alkaa osa näistä monitorointihommista jo onnistua etänäkin :-) Kehittely jatkuu...
Otsikko: Moniajoa ja uusi Hauppaugen WinTV dualHD USB TV Tuner
Kirjoitti: CH - 23.09.2020 - 21:34
Ei tullutkaan alkuviikosta mitään super-tropoa ennusteista huolimatta. FM:ällä oli joku jossain muualla päässyt pitkälle, mutta VHF ja UHF pysyivät täällä minulla kiinni.

Täytyy kyllä saada tuo FM-puoli kuntoon täälläkin. Ei vaan tule mentyä tuonne parvekkeelle manuaalisesti Sony XDR-S10HDIP-radiota kuuntelemaan, paitsi perjantai-iltaisin bakkanaaleja pitäessä. Täytyy saada se Konrad- modattua tai keksiä joku muu keino saada laadukasta FM-vastaanottoa suoraan tietokoneelle. RTL-SDR V3 donglesta ei siihen ole.

Mutta sillävälin, uusia testauksia.

Koska nyt viimein on se USB-yhteys parvekkeelle, laitoin sinne lisää virtaa ja hubin, johon RTL-SDR -donglen lisäksi sain kytkettyä nyt myös Hauppaugen WinTV dualHD USB TV Tuner -stickin. Sellainen löytyi jo jokin aika sitten 40 eurolla tori.fi:stä.

(https://i.ibb.co/SN3HnGj/7790447253.jpg)

Alla tuore ruudunkaappaus tältä illalta, jossa tietokoneen ruudulla yhtä aikaa auki tämä WinTV dualHD USB TV Tuner (molemmat virittimet päällä eri kanavilla, toinen PIP-ruudussa), N7800-digiboxi HDMI-tulosta ja RTL-SDR V3 DAB.

(https://i.ibb.co/QcH3qzB/2020-09-23-20-05-00-crop.png)

Vastaanotossa samanaikasesti DVB-TV signaalit 2x Sundista (Kunskapskanalen) ja 1x Tukholmasta (Al Jazeera E21) sekä DAB 10D Uppsalasta. Prossun ytimien kuormitus kuitenkin vain n. 20% tuossa oikealla alla, eli tähän sopii vielä saada kunnon FM-SDR päivystämään jatkoksi.

Nyt kuitenkin pääsee reaaliajassa vertailemaan näiden vastaanottoa ja alustavien kokeiluiden jälkeen uusi USB-TV-tikku ja N7800 boxi tuntuvat olevan aika tarkalleen yhtä herkät; signaalin hyppelehtiessä lukkiutuvat ne lähetteeseen suurinpiirtein samanaikaisesti ja sitten taas menettävät sen. Mielenkiintoista seurata miten eri paikoista ja taajuuksilta tulevat lähetteet vuorottelevat ja aaltoilevat kuin varpusparvi. Välillä joku näistä voimstuu ja toinen häviää. Jännää tropoilua kertakaikkiaan.

(https://i.ibb.co/kh0n4Sq/2020-09-23-21-12-00-crop.png)

Tässä yllä tämäniltainen keli jo heikkenee, UHF:llä kelimajakka Al Jazeera E21 Stockholm on juuri tippunut pois PIP-ikkunasta ja alhaalla vasemmalla näkyy myös N7800 HDMI-tulon spektiristä palkkien laskeminen. Kunskapskanalen E25:llä Sundista näkyy vielä, mutta oranssista markkeista näkee että senkin tasot ovat jo tippuneet 74dBuV:sta 60dBuV:een. VHF:llä DAB-radio Tukholman Nackasta tulee kuitenkin vielä puhtaasti.

(https://i.ibb.co/vzXSt7F/Wintv-dualhd-large.jpg)

Hauppaugen etuja N7800 boxiin verrattuna ovat ainakin että pääsee ajamaan hakua transponderikohtaisesti, muokkaamaan kanava ja hakulistoja, sekä tärkeimpänä tietysti ohjaus ilman kaukosäätimiä suoraan tietsikan kautta, jolloin täysverinen etäkontrolli on mahdollista. Siinä on hifistelynä myös se dual-tuneri, joten toiselle virittimelle voi vaikka laittaa kelimajakka E21 Al Jazeeran päivystämään PIP-ikkunaan, niinkuin nyt tuossa testasin.

(https://i.ibb.co/8btg6zH/2020-09-23-19-01-00-E21-Hauppauge.png)

Kirsikkana kakun päälle tämän tarinan alun vanhalle analogistille on se, että nyt on mahdollista avata etänä paikasta X salattu Putty-tunneli ja sen kautta VNC-etäikkuna kotikoneelle, josta näkyy kaikki livenä.

Kunskapskanalen näkyy nyt siis tarvittaessa vaikka missä.
Otsikko: Vs: Naapurimaiden TV ja FM asemien vastaanottoa lievealueilla keleillä tai ilman
Kirjoitti: CH - 01.10.2020 - 21:01
Tropoja odotellessa, pikkuisia paketteja sieltä ja täältä on taas tullut postiin. Kaikennäköistä kokeilua on taas tulossa.

Sillä välin; ajattelin, että olisi mukavaa myös ammatillisesti verkostoitua näistä asioista kiinnostuneiden kanssa. Lisäsin FMDX-profiiliin Linkedin yhteystietoni, olisipa mielenkiintoista täydentää verkostoa myös tätäkin kautta. Yhteystiedot profiilissa pientä maapallon kuvaa klikkaamalla.
Otsikko: Iltasatu: DAB-etuvahvistin ja kelin aaltoilua VHF-III:lta UHF-tropoksi
Kirjoitti: CH - 06.10.2020 - 00:05
Lomapäivän kunniaksi sain nyt vietyä sen uuden DAB-LNA:n sinne katolle oikeaan paikkaansa heti antennin jälkeen ja nykyään tyhjällä VHF-III-bandilla ei onneksi ilmaantunut mitään yliohjausongelmia.

Kun aamulla aiemmin kokeilin avata DAB-radioita LNA:n vielä ollessa tähänastisella testipaikallaan parvekkeella; eivät DAB-niput auenneet ja SDR-Sharp ohjelmallakin tarkastellessa vain Uppsala 10D palkit olivat juuri havaittavissa.

Vietyäni LNA:n katolle antennin perään näytti kuitenkin paremmalta;

(https://i.ibb.co/xq4mkrd/2020-10-05-DAB-SDR-002-crop.png)

ja welle.io:kin aukaisi sitten laakista Uppsalan DAB:it, vaikka mitään erikoista tropoa vielä ilmassa ollutkaan.

(https://i.ibb.co/HrvQTbS/2020-10-05-welle-io-DAB-001.png)

Näyttäisi että etuvahvistimen sijoittaminen heti antennin perään paransi vastaanottoa, DAB-vahvistimen matala kohinaluku 0,6 pääsee nyt oikeuksiinsa.

Kun piakkoin saan sen VHF-III horisontaalinkin kytkettyä etuvahvistimeen, niin sitten saakin jännätä, että tuleeko yhtään VHF-III DVB-T:tä.

Päivän kääntyessä iltaan DAB radiot VHF-III:lla tulivat edelleen hyvin manner-Ruotsin puolelta asti, kun taas UHF DVB-T televisio lähempää Ahvenanmaan Sundista ei ollut jaksanut vielä tänään näkyä ollenkaan.

(https://i.ibb.co/Sw0Rmxb/2020-10-05-07-no-UHF.jpg)


Viimein illalla yhdeksän jälkeen alkoi Sundin UHF E25 kuitenkin osoittaa pieniä voimistumisen merkkejä yrittäen lukkiutua, DAB Uppsalan (10 D) edelleen parantaessa ja tykittäessä tänne jo ennen kuulumattomat SNR 15 dB.

(https://i.ibb.co/Nt2TLqF/2020-10-05-08-UHF-rising.jpg)

EDIT: kuvankaappauksessa welle.io:n DAB-näkymässä alhaalla vasemmalla näkyy hämäävästi arvo "manual channel 12A" (viimeeksi siihen syötetty arvo), mutta oikea sillä hetkellä vastaanotettava kanava tosiaan on tuo DAB-ikkunan vasemman laidan skrollattavasta kanavalistasta valittu Uppsalan 10 D, jonka tiedot näkyvät näissä kuvankaappauksissä vähän turhan pienenä kohdassa Service Details: Current Channel.

Sitten vaihtuivatkin osat; telkut korkeammilta taajuudelta pukkasivat läpi ja DAB-radiolla alkoi nopea alamäki.

(https://i.ibb.co/Xx7Jkx7/2020-10-05-09-UHF-and-DAB.jpg)

Aina kovasti kaipaamani SVT:n Kunskapskanalen E25 Ahvenanmaan Sundista ampui hetkessä ylös 20 dB:tä käyden ylemmässä kuvassa jo 72 dBuV, kun DAB Uppsala nyt enää SNR 8dB.

Seuraavaksi ilmestyikin tyhjästä paikalle vanha tuttumme UHF-tropo kelimajakka Al Jazeera Tukholman Nacka-tornista E21:llä, kirkkain värein ja täysissä voimissaan;

(https://i.ibb.co/qn0rSht/2020-10-05-11-UHF-tropo-form-Stockholm.jpg)


Kartallakin näkyi tämä ennustettu kapea tropotunneli Tukholmasta tänne Suomen Turkuun;

(https://i.ibb.co/z7ggL2B/2020-10-05-12-Hepburn-map.jpg)


Siinä teille kaikille pikkuinen tropo-aiheinen iltasatu, jonka soisi toteutuvan joka ilta ja kaikkialla :-)


EDIT; selvennetty DAB-näkymän kuvausta
Otsikko: Tarjolla vastapyydettyä DAB-radiota Vedyksasta
Kirjoitti: CH - 10.10.2020 - 10:40
Huomenta kaikille,

Nyt on viilattu HDMI-kaapparia ja ruudunkaappaussoftaakin, siispä tarjolla vastapyydettyä DAB-radiota Vedyksasta, kokeillaan ladata liitetiedostoon.

(https://i.ibb.co/q9hHPW3/2020-10-10-my-DAB-Logbook.jpg)

Viestiin liitetyllä DAB-vastaanottovideoklipillä vasemmalla monitoroidaan samalla UHF-aluetta länteen suunnatulla DAT-BOSS LR antennilla, markkeri 506 MHz kohdalla päivystää mahdollista Kunskapskanalenin dokkaritarjontaa tänne tänään.

Videon aikana molempien vastaanottojen signaalit elävät ja hieman paranevatkin loppua kohden.

(https://i.ibb.co/7Wd8fNv/2020-10-10-10-07-06-DAB-radio-io-welle-Debut-Capture-screen-recording.jpg) (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=180)

Kuvakaappaus videoklipistä, jonka pitäisi latautua klikkaamalla. Tai jos ei toimi, niin vaihtoehtoisesti tästä (http://www.fmlist.org/sounds/2020-10-10_10-07-06_-_DAB-radio_-_io.welle_screen_recording.mp4).

Ja tähän vielä sama DAB-asema SDR Sharp:in spektrinäkymällä;

(https://i.ibb.co/1qFT3Rq/2020-10-10-12-02-06-DAB-radio-SDR-Sharp-Debut-Capture-screen-recording.jpg) (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=181)

EDIT: videot uudelleenlinkitetty klikattaviksi esikatselukuvista
Otsikko: Koteloita, releitä ja iltapuhteita
Kirjoitti: CH - 18.10.2020 - 17:03
Pian olisi tarkoitus mennä katolle lisäämään vielä muutama etuvahvistin ja niiden käyttöjännitteen läpi päästävä yhdyssuodin, kunhan postista tulevat.

Suunnitelmissa on myös kokeilla UHF-alueen kanavakohtaisia loukkuja (ainakin parille täältä länteen suunnatun UHF-antennini sivukeilaan kovimmin tuleville Kuusiston häiriölähettimille E29, E33 ja E36, ellei peräti niille kaikille) heti antennin perässä ja ennen sen jälkeen tulevaa mahdollisimman matalakohinaista NF 0,5 dB:n LNA:ta. Tällä yritän UHF-alueen tropovalmiuden lisäksi parantaa etenkin tänne nyt aivan liian kiikun-kaakun tulevien ja Kuusiston kanssa rinnakkaisten Ahvenanmaan Sundin muksien E28 ja E35 vastaanottoa (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2090#msg2090).

Myös VHF-III H-pol saa uuden 0,6 NF etuvahvistimen.

Tässä tuo nyt jo käytössä oleva VHF-III V-pol DAB+ etuvahvistin paikallaan omassa säänkestävässä kotelossaan. Sen avulla alkoivat DAB-radiot Ruotsista kuulua (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2093#msg2093) kuin tyhjästä.

Innoitusta ja konsultaatioapua tähän kaikkeen on tullut Mynämäeltä (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=433.msg1712#msg1712).

(https://i.ibb.co/fxQ4YLJ/2020-10-15-19-44-46-etuvahvistimia.jpg)

Se DAB+ LNA siis tuossa ylempänä. (Ja juu, tuo antennin vulgaarinen ripustus tuon hissikonehuoneen peltiseinän kylkeen, tiedetään...)

Alempana tuo jo aiemmin testattu ja esitelty FM-etuvahvistin (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2095#msg2095) - niinikään yhtiön peltikattoruuvilla ripistettuna - odottelee lopullista paikkaansa, kunhan saan vielä siihenkin jonkun kauko-ohjattavan H-/V-antennivaihtajan eteen.

Asiasta tekee normaalia haastavamman se, että FM-etuvahvistimessa on (näissä olosuhteissa täällä Kuusiston lähettimien vieressä aivan pakollinen) by-pass toiminto sekä portaaton vahvistuksensäätö käyttöjännitteen avulla. Kätevästi syöttökoksin käyttöjännitteellä ohjautuva switch ei siis tule kysymykseen, eikä liioin 22kHz piippikään menne vahvistimesta läpi. Tarvitaan siis ainakin erillinen esim 0/12 V RF-switchin jännitteensyöttökaapeli tai paremminkin riittävän määrän 12 V:n milliamppeereja tuova virransyöttö mahdollisesti kaukosäätimellä radiotaajuuksin ohjattavaa erillistä releidenohjainyksikköä varten (tilattu).

Noh, nuo nyt jo vedetyt kaapelit tulevat taloyhtiön välikaton kautta parvekkeeni betonikatossa jo alunperin olleen pienen tuuletusaukon läpi. Sinne välitilaan pääsy sitä kaapelinpätkää ko. koloon tunkemaan onkin se hieman haasteellisempi juttu.

Edessä lienee siis taas kerran hikistä ryömimistä ja suonenvetoja klaustrofobisen matalassa, pilkkopimeässä ja pölyisessä tilassa (FFP3-hengityssuojalla, suojalaseilla, haalareilla ja otsalampulla varustautuneena), suojaimien läpi hyperventiloiden ja lasit huurussa ylhäältä alaspäin sojottavia ruosteisia naulankärkiä ja alla rusahtelevia rotanluurankoja väistellen. Kaikkeen sitä viattomien harrastustensa ajamana joutuukin.

Hollille viimein päästessäni, taidan sitten samalla kertaa tunkea sinne niitä piuhoja useammankin, että varmasti riittää tarpeeksi ja pitkäksi aikaa.

Parvekkeelle jo tulevia koaksiaalikaapeleita vastaanottamaan tulee sitten vielä etänä koneelta ohjattava 8-channel 12V Computer USB Intelligent Control Switch Relay Module (https://i.ibb.co/h8Z0Jgk/8-channel-12-V-Computer-USB-Intelligent-Control-Switch-Relay-Module-08.jpg) ja siihen kiinni 8-porttinen Quintechin SRF 1000 Wideband RF Relay Switch (https://i.ibb.co/m6Hd89F/Quintech-SRF-1000.png).


Kelien puutteessa viikon iltapuhteista;

Mainitsinkin jo aiemmin, että minulle kulkeutui kaverin kautta pari kätevää, mutta kovia kokenutta Prime Digital EasyTV Meter-T2 antenninasennusmittaria. Ne kaipasivat pientä fiksausta ja toinen jopa henkiinherätystä.

(https://i.ibb.co/VgKHJXZ/2020-10-09-21-58-24-Prime-Digital-Easy-TV-Meter-T2.jpg)

Avasin, tarkistin ja puhdistin, korjailin juotoksia ja ohjelmoin mittarit uudella firmwarella ja tein niihin Lounais-Suomen, Ruotsin ja Eestin kanavataulukot valmiiksi.

(https://i.ibb.co/HX5TmFD/2020-10-09-21-04-40-Prime-Digital-Easy-TV-Meter-T2.jpg)

(https://i.ibb.co/RhKbp4C/2020-10-13-13-20-14-Prime-Digital-Easy-TV-Meter-T2.jpg)

(https://i.ibb.co/y4zSM9F/2020-10-14-13-24-57-Prime-Digital-Easy-TV-Meter-T2.jpg)

(https://i.ibb.co/DY1JCVg/2020-10-16-12-45-03-Prime-Digital-Easy-TV-Meter-T2.jpg)

(https://i.ibb.co/1by0Nt8/2020-10-16-12-47-59-Prime-Digital-Easy-TV-Meter-T2.jpg)

(https://i.ibb.co/JkVQHPQ/2020-10-16-13-02-01-Prime-Digital-Easy-TV-Meter-T2.jpg)

Nämä eivät sovi etänä päivystämään parvekkeelle, mutta ovat ns. kenttävehkeitä, kantolaukut ja kaikki. Siispä nämä kainalossa katolle seuraavaksi vaikka rättejä sataisi.

Näissä Italiassa tehdyissä, mekaanisestikin varsin laadukkaissa mittareissa, näkyy runsaasti kanavanippua koskevaa tunnistusdataa (vrt. FM-puolen RDS PI/PS) mikä saattaisi noita  aiemmin ihmettelemiäni ruotsin päällekkäisiä lähetteitä (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2077#msg2077) ajatellen olla erittäin hyvä juttu;

Alla vielä pari USB:n kautta tuoreeltaan otettua ruudunkaappausta, antennina rautalangan pätkä,

(https://i.ibb.co/1K6yFPy/screens-1-4.png)


Liki parikymmenkiloinen König APM 721-H (https://i.ibb.co/pxp9B0V/2020-09-02-00-32-45-Sundin-muksit-E25-E28-ja-E35-Turun-muksien-E29-E33-ja-E36-jaloissa-K-nig-AP.jpg) mittarini saa nyt viettää eläkepäiviään mukavasti sisätiloissa.


Sillävälin, DAB-kelejä odotellessa (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=433.msg2113#msg2113);

(https://i.ibb.co/Q80ShFx/Poland-DAB-Gdansk-5-B-V-pol-24-k-W.png)

(mm. tuo Puolan Gdansk tuossa niemen nokassa tyrkyllään suorastaan odottaa poimijaansa...)

ja samalla tietysti niitä VHF-III -alueen DVB-T2 skippejä myös.


EDIT 19.1.2021; Korjattu fmdx.tk-saitin sisäiset muuttuneet linkit.
Otsikko: Ja nyt seuraa live-lähetys...!
Kirjoitti: CH - 25.10.2020 - 00:22
Moi taas!

Havaintoköyhän tropottoman kauden puhteita taas tässä. Vaikkei näitä höpinöitä kukaan koskaan jaksaisi lukeakaan, niin ainakin omiksi muistiinpanoiksi;

Minulla oli jo sen DAB-radion vastaanottoon käyttämäni RTL-SDR Blog V3 donglen (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2089#msg2089) lisäksi se Hauppauge WinTV -dualHD USB TV Tuner (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2097#msg2097) tikku (joita molempia täällä jo aiemmin esittelinkin), kiinni tuolla parvekkeella aktiivisen DELTACO USB2-EX20M PRIME USB 20m jatkokaapelin (https://i.ibb.co/3RRg4L1/DELTACO-USB2-EX20-M-PRIME-USB-2-0-jatkokaapeli-aktiivinen-20m.png) ja 7-porttisen USB-hubin perässä, mutta vastaan tuli myös tämmöinen muutaman euron hintainen hieman vanhempi Hauppauge WinTV-HVR 900-H USB TV Tuner;

(https://i.ibb.co/tphLXPw/5972889233.jpg)


Siinä on DVB-T-tunerin lisäksi myös analoginen TV-tuneri ensi kesän ES VHF-ykkösiä varten. Mutta koska siinä on myös komposiitti-video input, niin sille piti heti keksiä käyttöä...

Siispä;

tämä välikatolle

(https://i.ibb.co/VN3mc5r/Bauhaus-Kaapeli-Yale-CCTV-BNC-30-m.jpg)

ja

ja tämä katolle antennien seuraksi:

(https://i.ibb.co/THZWRgG/2020-10-23-CCD-valvontakamera.png)

Ja niinpä nyt:

Ensi-illassa live-lähetys katolta;

(https://i.ibb.co/tc6X58x/2020-10-24-19-04-00-ensi-ilta-liven-katolta.png) (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=182)

Video liitteenä (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=182).

Siinä näkyy nyt vain syksyistä tuulta ja sadetta, kattotyömaan keskeneräisiä kaapeleita ja vähän jalustaa, sillä kameran suuntaus on vasta väliaikainen ja nippusiteillä. Aion kuitenkin suunnata sen niin, että kaikki antennit näkyvät ja horisontti taustalla, voi sitten ihastella niitä iltaruskossa tai vaikkapa reaaliajassa kehittyviä säätilamuutoksia vastaanoton suunnassa.

Näen samalla, että miten haravani pärjäävät tuulenpuuskissa, onko huoltokäynnin tarvetta tai istuvatko naakat kuin naapuritalonkin antenneissakin 🙂

(https://i.ibb.co/3SJRRwH/2020-09-28-19-30-47-lintuja-antennissa-crop.jpg)


Ja jos sitä joskus laittaisi kääntömoottorin tms., niin tällä voisi sitäkin valvoa. Satelliittiantennin kanssa joskus viimevuosituhannen kunnollisilla talvilla tämä olisi ollut kätevä lautaseen kertyneen lumen tarkkailuun... Itseasiassa haaveilin silloin tuollaisesta, mutta jäi vielä sen aikaisella tekniikalla toteuttamatta.


Viime viestissä olikin jo vähän puhetta näistä kaapelointi- ja johdotussuunnitelmista; nyt on siis noiden kamerapiuhojen lisäksi vedettynä kaikki mahdolliset 12/24 V käyttäjännitejohdot sekä 4x releiden 0/12 V ohjausjohdot ja vielä yksi tuplasuojattu laadukas 75ohm koksikin lisää. Alan seuraavaksi kytkeä niitä valmiiksi etuvahvistimia ja H/V releitä varten.

Välikatolla oli kamalaa möyriä sen ahtauden, pimeyden ja hirveän pölyisyyden takia. Oli taas ne suojalasit ja paras mahdollinen FFP-3 luokan hengityssuojain.

(https://i.ibb.co/tZ0Sy1d/2020-10-24-v-likatolla.png)

Klaustrofobian rajamailla siellä näitä tänne tungin....


Kun sitten olen nuo saanut valmiiksi ja loputkin etuvahvistimet ensiviikolla saapunevat, pääsen viimein kokeilemaan VHF-III H-pol puolta, virittelemään etuvahvistettua UHF-vastaanottoa, kokeilemaan niitä kanavaloukkuja sekä sitä säädettävää FM-etuvahvistinta molemmille FM-polarisaatioille.

Kelejä saisi tulla kanssa, kun hommat viimein valmistuvat.


EDIT 19.1.2021; Korjattu fmdx.tk-saitin sisäiset muuttuneet linkit.

Otsikko: Katto-Kassinen ja Sydväst (DAB-H-pol pyyntiä aluevesien ulkopuolella)
Kirjoitti: CH - 01.11.2020 - 14:23
Moi taas!

Melkein jatkuva tihkusade ja kolea tuuli ovat piiskanneet sekä minua että antenneitani katolla. On saanut keskittyä mekaaniseen toteutukseen havaintojen sijasta.

Käräytin itseni valvontakamerasta katolta 😄

(https://i.ibb.co/jw5XhDD/2020-10-31-asennushommissa-fix.jpg)


Pientä edistystä onkin tapahtunut - katolle koteloidut FM-etuvahvistin ja etäohjattu 0/12V H/V-rele auttanevat jatkossa FM-kuuntelussa, kunhan siihen pian pääsee paremmin perehtymään (vastaanotinpäivityksiä luvassa):

(https://i.ibb.co/SR1FgD8/2020-10-25-18-33-04-FM-preamplifier-installation.jpg)

(https://i.ibb.co/R2sXHG1/2020-10-25-18-45-33-FM-preamplifier-installation-on-the-roof.jpg)

Laitoin ne sateensuojaan vanhaan Telesten runkovahvistinkoteloon.


Kauan kaivatut matalakohinaiset etuvahvistimetkin tulivat myös (1 kpl VHF sen yhden jo asennetun seuraksi sekä 2 kpl UHF).

(https://i.ibb.co/zs20R3B/2020-10-28-preamplifiers-JJ-2x-UHF-VHF-III.jpg)


Nyt on viimein se toinenkin DAB+ etuvahvistinkin paikallaan siellä VHF-III H-pol antennin perässä;

(https://i.ibb.co/ck7kBhw/2020-10-31-16-50-51-new-VHF-DAB-LNA-H-pol.jpg)

(https://i.ibb.co/wCjJ9sk/2020-10-31-16-50-21-new-VHF-DAB-LNA-H-pol.jpg)

Uusi VHF H-pol LNA suojakotelossaan ja muutamia ferriittejä syöttökaapelin ympärillä.

Kännykkäkamera kieltäytyi näköjään taas fokusoimasta tihkusateessa...


Sitten olikin aika kokeilla DAB-havainnoista minulta täällä tähän asti puuttumaan jäänyttä H-pol 10B muksia Gävlen Skogmurin (https://sv.wikipedia.org/wiki/G%C3%A4vlemasten) mastosta (tähänastiset DAB-radiosaaliit ovat tulleet V-polarisaatiolla Tukholman Nackasta (https://sv.wikipedia.org/wiki/Nackas%C3%A4ndaren) ja Uppsalan Vedyxasta (https://sv.wikipedia.org/wiki/Vedyxamasten)).

(https://i.ibb.co/vD07BYG/Swedish-DAB-G-vle-Skogsmor-10-B-H-pol.png)


Sateen ja kohinan seasta harmaasta horisontista näkyi kuin näkyikin heikko palkki SDR Sharp -ohjelmalla... mutta aukeaisiko lähete näillä keleillä?

(https://i.ibb.co/ZcpM0KS/2020-11-01-09-21-00-DAB-11-B-G-vle.png)

Pari tuntia myöhemmin tänä sateisena marraskuun ensimmäisenä sunnuntaipäivänä nousi 6 desibelinen märkä ja kovasti sätkivä saalis Gävlestä viimein veneeseen. Pyyntiin vaadittiin näköjään täsmävarusteet, Sydvästi ja rutkasti kärsivällisyyttä.

(https://i.ibb.co/Kx8mGqY/2020-11-01-11-22-00-DAB-11-B-G-vle.png)


DAB Gävle, Skogmur 282 km
(https://i.ibb.co/tcxtkFD/2020-11-01-DAB-Logbook-G-vle-10-B-H-pol.png)

Uusi DAB-radio etäisyysennätykseni samalla.

Tämä tarkoittaa että väylä on auki myös länsinaapurin VHF-III puolen HD-televisiolähetteille.

t. Katto-Kassinen
Otsikko: FM-vastaanoton vertailua, RTL-SDR vastaan ELAD FDM-S2
Kirjoitti: CH - 04.11.2020 - 16:54
Moi taas!

Olen edellisissä juttukoosteissa käyttänyt DAB-radiovastaanotossa (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2111#msg2111) tätä RTL-SDR USB-tikkua. Se tuntuu sopivan siihen aivan erinomaisesti.

(https://i.ibb.co/PZTFqcm/RTL-SDR-Blog-V3-pic-03.jpg)


Olen myös alustavasti testannut sitä FM/ULA-puolella (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2094#msg2094), mutta silloin minulla ei vielä ollut kaikkia antennijohtovetoja tarkempaan testaukseen.


Nyt olen saanut tarvittavat piuhat vedetyksi ja sain dongleen kiinni myös kattoantennilta tulevat FM-signaalit.


Tässä samalla tulee myös paljastetuksi viimeisin SDR-hankinta, käytetty ja nyt jo muutaman vuoden ikäinen;

(https://i.ibb.co/FVL0MCq/Elad-FDM-S2-02-c.jpg)

ELAD FDM-S2

Katselin, että uusi maksaa vieläkin 525,00€ (plus p&p)

https://www.eladit.shop/en-gb/FDM-S2-Ricevitore-SDR-p209053137 (https://www.eladit.shop/en-gb/FDM-S2-Ricevitore-SDR-p209053137)

... eikä se käytettynäkään ollut mitenkään turhan halpa, mutta tuumasin että näitä ei taida enää pahemmin liikkua.

Sillä saisi (nyt talven tullen sieltä käsin veivattavan parveke-Sonyn (https://www.fmlist.org/sounds/2020-09-11_18-13-14_-_FM-etuvahvistimen_vertailua_886_MHz_oijoi_vilken_gvla_lten-wm.mp4) (XDR-S10HDIP) vierestä evakkoon sisätilojen lämpöön muutettuani) kuunneltua FM-puoltakin mukavasti suoraan tietokoneelta. Tropojen ainaisessa puutteessa sillä voisi myös laajentaa kuunteluharrastusta lyhytaaltojenkin puolelle, käyttäen nyt ainakin alkuun katolla jo valmiiksi olevaa LA-antennia.

Joten sellaisen nyt ebay:stä löydettyäni en voinut vastustaa kiusausta.

Laite saapui nyt alkuviikosta ja se on tosiaan täynnä toinen toistaan mielenkiintoisimpia ominaisuuksia, joissa riitää tutkimista vaikka koko talveksi. Monien siitä kirjoitettujen käyttökokemusten mukaan se sopii myös erinomaisesti FM-DX-puolelle.

Malttamattomana laitoin sen heti testipenkkiin.

(https://i.ibb.co/k6YqV3p/2020-11-03-ELAD-S2.jpg)


Tässä alempana se nyt on kiinni yhtä aikaa RTL-SDR donglen kanssa samassa kahteen jaetussa antennijohdossa. Dongle vaati tuloonsa hieman vaimennusta, joten laitoin vaimennuksen tasapuolisesti molemmille ennen haaroitinta. Näin syksyllä ovat FM-kelit sellaisia kuin ovat, joten pitää nyt ensin testailla näillä tuiki tavallisilla, ketjun otsikon mukaisilla lievealueen FM-asemilla.


RTL-SDR-vs-ELAD FDM-S2:

(https://i.ibb.co/KzMLJrj/2020-11-03-RTL-SDR-vs-ELAD-S2.png) (http://www.fmlist.org/sounds/2020-11-04_-_RTL-SDR-vs-ELAD-S2-holmch.mp4)


Tässä siis tuore ensi-testaus Ahvenanmaan Sundin kautta tulevalla SR P3:lla (88,6 MHz). Mitään kelietua ei tänään täällä ollut, joten signaali oli Turkulaisittain tasaisen heikko ja sopi siksi hyvin tähän vertailuun. RTL-SDR dongle ei ole, sen hyvästä DAB-vastaanotosta huolimatta, kovinkaan kummoinen FM-puolella. Se on itseasiassa melkein kuuro heikompien singnaalien kanssa, kuten seuraavasta videosta näkyy ja kuuluu.


Video (http://www.fmlist.org/sounds/2020-11-04_-_RTL-SDR-vs-ELAD-S2-holmch.mp4) alkaa RTL-SRD-donglella, jota ohjataan SDR Sharp ohjelmalla. Käytetty kaistanleveys on molemmilla laitteilla sama (n. 150 kHz), jotta mahdollinen RDS-data lukkiutuisi.

Testin aikana vaihdetaan lennosta ELAD FDM-S2-vastaanottoon ja siellä siirrytään stereon puolelle.

RDS:ää tarkkailevat RDS Spy ja ELAD:in puolella myös sen oma FDM-SW2.

Kuulokkeet päälle maksimaalisen kohinakokemuksen takaamiseksi!


EDIT: Muutettu ylläolevaa videon linkkiä, jotta ehkä latautuisi helpommin myös mobiiliin. Liitetiedosto alla on tällä fmdx.tk saitilla.
Otsikko: Lievealueen äärimmäisillä rajamailla - eli paluu FM-puolelle
Kirjoitti: CH - 07.11.2020 - 02:22
EDIT: Siirsin tätä testiä pohjustamaan tarkoitetut mutta kovasti rönsyilemään lähteneet muistelot Nousiaisten FM- ja TV-vastaanotosta erikseen seuraavaksi viestiksi.

Seitsemännen kerroksen radiobakkanaalit ovat taas alkaneet. Täällä on nyt päästy takasin ketjun aloituksen nostalgisiin tunnelmiin ja elämän perusasioihin, eli suhisevien FM-asemien veivaamiseen ja höristelyyn.

Hommaa kuitenkin vaikeuttavat näköetäisyydellä kahdeksan kilometrin päässä olevat Turun Kuusiston yli 300-metrisen maston 60-kilowattiset lähettimet.

(https://i.ibb.co/9hxBRCH/2020-07-05-16-47-31-Kuusiston-TVmasto.jpg)


Tässä alla katolla länsi-lounaaseen suunnattu 5-elementtinen H-pol FM-antenni. Se saanee hieman F/B -boostia asennuspaikan takana olevan taloyhtiön hissikonehuoneen peltikopista. Takaa idän suunnasta tulevat asemat vaimenevat entisestään ja bandia toivottavasti jää vapaaksi enemmän antennin suuntaan.

(https://i.ibb.co/wQ14VSZ/2020-10-31-17-21-15-l-nsip-dyn-antennit-iltah-m-ri-ss.jpg)

Antennit jäävät kuitenkin kaikki vasemmalta sivultaan täysin alttiiksi lähes elementit-sulattavalle Kuusiston radio-myrskylle.

Tietoisena näistä vaikeusastetta kasvattavista esteistä varustauduin öiseen uudelleenkohtaamiseen JBL Everest 750NC Elite noise-cancelling langattomilla BT-kuulokkeilla, täällä jo esitellyillä T.G.N. Technology:n NF 0,3 dB:n Super Low Noise UKW-FM säädettävällä (ja/tai ohitettavalla) etuvahvistimella ja uudella ELAD FDM-S2 SDR-vastaanottimella.

Tarkoituksena oli repiä systeemeistä maksimi-kilometrit irti, H-polarisaatiosta aloittaen.

Tällaisena tavallisen ankeana ja tuulisena, syksyisen sateisena iltana, ilman tropo-myötätuulen häivääkään. Nyt ei siis tavoiteltu mitään Strömsön hopeakylkistä DAB-laatusaalista (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2111#msg2111), vaan alamittaiset noise-floorin pohjamudissa lymynneet simputkin kelpaisivat.

Saalistaakseni niitä täältä Turun Kuusiston etuvahvistimetkin mastosta repivien puuskien väleistä, käytin kuulokkeita ja vaikeampien tapausten kanssa "tiheäsilmäistä", jopa alle 50kHz:n täsmä-kaistanleveyttä. Pysyäkseni ruokavahvudessa, listasin alle mukisematta myös Sundista tulleet helpommat H-pol arki-saaliit.

Pidemmittä puheitta (aika paljon tässä tulikin jo),

Tässä läntisten aluevesien (H-pol) FM-saalis perattuna ja pituusjäjestyksessä:


2020-11-05 - ELAD FDM-S2, 5 el H-pol yagi @50m, band-scan to west, no tropo:

(https://i.ibb.co/WWV32Rm/ELAD-FDM-S2-5-el-H-pol-yagi-50m-FM-bandscan-reception-test-to-west.png)

102.70    S  451    60    h   SR P4, Västervik/Fårhult TM (ka)  (pisin ns. jokapäiväinen 451 km täältä Turusta)

97.70    S   392   60    h    SR P3, Borlänge/Idkerberget (da)

91.70    S    347   60    h   SR P2, Bollnäs/Arbrå-Kyrkberget TM (ga)
88.40    S    347   60    h   SR P1, Bollnäs/Arbrå-Kyrkberget TM (ga)

90.70    S    338   60    h   SR P1, Västerås/Lillhärad TM (vm)
98.00    S    338   60    h   SR P3, Västerås/Lillhärad (vm)

97.40    S    282   60    h   SR P2, Gävle/Skogmur TM (ga)
99.80    S    282   60    h   SR P3, Gävle/Skogmur TM (ga)

92.40    S    262   60    h   SR P1, Stockholm/Nacka TM (st)
99.30    S    262   60    h   SR P3, Stockholm/Nacka TM (st)

93.30    S    257   20    h   SR P2, Uppsala/Vedyxa TM (up)
96.60    S    257   20    h   SR P3, Uppsala/Vedyxa TM (up)

88.60    FIN    121   10    h   SR P3, Sund/Finby-Fejansberg (ah)
97.10    FIN    121     10    h   SR P2, Sund/Finby-Fejansberg (ah)
95.00    FIN    121     10    h   SR P1, Sund/Finby-Fejansberg (ah)
100.30    FIN    121     10    h   YLE Radio Suomi, Sund/Finby-Fejansberg(ah)
102.30    FIN    121     10    h   SR P4, Sund/Finby-Fejansberg (ah)
104.90    FIN    121     10    h   YLE X3M, Sund/Finby-Fejansberg(ah)

ja etelästä heikosti sivukeilaan tuleva:
105.90    EST  215     26,5    h   Vikerraadio, Orissaare


Lisätään tähän vielä heti perään samana viikonloppuna V-polarisaation 4-elementtisellä antennilla tehty vastaava ns. nolla-tropon kuuluvuustesti.

(https://i.ibb.co/rfKKH5s/2020-09-18-20-59-02-FM-antenni-Emme-Esse-4-el-Tukholmaan-V-pol.jpg)


2020-11-07 - ELAD FDM-S2, 4 el V-pol yagi @50m, long-range test, no special tropo

(https://i.ibb.co/ZMz0xDs/ELAD-FDM-S2-4-el-V-pol-yagi-50m-FM-bandscan-reception-test-to-west.png)

89.10       S      232   60    v   SR P1, Östhammar/Valö TM (up)
92.80       S      232   60    v   SR P2, Östhammar/Valö TM (up)
95.50       S      232   60    v   SR P3, Östhammar/Valö TM (up)
101.60     S      232   60    v   SR P4, Östhammar/Valö TM (up)
107.50     S      262    3     v   Power Hit Radio, Stockholm/Nacka TM (st) (siinä-ja-siinä että sai streamista tunnistettua)

myös Eestistä feidaili tämä sivukeilaan:
104.10    EST   181   30    v   Vikerraadio, Tallinn/Pirita/Tallinna Teletorn, Kloostrimetsa tee 58A (Har)


Sain näin tehtyä ELAD-softalle normikelin kanavalistat molemmille polarisaatioille asemista jotka kuuluvat täällä minulla ainakin jotenkuten kelillä kuin kelillä (tässä esitelty niistä vain ulkomaiset poiminnat, mutta samalla tuli tehtyä täydellinen band-scan kaikista kotimaisistakin).

Nämä asemat saa halutessaan näkyviin tai piiloon ELAD-softan kanava-asteikolle helpottamaan tropoilla nousevia signaaien erottelua peruskaman joukosta.

(https://i.ibb.co/2ckt8R6/ELAD-station-lists.png)


Nyt olikin erinomaisen huono ja siis hyvin sopiva keli tähän hommaan. Tämän kartoituksen aikana ei mielestäni missään vaiheessa ollut kelin nousua, vain pientä aaltoilua vaimeampien asemien kanssa, mutta voi tosin olla etten vielä oikein ole muodostanut käsitystä siitä mitä normaalisti kuuluu tai pitäisi näillä vehkeillä täällä kuulua. Mutta kyllä tästä pikkuhiljaa aika vakaa käsitys muodostuu, jos nämä tyhjälän kelit vain jatkuvat ja jatkuvat.


Harmi vaan kun täytyy täällä taloyhtiössä pitää matalaa profiilia antennien kanssa. Ne ovat aivan liian matalalla katon pinnasta. No, ehkä QTH taas joskus muuttuu paremmaksi.


Tähän loppuun vielä noihin muisteloihin (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2125#msg2125) (seuraavaksi) verrattuna; tältä näyttää 88,6 MHz vastaanotto nyt vuonna 2020.

(https://i.ibb.co/QF0hmWP/2020-11-07-ELAD-FDM-2-88-6-MHz-Capture.png)

Olisi ollut hauskaa näyttää tämä itselleni joskus vuonna v. 1980 :-)


EDIT: Vein tämän länsi-lounaaseen suunnattujen FM-antennieni (H ja V-pol) peruskelin bandscanin tulokset myös FM-listin tietokantaan (https://www.fmlist.org/fi_bsall.php?omid=6433) ja lisäsin siihen vielä kotimaisetkin asemat.

Datasta sai taas pari mukavaa karttakuvaa blogia koristamaan;

(https://i.ibb.co/7ytx2YW/2020-11-05-my-FM-Bandscan.png)

Hiukan zoomattuna myös lähiasemia;

(https://i.ibb.co/h7snDqy/2020-11-05-my-FM-Bandscan-zoom.png)

Kiinteästi asennettujen 4- ja 5-elementtisten antennien suuntakuvio hahmottuu peruskelikuuluvuudessa, takakeilaan tulee vähemmän kaukoasemia.

EDIT 19.1.2021: Korjattu fmdx.tk-saitin sisäiset muuttuneet linkit.

Otsikko: Lievealueiden FM- ja TV-vastaanottoa 80- ja 90-luvuilla Lounais-Suomessa ym.
Kirjoitti: CH - 10.11.2020 - 16:51
Toin edellistä FM-vastaanottotestiä pohjustamaan tarkoitetut ja taas kovasti rönsyilemään lähteneet lisämuistelot Nousiaisten FM- ja TV-vastaanotosta erikseen tähän alle.

Aiempia samaan aiheeseen liittyviä muisteloita on seuraavan lisäksi tullut kirjoitettua ainakin nämä:
 - Ketjun aloitus ja esittely (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2056#msg2056)
 - Ruotsin ja Eestin television vastaanottoa 1980-luvulla (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2058#msg2058)
 - Lievealueiden FM- ja TV-vastaanottoa 80- ja 90-luvuilla Lounais-Suomessa ym. (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2125#msg2125)
 - 1980-90-luvun tv-antennivirityksistäkin vielä vähän lisää... (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2085#msg2085)

- VHF low band analoque ES - 80-luvun alun kultaiset TVDX-muistelot - Sporadic E (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2164#msg2164)
- Analoginen satelliittitelevisio bandscan vuodelta 1993 ja vähän muutakin (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2083#msg2083)


Eli...palataan taas sinne 70- ja 80-lukujen taitteeseen, milloin tämä koko radio-/tv-hulluus ja ajan myötä vähintään keskivaikeaksi kehittynyt kuuluvuuskarttafetissi saivat alkunsa. Kaupunkilaispojan kesäparatiisiin, Nousiaisten mummulaan ja sieltä tontinnyppylältä esteettömästi kohti länttä ja lounasta avautuvien alavien maisemien ja laajojen lievealueiden ääreen.


(http://www.wikiboombox.com/tiki-download_file.php?fileId=2362&display)

Philipsin ART 60 matkaradio-TV-kasettisoitin-combon himmeästi valaistulla kanava-asteikolla liikkuvaa taajuusosoitinta varovasti veivaamalla kuului vaimeita meren yli matkanneita länsinaapurin FM-asemia tästä 80-luvun alkupuolen kesäiltaisiin SR P3 tunnelmiin (https://youtu.be/rDk_ZYDVeNc) (Youtube).

(https://i.ibb.co/hshfdp5/Philips-ART-60-5-TV-Radio-casette-combo-Radio-tuningsnap-015.png)


Sen vihreä stereo-signaalia ilmaiseva ledi loisti kirkkaana kilpaa täysikuun kanssa.

(https://i.ibb.co/k4m5XK5/1983-19-fullmoon.jpg)


Lähdin heti seraavana aamuna mopon sylinteri kuumana hakemaan Nousiaisten silloiselta Kesoil-huoltoasemalta Etelä-Suomen, Ahvenanmaan saariston ja läntisen naapurin rannikkoalueet näyttävää autoilijan maantiekarttaa, joka sai pian ensimmäiset merkintänsä.

Alkoi perehtyminen antenneihin sekä lähettimien kilowatteihin ja polarisaatioon.

Siinä auttoi WRTH, jonka hain hyvissä ajoin ennen seuraavia kesälomia 1982 Helsingin Stockmannin Akateemisesta kirjakaupasta, jossa sitä taisi olla hyllyssäkin muutama kappale.


(https://i.ibb.co/CKmfykX/WRTH-1982.jpg)


Philipsin ART 60 matkaradio-TV-combon teleskooppiantenni joutui sellaisen veivaamisen kohteeksi, että oli pian aika miettiä ensimmäistä ulkoantennia.

(https://i.ibb.co/5hSGJgn/Antennien-ABC.png)


Ja sitten seuraavaa, pian alkoi näkyä niitä TV-asemiakin... antennivarustelukierre lähti siitä ja vei mukanaan. Kaivelin arkistoista ja eri lähteistä hieman kuvia, ne eivät kaikki valitettavasti ole ihan sieltä alkuajoilta, mutta sieltä Nousiaisista kuitenkin tai ainakin alkuperästä hardwarea.


Ensimmäiset antennit katolla

Aloitetaan talon katolta, jossa minulla olivat ensimmäiset länteen kurottelevat Ruotsin FM- ja TV-antennit v. 1981-83.

(https://i.ibb.co/zQdMp9k/Lehti-n-katolta.jpg)

Kotivideonauhalta kaapattu näkymä samalta katolta myöhemmin 90-luvun alussa, kun tapasin istuskella siellä auringonlaskua katsomassa (antennit olivat tässä vaiheessa jo siirtyneet katolta talon takana sijaitsevaan mastoon).


Åland Sund (STV2) VHF E5

Kattoantenneilla näkyi kahden silloisen YLE-kanavan lisäksi nyt myös Ahvenanmaan Sundin tv-maston kautta (etäisyys n.112 km) releoituja Ruotsin TV2:n ohjelmia VHF-kanavalla E5 (lähetteen testikuva oli kuitenkin silloin alkuun, ainakin päiväsaikaan, täällä Suomessa käytössä ollut YLE:n FuBK, mikä hiukan harmitti, kun ei ollut ihan natiivi SVT2-lähete). Ohessa joku myöhempi otos Ruotsin PM5544 testikuvalla illalla lähetyksen loputtua. Myös FM-kuuluvuus länteen parani sisäantennitasolta.

(https://i.ibb.co/5ns7rDx/Philips-ART-60-5-TV-Radio-casette-combo-STV-2-re-creation.jpg)


Tähän aikaan liittyen muistan elävästi alakerran olohuoneen isosta väritelevisiosta katsotun SVT2 lähettämän 3D-testilähetyksen(!), se tuli kerran kesäiltana ja sitä varten piti etukäteen valmistautua hommaamalla jostain punaista ja vihreää muovikalvoa. Ja ai-että miten HYPNOOTTISELTA se 3D silloin näytti heikon signaalin ja lumisateen läpi! Tämä oli siis silloisella kattoantennilla kanavalla E5 vuonna 1981 tai -82.

Ja sitten oli Michael Jacksonin Thriller musiikkivideon pitkä versio ensi-illassa tuoreeltaan syystalvella 1982, sekin Ruotsin kakkosella. Kohinan saattelemana, mutta väreissä se tuona viikonloppuna tuli, kun olin sitä varten Nousiaisten mummulaan Helsingistä asti koulunpenkiltä tullut.

Nyt näkyi siis kolme TV-kanavaa. Neljäs olisikin sitten vaikeampi, sillä 80-luvun alussa Ahvenanmaalla ei vielä ollut Ruotsin ykkösen lähetintä.


Väddö (STV1) VHF E8

Lähin mahdollinen SVT1-lähetin olisi ollut Ruotsin puolella Väddössä 188 km:n päässä sijainnut VHF E8 (200kW), .

(https://i.ibb.co/g4V5QTY/TV-DX-sein-karttaa-1980-luvulta-Vaddo.jpg)

Ajankohtaisohjelmassa (https://youtu.be/9KNeXyn4b1Y?t=1163) n. vuodelta 1980 mainitaan tuon Väddön SVT1:n lähettimen silloisesta näkyvyydestä Ahvenanmaalla. Se oli vertikaalipolarisaatiolla ja näkyi suotuisilla keleillä heikosti myös Nousiaisissakin, vaikkakin hyvin hankalasti Turun Kuusiston kanavien YLE1 (E7):n ja YLE2 (E9):n välistä. Kanavan näkyvyyttä auttoi kuitenkin hieman se, että YLE2 oli siirtynyt vertikaalipolarisaatiosta horisontaaliseksi.


Åland Sund (STV1) UHF E28

Sopivasti pian tämän jälkeen v. 1983 alkoi myös täysnatiivin STV1:n releointi (Ruotsin PM5544 testikuvalla) Ahvenanmaan Sundista UHF-kanavalla E28 (200kW). Sen näkyvyys jäi Nousiaisissa kuitenkin SVT2:sta (VHF E5, 10 kW) heikommaksi. Oheisen kartan perusteella näyttäisi, että tämän uudemman STV-lähettimen näkyvyysalue olisi pyritty rajaamaan entistä tarkemmin vain Ahvenanmaan saaristoon.

(https://i.ibb.co/xgP8TTh/land-Sund-STV1-STV2-map.jpg)

Sen korkeampi taajuuskin (E28) vaimeni lievealueen ulkopuolelle tultaessa nopeammin, eikä katolle (https://i.ibb.co/zQdMp9k/Lehti-n-katolta.jpg) lisäämäni UHF-harava vahvistimineenkaan antanut siitä kuin heikon lumisateisen kuvan. Aloin miettiä paremman antennin pystyttämistä talon takana olevalle tontin korkeimmalle kallionnyppylälle.

Olin jo ennakkoon kaavaillut koulumatematiikalla, että suoran näköyhteyden saavuttamiseksi pitäisi antennien olla jonkun verran sen hetkistä korkeammalla... No, onneksi ihan suoraa näköyhteyttä ei näillä taajuuksilla kuitenkaan vielä tarvita, sillä VHF ja UHF:kin lähetteet kaartuvat ja siroutuvat horisontin ilmakehässä jonkun verran ilman tropokelien heijastavia kerrostumiakin. Antennien mahdollisimman korkeasta paikasta on kuitenkin aina huomattavaa etua.


(https://i.ibb.co/sJHLyXC/Laskelmia-horisontin-kaareutuvuudesta-1981.jpg)

Sivuhuomautuksena muuten tähän, että esim. Tallinnan tv-tornin huippu (n. 365 metriä merenpinnan tasolta) näkyy ainakin teoriassa jo suoraan meren yli Helsinkiin korkeimpiin kerrostaloihin n. 80 kilometrin päähän (https://pekkalahti.wordpress.com/2017/11/05/mita-mista-milloin-ja-miten-helsingista-tallinnaan-nakyy-helsingista-nakyy-tallinnaan-2/)). Ilmakehän ilmiöt sitten vaikuttavat valonsäteiden kulkuun voimistaen tai heikentäen näkyvyyttä (EDIT; esimm. täällä kätevä online Line of Sight Calculator (https://www.qsl.net/w4sat/horizon.htm)).


Isompi masto valmistui v. 1984.

(https://i.ibb.co/56pJypS/1984-masto.jpg)

Mastosta (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2058#msg2058) ja sen pystyttämisestä (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2085#msg2085) kerroinkin jo aiemmin.

Sen tuoma lähes 20 metrin lisäkorkeus talon katonharjaan verrattuna auttoi paljon Ruotsin ykkösen näkymistä (E28).

(https://i.ibb.co/QPf0Zjs/JVC-CX-500-5-Colour-TV-TV-testpic-vlcsnap-005.jpg)

Tässä kuitenkin siitä myöhemmin toteutettu kuva, koska alkuperäisiä ei tullut tuolloin vielä otettua. Samalla alkoi keleillä näkyä muitakin tv-asemia aina manner-Ruotsista asti (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2058#msg2058), niistä lähimmät Östhammar E26 ja Tukholma E23 (molemmat 1000kW) häilyivät melkein jatkuvasti lumisateen seasta.

Myös FM-vastaanotto Sundista parani huomattavasti, koska mastossa oli länteen suunnattu 5-elementtinen ULA-antenni. Esim. SR P3 (88,6MHz) alkoi kuulua lähes puhtaasti.

Akviivisena musiikin kuuntelijana olinkin varsin tyytyväinen saadessani sieltä hyvää signaalia, koska Sundin SR P3 asema releoi ainakin 80-luvun puolen välin tienoilla jostain syystä päivisin Tukholman paikallista tarjontaa (103,3 MHz). Sieltä kelpasi nauhoitella kaikki aikansa viimeisimmät, usein vain tuntien ikäiset ja kuumimmat top-ten hitit maailmalta. Ja vieläpä stereona! Usein toistunut liikennetiedotetta indikoinut jingle soi vieläkin korvissani. On se varmaan jossain niillä C-kaseteillakin tallessa.

Ennen (v. 1987) aloittamaani satelliittivastaanottoa (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2083#msg2083) ja vielä sen jälkeenkin, oli SR P3 Sundin mastosta 88,6 MHz:llä kuuntelussa melkein jatkuvasti, korvaten takavuosien Saudi-Arabian 2 megavattisen MW-tykin alle menetetyn Radio Luxembourgin (http://www.icce.rug.nl/~soundscapes/VOLUME20/Radio_Luxembourg_208.shtml) 1440kHz (tässä sen legendaarinen 208-jingle (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=225)C-kaseteiltani 70-luvun lopusta).

Niin, nyt täytyy muistaa, että elettiin aikaa jollon täällä Suomessa oli käytännössä vain kolme valtakunnallista FM-asemaa eikä kukaan ollut vielä kuullutkaan netistä. YLE:n tunnin mittainen Rockradio (https://fi.wikipedia.org/wiki/Rockradio) taisi tulla kaksi tai kolme kertaa viikossa (tässä myös sen itse nauhoitetut loppu-jinglet n. vuodelta 1981: 1 (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=226), 2 (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=227) ja 3 (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=228), ne myös lopussa viestin liitteenä). Kotinauhoittelijan musiikkiuutuudet olivat siis vähän kiven alla ainakin 80-luvun puoleenväliin asti.

Hieman myöhemmin kiipesin ristikkomaston puoleenväliin lisäämään ensin 4-elementtisen VHF-I yagin, sitten muutamia muita mm. VHF- ja UHF-haravia ja joskus joitain sekalaisia TX-testijuttujakin.

(https://i.ibb.co/TgLkmQY/Antennimastossa-tikapuilla.jpg)


Viimein joskus 90-luvun alussa lisäsin kuvassa näkyvää osuutta korkeammalle yläputkeen (pihalle tilatun ison nostoauton korissa keikkuen) tontilla huonosti näkynyttä MTV3:sta varten tarkoitetun UHF-haravan.


(https://i.ibb.co/drhgZgt/1993-04-08-LA-ja-TV-antennimasto-yl-pihalta-katsottuna.png)

Tontti alkoi vähitellen muistuttaa Lahden Radiomäkeä (tässä jälleen myöhempi kotivideokaappaus vuodelta 1993), ensimmäiseksi pystytetty TV- ja FM-masto on näistä kahdesta tuo taaempi.


(https://i.ibb.co/C7BLM66/1993-04-08-clip-10-JVC-R-X350-V-at-88-6-MHz-JVC-KD-W110-CB-radio-Galaxy-Saturn-Motorola-Micro-Tac-II.png)

Yhteispotretissa viritinvahvistin JVC R-X350V @88,6MHz, JVC KD-WR90 Twin Reverse Stereo Casette Deck, Galaxy Saturn sekä Motorola MicroTac II NMT hieman myöhemmin v. 1993. Kuvassa näkyy myös aiemmin mainittua FM- ja TV-seinäkarttaa. Lisäksi oli myös iso erillinen seinäkartta kotimaisia LA-kusoja varten.


(https://i.ibb.co/vqhc44X/JVC-R-X350-V-front-panel.png)

JVC R-X350V FM-viritinvahvistimessa oli digitaalinen dBμV signaalininvoimakkuusmittari ja siihen lisätyn pienen mekaanisen modifikaation jälkeen siihen sai halutessaan nopeasti vaihdettua kapeammat keraamiset suotimet. Pidin siinä kuitenkin yleensä 180kHz leveyttä, jolla äänentoisto pysyi parempana musiikin nauhoitusta ajatellen.


(https://i.ibb.co/MZ03JG3/1993-04-08-clip-10-JVC-R-X350-V-Digital-Synthesizer-Stereo-Receiver-at-88-6-MHz-dark-01.png)

Tässä menee krominauhalle kohinatonta Sundia SR P3 taajuudelta 88,6Mhz.


Omien nauhojen vielä odotellessa digitointia löysin tähän hätään Youtubesta lähes tuon aikaista nauhoitetta P3:lla usein soineesta Rakt Över Disc -ohjelmasta vuodelta 1987:

https://www.youtube.com/watch?v=wbGDqu6wVcI&list=FLlmkebmyELn-fnsjhciValw&index=3


Olipa nostalgista kasaria! Kuulostaa niin tutulta tuo ohjelma, että olen varmaan itsekin sitä silloin kuunnellut. Kahdeksankymmentälukua sietävien kannattaa pistää se soimaan taustalle, jotta pääsee ajan hengessä paremmin mukaan nyt seuraavalle 80-luvun automatkalle 8)



FM-Autoradiovastaanottoa lievealueilla (SR P3, 88,6 MHz)

Nousiaisista Turkuun ajellessani,

(https://i.ibb.co/VTxQ8zr/1993-05-19-autolla-Mietoistentiet-02.png)

oli alkumatkalla päällä usein myös sen saman Ahvenanmaan Sundin 88,6 MHz lähettimen releoima Tukholman paikallislähetys (103,3 MHz). Näin ainakin 80-luvun puolessavälissä arkipäivisin (myöhemmin sieltä tuli SR P3 kokoaikaisesti). Se kuului kohtalaisesti ensin Rauman maantielle ja siitä vielä eteenpäin seurattavasti aina Maskun Rivieralle asti, mutta Turkuun tullessa siitä ei enää kuulunut pihaustakaan. Tuntuikin oudon eksoottiselta kuunnella näitä Tukholman - vaikka Malmsgatanina - koskevia liikennetiedotteita juuri siellä Nousiaistenpuskissa mennessäni.

Kuuluvuutta autossa edesauttoi 90-luvulta alkaen pieneen metallikotekoon rakentamani sen ajan matalakohinaisella FET:illä toteutettu "etuvahvistin";

(https://i.ibb.co/gS1zdcG/LNA-1-1-000-MHz-with-1651-K46-FET.jpg)

Sen sai kojelautaan asennetulla kytkimellä tarvittaessa päälle tai ohitettua, vahvistimessa oli RF-releellä toteutettu by-bass. Molemmat taajuusvasteet, sekä aktiivinen että passiivinen, näyttivät spektrissäkin ihan hyvältä ja kelvolliselta autokäyttöön. Heikossa kentässä ero oli huomattava vahvistimen eduksi ja jos lähistöllä oli voimakkaita asemia, sai etuvahistimen napsautettua pois päältä.

Tässä suodinmodattu ja näytön viereen lisätyllä signaalinvoimakkuuspalkilla varustettu Pioneer KEH 9030 autoradio sekä Corollan kohtalaisen täyteen tungettua etupaneelia:

(https://i.ibb.co/R7pwfcN/011103-Car-Front-Panel.jpg)



Tienvarsiliikenteen seurantaa ja mobiili-LA-yhteyksiä

Ylemmässä kuvassa näkyy Pioneer autoradion lisäksi myös skanneriradio Kenwood RZ-1 Wide Band Receiver ja LA/PR-puhelin Mocoma 7800, joilla molemmilla tuli seurattua ja joskus ennakoitua tienvarren tapahtumia, liikennetukoksia ym.


(https://i.ibb.co/9hJqBnF/Kenwood-RZ-1.jpg)

Muutin Kenwoodin etupanelin valaistuksen muuhun kalustoon sopivaksi vihreäksi, modifioin antenninvaihtokytkimen etupaneeliin ja lisäsin Suomessa myydyn mallin piirilevyltä puuttuneet komponentit myös videoulostulolle. Matkalla saattoi kuunnella vaikka lyhytaaltoja tai ilmaliikennettä, mutta usein siinä oli päällä vaikka tv-uutisten äänet jos radiosta ei tullut muuta mielenkiintoista. Smokey bear -skannauskin olisi RZ-1:llä ollut mahdollista.


(https://i.ibb.co/P6QkPk6/Mocoma7400-retired.jpg)

Myös Mocoma 7400 sai etupaneeliinsa pari lisäkytkintä/-toimintoa sekä muistaakseni tarvittaessa päällekytkettävän erillisen italialaisvalmisteisen apulaatikon, jotta sillä työmatkalla LA-kelien tullen paremmin kusotteli Raumantieltä esim. aamuruuhkaiseen Pariisiin tai vaikkapa käsipuhelimeen Lapin tuntureille. Joskus iltasella kaupungin riennoista palatessa pää vähän särki mäkikusoillessa esim. Maskun rivieran hiekkakuoppien edustalla FM:llä kokka kohti kaukaisuuksia. Autoaseman suuntakuvio ja ilmeisesti myös veden pinta sen edessä antoivat hyvin lisäboostia, vasta-asemat arvuuttelivat romeo-alpha-foxtrot-echo mobilea usein tukiasemaksi.


(https://i.ibb.co/rxFLFXP/1987-Ascona.png)

Tässä Gotlannissa rantakusolla 1989. Konepellin alla oli tupla-Weberitkin ja Asconan kojelaudan ikoninen kello sai antaa tilaa Panasonic TR-1000 P (1'' CRT, B&W 1979) yhden tuuman kuvaputkitelevisiolle.

(https://i.ibb.co/xhXsP6P/020724-Panasonic-TR-1000-P-1-TV.jpg)

Tämän Panasonic minitelevision kojelauta-asennuksesta ei ole säilynyt kuvaa, mutta Pioneerin poppivehkeiden lisäksi sekin oli aina autossa mahdollista majavanpyyntiä helpottamassa.


(https://i.ibb.co/2YnvwGS/Pio-1986-Cata-86-Version2-mini-01.jpg)

(https://i.ibb.co/pRkkg7f/Pio-1986-Cata-86-23.jpg)

Testasin hiljattain että Pioneer KEH9030-autoradio on vielä voimissaan.

(https://i.ibb.co/1Gf8MgC/2020-05-22-03-14-37-KEH9030-LCD.jpg)

Oikealla signaalinvoimakkuutta näyttävä ledikyhäelmä. Näyttöpaneelin stereo-indikaattorin halusin myös jostain syystä modata punaiseksi, ajattelin että on illalla pimeässä ajellessa tunnelmallisempaa :-)


Myös Mocoma 7400 elää ja uloshengittää edelleen.

(https://i.ibb.co/S61hwgx/020724-Mocoma7400tx-zoom.jpg)


Palataan tien päältä takaisin Nousiaisiin.



Lähellä ollut korkea kukkula:

Tässä kuva tontin viereisen kukkulan laelta minne myöhemmin oman tontin täytyttyä vein naapurilta lasitavaralla saadun luvan kanssa muutaman lisäantennin.

(https://i.ibb.co/XpGDmGF/2002-03-29-kukkulalta2-NW2.jpg)

Korkeus merenpinnasta täällä (hieman yli 40 m) oli jo lähes sama kuin oman tontin korkeimmalla kalliolla olevan maston huipulla.

Nämä Nousiaisten Mietoisten puoleiset, länteen päin alavat maisemat, olivat siis otolliset ainakin Sundin kautta releoitujen (ja usein jopa manner-Ruotsin) FM-asemien päivittäiseen lievealuevastaanottoon. Ne tulivat enemmän tai vähemmän kuunneltavasti ja taajuuksillakin oli vielä tilaa.


Ensimmäiset paikallisradiot

Sitten aloittivat paikallisradiot. Alla kuuluvuuskarttaa ensimmäisistä paikallisradioista (Heinäkuu 1986, Hifi-lehti).

(https://i.ibb.co/480wGfG/1986-Paikallisradioiden-kuuluvuusalueita-1986-07-Hifi-lehti-scan-zoom.jpg)

Tässä on kukkulalla testattavana 10-elementtinen FM-yagi Helsinkiin päin suunnattuna kun Suomen ensimmäinen paikallisradio Radio City 96,2 MHz oli aloittanut. JVC R-X350V virittimeessä piti tätä varten käyttää kapeampaa 110kHz keraamista suodinparia, jolla sai viereisen YLE Tammelan 96,0 MHz roiskeet kuriin.

(https://i.ibb.co/vzkJwBJ/FM-10-element.jpg)

Radio Cityllä taisi silloin alkuikona olla tehoja vain 100W ja antenni matalalla silloisen Lepakkoluolan viereisessä savupiipussa, Olin tyytyväinen saatuani lähetyksen kuulumaan. Syntyperäisenä stadilaisena kuuntelin mielelläni kuulumisia Helsingistä, siellä kun tuli vietettyä kaikki kouluvuodet kesälomia lukuunottamatta ennen opiskelujen aloitamista Turussa ja Nousiaisiin muuttoa. (Nykyisellä loputonta mainosta ja tasapaksua ohjelmaformaattia syytäviävällä Radio City-asemaryppällä ei ole muuten mitään tekemistä sen oikean Lepakkoluolan 96,2 MHz Radio Cityn kanssa, sen ekan paikallisradion ja aidon studiomeiningin.)

Minulla on jossain nauhalla tallenne, missä pe-illan englanninkielinen silloinen huippu-DJ v. 1987 soitteli toivemusiikkia kauas Nousiaisiin for the big antenna in the woods 8) Kaveri Hesasta tallensi sen simultaanisti hifinä. Kaivan vielä joskus sen jostain ja digitoin. Ohjelmassa mainittiin myös tästä Nousiaisten antennista ja pitkänmatkankuuntelusta siellä jossain :-)

(https://i.ibb.co/N2wVC7b/Radiocity-96-2-MHz.jpg)


MTV-kolmosen aloitettua Turussa, tuli kukkulalle myös UHF-harava. Oma tontti kun oli Kuusiston uuden UHF-lähettimen ja korkean taajuuden E54 suuntaan hankalassa paikassa juuri samaisen kukkulan takana.

(https://i.ibb.co/jyqm0Bv/FM-10el-kukkulalla.jpg)


Myöhemmin samalle kukkulalle edelleen lisättyyn isoon kanavakohtaiseen VHF-haravaan (E6) näkyi ajoittain myös TTV Tampereelta.

(https://i.ibb.co/g63hc8c/TTV-CH6-long-range.png)


Kukkulalta oli matkaa omalle pihalle runsaat 300 metriä. Antennien veto sinne tarvitsi paksua Tellua ja ulkokäyttöön soveltuvan etäsyötetyn runkovahvistimen.

Ei muuten helpolla unohdu kuinka työnsin itseäni korkeampaa ja kaapeleineen aluksi noin parisataakiloista Nokian järeää puurunkoista kaapelikelaarullaa metsässä. Kaapeli kun oli niin tuhtia, että sitä ei kelasta ihan noin vaan vedelty, joten helpommalla pääsin, kun rullasin koko kelaa ja jätin kaapelinpään tontille.

Vähintään samanmoisen fyysisen suorituksen tein myös isomman Aerialin 3-metrisen satelliittiantennini jalustan maahan upotettavien järeämpikokoisten kaivonrenkaiden (2 kpl) tontille rullaamisen kanssa.

(https://i.ibb.co/TRCmMBZ/1993-04-08-3m-Aerial-Satellite-Antenna-with-Polarmount-03.png)

Täällä (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2083#msg2083) juttua satelliittiantennista ja siitä miksi sen jalustasta tuli mahdollisimman järeä.

Joten nämä nykyhommat täällä taloyhtiössä ovat kyllä ihan näpertelyä.


Kylläpäs juttu taas rönsyilee.


Galaxy Saturn

Edellisissä kuvissa näkyi myös toinen masto, jonka huipussa oli Procomin 5/8 aallon GP lyhtaaltoantenni ja piuhan toisessa päässä oli San Marinolaisesta elektroniikkakaupasta Italian Riminin läheltä 80-luvun lopulla ostamani ja sieltä käsimatkatavarana tuomani Galaxy Saturn. Sen kanssa piti kuitenkin olla varovoinen, ettei kääntänyt RF-TX puolen nuppia yli puolen välin. Niiden välissä saattoi olla, tai sitten ei, niinikään Italiasta tällä kertaa auton takakontissa tuotu Zetagin BV-malliston putkilinukka, jolla olisi saanut kaikki kovalla vaivalla haalitut TV-signaalit ajoittain häviämään. Tuosta on kuitenkin jo niin paljon aikaa, etten nyt enää ihan varmasti muista miten se meni.

Siihen ja Italiaan liittyen, siellä opiskelleena ja muutenkin aikaa viettäneenä osasin silloin kohtalaisesti kieltä ja kelien sitten sinnepäin avatessa olisi pitkällä viitosella voinut helposti kokeilla "CQ, CQ DX dalla Finlandia!" ja siellä olisi todennäköisesti alettu nostella tehoja ja kuorossa tavoitella harvinaista kusoa Suomesta. Italiassa CB-radio oli todella isossa huudossa siihen aikaan. Sellaista se olisi voinut olla, mutta onneksi en edes osannut vaihtaa Galaxyn bandia tai sitten se kytkin vain oli niin pahasti jumissa. Kuka näistä vanhoista jutuista enää tietää.

(https://i.ibb.co/zG5BJXn/QSL-card.jpg)

Tässä yksi kaapista löytynyt QSL-korttiluonnos, joka näyttää kuitenkin jääneen lähettämättä. Se olisi kyllä voinut olla ihan jännää saada tännekin vastaavia postitse eri puolilta maailmaa. Vaikka Amerikoista asti muutamia. Korttien mukana olisi saattanut usein tulla vaikka mitä jännää kilkettä ja juttua.

Mutta sen kyllä muistan, että ainakin kotimaiset LA-ringit olivat hyvin voimissaan 80- ja osittain vielä 90-luvullakin. Öisillä radiobakkanaaleilla on pitkät perinteet.


Havaintopaikkojen välistä vertailua:

Ahvenanmaan Sundista on etäisyyttä tänne Turun nyky-QTH:on yli 10 kilometriä enemmän. Näillä viimeisillä kilometreillä tuntuu olevan merkitystä täällä ns. lievealueen aivan äärimmäisillä rajamailla. Horisontti kaareutuu alta kiihtyvästi ja tavallinen keleistä riippumaton vastaanotto Ahvenanmaalta on täällä Turussa vanhaan Nousiaisten paikkaan verrattuna huomattavasti heikompaa.

ELAD FDM-S2 SDR-vastaanottimella nyt testimielessä tallennettu Sundin 88,6 MHz stereo-signaali (huom; ELAD-tallenne on klipin loppuosassa, ei alussa!) (http://www.fmlist.org/sounds/2020-11-04_-_RTL-SDR-vs-ELAD-S2-holmch.mp4) kohisee jo pahasti (edellisen juttuni ns. tropottoman kelin normipäivän testi (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2122#msg2122)), kun taas JVC R-X350V FM-virittimellä (https://i.ibb.co/MZ03JG3/1993-04-08-clip-10-JVC-R-X350-V-Digital-Synthesizer-Stereo-Receiver-at-88-6-MHz-dark-01.png) tallennetut vanhat 80-luvun poppinauhoitukset Nousiaisista olivat usemmiten korvakuulolta täysin kohinattomia (signaali nauhoittaessa >70 dBμV).

Vaikka nykyinen FM-antennini täällä Turussa on suuntaukseltaan ja korkeudeltaan (rapiat alle 50 m merenpinnasta) aika tavalla samoissa lukemissa kuin aikoinaan se korkeampi mastoni siellä Nousiaisissa, ovat antennilta suoraan ilman esivahvistinta tulevat signaalitasot täällä nyt parikymmentä dBμV:tä silloisia Nousiaisten lukemia matalammat, ellei enemmänkin.

Hiljattain löytämäni Yleisradion ''autoradion kuuluvuusalueet''-kartta vuodelta 1998 tukee näitä, sekä autossa että Nousiaisten/Turun QTH:ssa, tekemiäni havaintoja Ahvenanmaan Sundin FM-lähettimien kuuluvuuden heikkenemisestä Nousiaista Turkuun tultaessa.

(https://i.ibb.co/BCB4ZwY/1998-YLE-autoradion-kuuluvuusalueet-zoom.jpg)

Peittoalueen keila näyttää siinä olevan hieman edullisempi juuri sinne Nousiaisten/Mietoisten suuntaan (Turusta runsaat 20 km Luoteeseen, NW), joka selittäisi osaltaan hiukan tätä nykyisen 88,6 MHz vastaanoton surkeutta täällä Turussa, ehkä kyse ei sittenkään ollut vain muistojen kultaamasta nuoruudesta..?

Myös maaston korkeuseroja huomioiva simulointi näyttää, että vanhaan havaintopaikkaani verrattuna on Turku Ahvenanmaan suuntaan kasvaneen etäisyyden lisäksi myös hieman epäedullisemman horisontin topografian takana;

(https://i.ibb.co/945tFyN/RMWeb-simulation-from-Sund-land-zoom1.jpg)

Nousiaisten Mietoisten puoleisella alueella on vielä runsaasti keltaista. Siellä on Mietoistenlahti jo lähellä, eikä Ahvenanmaan suuntaan merelle päin katsoessa ole enää mitään korkeampaa välittömästi edessä.

Simulaatio huomioi korkeuskäyrien lisäksi myös signaalin kulkureitille maastosta muodostuvat varjokohdat, mutta perustuu kuitenkin VHF-taajuisten radioaaltojen normaaliolosuhteiden etenemiselle, joka ei vaadi aivan suoraa näköyhteyttä. Pientä horisontin kaareutuvuuden myötäistä taipumista ja siroamista tapahtuu ilman radiokelejäkin, mutta etäisyyden edelleen kasvaessa lievealueen ulkorajoille on havaintopaikan korkeudella yhä enemmän merkitystä.

(https://i.ibb.co/xGCnTK6/RMWeb-simulation-from-Sund-land-zoom-Mietoinen-Nousiainen.png)


Zoomausta tarkemmin katsoessa huomaan, että silloinen ilmeisen hyväksi osoittautunut Nousiaisten QTH:ni oli syvän keltaisella alueella kartan keskihohdasta hieman ylöspäin näkyvän pienen vihreän hotspotin lähettyvillä ja siitä länteen on alavaa maata.

Tuo onnekas sattuma varmasti edesauttoi tämän harrastuksen heräämistä. Eräänä täysikuisena kesäiltana huomasin silloin vielä kovin tyhjällä FM-taajuusasteikolla (https://i.ibb.co/hshfdp5/Philips-ART-60-5-TV-Radio-casette-combo-Radio-tuningsnap-015.png) minulle uusia heikkoja FM-radioasemia (tästä 80-luvun alkupuolen kesäiltaisiin SR P3 tunnelmiin (https://youtu.be/rDk_ZYDVeNc) - Youtube, suosittelen lämpimästi) ja niin lievealueiden signaalien seuraamisesta kehittyi pikkuhiljaa täysimittainen addiktio...


Golden Spodaric E memories from early 80's

On harmi, että en harrastukseni alkuaikoina 80-luvulla dokumentoinut tarpeeksi tekemisiäni, oli kova kaivaminen näissä harvoissa 90-luvun otoksissakin. Olisi ollut hienoa jos niistä alkuaikojen innostavista asioista olisi säilynyt edes muutamia valokuvia. Esimerkiksi ne VHF I-bandin 80-luvun alkukesinä tulleet runsaat analogiset ES-skipit monine TV-asemineen tai se ensimmäinen ikinä rakentamani isompi häkkyrä, kolmielementtinen VHF-I Quadi. Joku havaintovihkokin minulla oli, mutta en ole sitä kovasta penkomisesta huolimatta löytänyt. Kuvaputkelta valokuvausta yritin joskus filmikameralla, mutta kuvien mielestäni epäonnistuttua, taisin sittemmin heittää ne kaikki pois. Mutta minulla on muistaakseni kellarivaraston tavaravuoren alla kuitenkin vielä yksi vanha matkalaukku, johon laitan toivoni.

VHF-I analoginen on edelleen se radio- ja TV-harrastukseni eniten innostuttanut osa-alue. Muistan hyvin monet ES-kelit ja havaintokerrat, ruudulla limittäin toistensa päälle aaltoilleeet testikuvat, yksittäiset ohjelmat tai jonkun kaukaisen maan säätiedotukset, voimakkaat Italia, Jugoslavia, Itävalta, Unkari, Sveitsi, Saksa ja Belgia-kelit heti alkuun 1980 pelkällä teleskooppiantennilla, jonkun sateisen aamupäiväivän keskenään feidailevat RAI-1, Saarbrücken, Grünten, JRT ZGRB, ORF, CST Bratislava, RTBF-1 Liege, MTV-1 Budapest, PTT. NL, HRT 1, S3 SGTG jne. testikuvat 3-el Quadi-antennilla, melkein kokonaan katsottu uunituore 1984-elokuva ARD1-kanavalta tai vaikkapa yhtenä oranssinhohtoisena kesäyönä v. 1985 Philipsin kuvaputkelle aina aamuyölle asti tulleet Norge Varanger ja RÚV Island, jne....) ja sen, millä innolla niitä sieltä VHF-low bandilta veivasin tämän jutun aloituksessa esitellyn Philips ART 60:n televisiopuolen (https://i.ibb.co/prx3Lc7/PHILIPS-ART-60-TV-tuning-BW.jpg) viritysnappia pyörittämällä.

Kanavien näkyminen tuli minulle aluksi yllätyksenä, enkä tiennyt mistä se johtui. No, olin silloin alle viidentoista ikäinen. Ehkä ne juuri siksi jäivät niin voimakkaasti mieleen ja kiehtovat vieläkin. Kun nyt joskun haen combon kaapista kondensaattorien jumppakäynnille, napsauttelen katkaisimista oikeat säädöt päälle (niistä tietyssä järjestyksessä kuuluvat tutut äänet) ja laitan käteni siihen säätönupille, on déjà-vu vieläkin aivan ällistyttävän voimakas.

Asiaan liittyen, tässä vielä linkki oikein kunnon TV-DX saitille: https://www.fmtvdx.eu/tvdx/tvdx.html (https://www.fmtvdx.eu/tvdx/tvdx.html). Omat muistot ja ne kadonneet kuvat olisivat monet olleet vielä muutamia vuosia täältä löytyviä aikaisempia vaikka paljon tuttuja testikuvia täältä löytyykin. Ei voi kun taas jälleen kerran harmitella sitä, että en silloin aikanaan yrittänyt uudestaan valokuvata omia havaintojani, mutta filmikamera-aikaan kynnys hommaan oli kai korkeampi.

Tässä on nyt tämän harrastukseen uudelleen aktivoitumisen jälkeen saanut päivittää kaiken vanhan oppimansa (tai ainakin kokeilemansa) digi-aikaan, niinkuin nyt nämä minulle täysin uudet SDR-hommat jne. Tältä palstaltakin on saanut uutta momenttia siihen. QTH-muutosten jälkeenkin tuntuu tämä harrastus edelleen olevan minulle mielenkiinnon ja innoituksen lähde. Vähän pienemmät ympyrät ja antennit vaan nykyään.

Näitä muisteloita tuli kirjoiteltua vanhojen laitteiden, valokuvien ja kotivideoiden penkomisesta innostuneena. On ollut muutenkin meininki käydä läpi näitä vanhoja radioharrasteita nyt viime keväänä tapahtuneen uudelleenaktivoitumisen johdosta, joten hyvä, että tuli taas hiukan tehtyä. Aion myös vähän inventoida ja ehkä esitellä muutamia vintage-laitteita.

Niistä puheenollen, tästä pääsee nyt aluksi ainakin vuoteen 1993:


Videolla esiintyvät ainakin:

- JVC R-X350V - Digital Synthesizer Stereo FM Receiver
- JVC KD-WR90 - Twin Reverse Stereo Casette Deck
- JVC HR-D370E - Hi-Fi Stereo Video Casette Recorder
- Manhattan 9000 Satellite Receiver
- JVC HR-D370E - Hi-Fi Stereo VCR
- Videocrypt Decoder
- Motorola Micro-Tac II  - NMT
- Galaxy Saturn  - CB Radio
- Philips ART 60 - 5''TV Stereo Radio Casette Recorder
- Astra Satellite Reception, Sky Movies, 90's

  sekä
- Salora K70 Stereo TV (alla)

(https://i.ibb.co/ZzvxgZC/Salora-K70-mainos.png)


... ja täältä katolle vuoden 1993 alkukesän maisemia katselemaan (tätä aikaisempaa videomateriaalia ei minulla valitettavasti ole tämän lähinnä 80-luvulle sijoittuvan aktiivikauteni muisteluun liittyen).



EDIT 26.1.2021; Koostettu alkuun näihin muisteloihin liittyneet fmdx.tk-saitin sisäiset linkit, yritetty hiukan selkeyttää blogimuotoisen kirjoittelun asiasta toiseen hyppivää rakennetta, vertailtu tarkemmin kuuluvuuseroja ja lisätty valokuvia sekä mm. autoradiokuuluvuuskartta

EDIT 30.3.2021; Lisätty Radio Cityä koskevaa sekä C-kaseteiltani digitoidut vanhat Radio Luxembourg ja Rockradio jinglet.

EDIT 7.4.2021; Lisätty kätevä online Line of Sight Calculator (https://www.qsl.net/w4sat/horizon.htm).

EDIT 2022-12-27; Korjattu katkenneet Youtube-linkit.


Otsikko: 2020-11-10 - tropoa hiukan pitkästä aikaa
Kirjoitti: CH - 11.11.2020 - 22:56
Morjens

Eilen illalla oli pitkästä aikaa hiukan tropoa. Koska olen vielä uudelleenaloittelija näissä hommissa, olivat nämä minulle raportin arvoisia.

(https://i.ibb.co/0tbqr9m/2020-11-10-03-Tropospheric-Ducting-Forecast.png)

Sain kelieistä hälyn myös puhelimeen. On aina hyvä kuulla, jos näillä nyt tällä hetkellä niin hiljaisilla (ei siis MW-SW) bandeilla edes jotain joskus tapahtuu.

Nyt tuli kiire monitoroida tropo-bandeja, 2020-11-10 kelit olivat minulle ELAD:in kanssa ensimmäiset ja muutenkin paremmat moneen kuukauteen.

Sekä oma pää että PC olivat lujilla, kun monitoreilla olivat yhtä aikaa auki parvekkeelle menevän USB-piuhan päässä olevat ELAD-FDRM-2 (FM), RDS Spy, RTL-SDR (welle.io, DAB) ja Hauppauge (DVB-T). Lisäksi monitoroitavana olivat 5 GHz:n linkin kautta parvekkeelta tulevat HDMI-inputin N7800 DVB-T digiboxit (2 kpl), Peaktech-antennianalysaattori sekä katolla olevat valvontakamerat. Ruudunkaappauksia ja videoita tehdessä ei oikein enää tiennyt mitä ja mistä piti kilkata. No, se on vielä vain pelkkää harjoittelun puutetta.

DAB, DVB-T UHF ja FM tulivat vaihtelevasti, mutta eivät kuitenkaan yltäneet läheskään viime kesän kelien (aiemmin ketjussa) tasolle. DVB-T2 VHF III-bandilla ei harmikseni edellenkään auennut.

Keskityin kuitenkin nyt FM-puolelle uuden ELAD-SDR:n kanssa. Olin juuri tehnyt normikelin FM-asemakartoituksen (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2124#msg2124) valmiiksi, joten nyt oli aika helppoa huomata ja poimia ELAD:in FM-vesiputoukseen nousseet tropo-asemat.

Tässä eilisillan ja yön saalista;

(https://i.ibb.co/TKn3vnS/2020-11-10-11-My-FM-Logbook-big.png)

alla eroteltuna tänne nyt pikku tropolla nousseet, minulle viimeviikkoisen ns. nollakeli-kartoituksen jälkeen uutena kuuluneet poiminnat:

H-pol:

89,300   SR P1, Sollefteå - 60 kW - H
89,400   SR P1, Borlänge - 60 kW - H
89,600   SR P6, Stockholm - 3 kW - H
90,000   SR P1, Norrköping - 60 kW - H
90,900   SR P1, Sunne - 60 kW - H
91,800   SR P2, Västervik - 60 kW - H
92,100   SR P2, Vännäs - 60 kW - H
93,500   SR P2, Norrköping - 60 kW - H
94,500   SR P2, Sunne - 60 kW - H
94,700   SR P4, Väddö - 3 kW - H
94,800   SR P4, Norrköping - 60 kW - H
94,900   SR P2, Sveg-Brickano - 60 kW - H
95,200   SR P4, Enköping - 5 kW - H
96,200   SR P2, Stockholm-Nacka - 60 kW - H
102,800   SR P4, Sundsvall - 60 kW - H
107,800   Klassikaraadio, Orissaare - 10 kW - H

ja V-pol:

87,600   SR P1, Visby-Follingbo - 60kW - V (https://www.fmlist.org/sounds/2020-11-10_23-26-24_-_87600___SR_P1_Visby-Follingbo_-_60kW_-_V.mp4)
87,600   SR P1, Hudiksvall - 60 kW - V
90,200   SR P2, Hudiksvall - 60 kW  - V
91,200   Vikerraadio, Mannamaa - 0.95 kW - V
91,600   NRJ, Hallstavik - 0,5 kW - V (https://www.fmlist.org/sounds/2020-11-11_00-29-09_-_91600___NRJ_Hallstavik_-_05_kW_-_V.mp4)
93,600   Raadio 4, Uuemoisa-Haapsalu - 2 kW - V
94,100   SR P2, Visby-Follingbo - 60 kW - V
94,500   Raadio 4, Tallinn-Pirita - 30 kW - V (https://www.fmlist.org/sounds/2020-11-11_02-00-55_-_94500___Raadio_4_Tallinn-Pirita_-_30_kW_-_V.mp4)
94,900   Klassikaraadio, Männamaa - 1 kW - V
100,400   Raadio Kuku, Männamaa - 1kW - V
100,700   SR P4, Hudiksvall - 60 kW - V
101,200   Raadio Elmar, Männamaa - 1 kW - V (https://www.fmlist.org/sounds/2020-11-11_00-38-00_-_101200___Raadio_Elmar_Mnnamaa_-_1_kW_-_V.mp4)
101,600   Raadio 2, Tallinn-Pirita - 30 kW - V
105,100   Svensk Pop, Stockholm-Nacka - 4,8 kW  - V
105,100   Vikerraadio. Kapu - 6 kW - V
106,100   Mix Megapol, Visby - 25 kW - V (https://www.fmlist.org/sounds/2020-11-11_01-22-02_-_106100___Mix_Megapol_Visby_-_25_kW_-_V.mp4)
106,600   Klassikaraadio, Tallinn-Pirita - 30 kW - V (https://www.fmlist.org/sounds/2020-11-11_00-42-28_-_106600___Klassikaraadio_Tallinn-Pirita_-_30_kW_-_V.mp4)
107,600   NRJ, Östhammar-Valö - 0.1 kW - V

Noin yleisenä huomiona ylläolevasta voi sanoa sen että keli pyyhkäisi täällä lännestä itään, kuuluvuus alkoi kauempaa lännestä siirtyen sieltä sitten lähemmäksi ja siitä sitten yli pikkuhiljaa Eestin puolelle. Huom, minulla ei ole suunattavaa antennia, vaan ne ovat kiinteästi länsi-lounaaseen.

Tässä poimintana täällä tavallisesti hyvin heikosti kuuluva, mutta nyt pikku tropolla paremmin RDS:n kera kuulunut Power Hit FM Stockholm (https://www.fmlist.org/sounds/2020-11-10_23-08-04_-_Power_Hit_FM_Stockholm_ELAD.mp4) 107,5 MHz (3 kW) vertikaalipolarisaation puolelta.

(https://www.fmlist.org/sounds/2020-11-10_-_Power_Hit_FM_Stockholm_ELAD.PNG) (https://www.fmlist.org/sounds/2020-11-10_23-08-04_-_Power_Hit_FM_Stockholm_ELAD.mp4)
(kuvassa klikattava videolinkki)

Heikompi 91,600 MHz NRJ (https://www.fmlist.org/sounds/2020-11-11_00-29-09_-_91600___NRJ_Hallstavik_-_05_kW_-_V.mp4), 0,5 kW - V-pol Hallstavik (https://www.google.com/maps/@60.0424964,18.4838938,10z/data=!5m1!1e4) oli minulle uusi, sen verifioin vertaamalla sitä DAB-radion puolelta samaan aikaan tulleeseen lähetteeseen.

(https://i.ibb.co/z5fwqb2/2020-11-10-DAB-12-A-Stockholm-SNR-12d-B.png)


EDIT: Linkattu muutama videoklippi FM-listin My Logbook:ista (https://www.fmlist.org/fm_logmap.php?datum=2020-11-10&omid=6433&band=ALL).

Tänään sunnuntai-aamupäivällä (15.11.2020) oli muuten FM-puolella myös hetken ES-keliä, 88,7 MHz:llä kuului muutaman minuutin ajan feidailevaa arabiankielistä messua hyvällä signaalilla, mutta valitettavasti RDS Spy ei onnistunut nappaamaan tälläisen randomin kaukoskipin tunnistukseen tarvittavaa PI-koodia. Se olisi tietysti voinut olla jonkun ohiajavan auton BT->FM minilähetinkin (niitä kuuluu täällä kaupungissa yhtenään ainakin 87,5 MHz:llä), mutta tämä kuului niitä kauemmin ja tänään on ollut muillakin satunnaisia ES-havaintoja.


EDIT 19.1.2021; Korjattu fmdx.tk-saitin sisäiset muuttuneet linkit.

Otsikko: SW pläjäys takavuosilta
Kirjoitti: CH - 06.12.2020 - 19:22
Itsenäisyyspäivän kunniaksi laitetaan tähän väliin ketjun jo ahtaaksi käyvästä otsikosta poiketen pieni muistelo Suomen lyhytaaltoradion vastaanotosta vuodelta 1994, kun sellaista tarjontaa vielä oli ja kunnon talviakin.

Juttuketjussa jo aiemmin vieraillut (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2082#msg2082) maailmanradio Sangean ATS 808 seurasi usein mukana erinäisillä reissuilla.

(https://i.ibb.co/qMDdfGF/Sangean-ATS-808.jpg)

Se oli repussa milloin Afrikan savanneilla, Indonesian viidakoissa tai Karibian saarilla, sillä pitihän näitä kotimaan kuulumisiakin aina välillä seurailla.


(https://i.ibb.co/T2M2XYL/kuuluvuusalueet.png)

Porin lyhytaaltoasema palveli satunnasta matkailijaa ympäri maailman.


Tässä ollaan Malediivien Kuredu-atollilla, jonne kuului lyhytaalloilla 17800 kHz suomen kovista pakkasista kertova säätiedotus.


Kunhan lämpimikseni tässä muistelen, niin etäisyyttä kertyi 7 536 km ja lämpötilaeroakin n. 60 astetta :-)

(https://i.ibb.co/CQQw8FD/SW-17800k-Hz-Pori-FI-Malediivit-7-636-km-Globe.png)


Tässä vielä jotain sekalaista tarjontaa MW ja SW puolelta samassa QTH:ssa.



Ja täältä (https://areena.yle.fi/1-50159664) sekä myös täältä (http://www.nettiradiomaailmalla.com/porin-lyhytaaltoasema/) puolestaan löytyy historian havinaa tästä Porin lyhytaaltoasemasta enemmänkin.


EDIT 2022-12-27; Korjattu katkenneet Youtube-linkit.
Otsikko: Syystalven antennipäivityksiä sekä VHF-III-alueen vastaanottoa (DAB & DVB-T2)
Kirjoitti: CH - 21.12.2020 - 20:24
Vuosi on jo lopuillaan ja ketun otsikon mukainen harrastaminen ollut haasteellista tropokelien lähes kokonaan puututtua. Tässä kuitenkin juoksevaa juttua kuluvalta syystalvelta:

Antennipäivityksiä

Sitten viimeisen, kävin katolla ja siirtelin vähän antenneita.

Kokeilin mm. siirtää länteen suunnatun ison DAT-BOSS LR UHF TV-haravani kattotasanteella olevan peltikatetun hissikopin kulman taakse, piiloon läheisen Kuusiston maston radiomyrskyltä.

(https://i.ibb.co/smJjv0z/2020-11-13-13-24-02-DAT-BOSS-LR-uusi-paikka-kopin-takana-Kuusistoa-vaimentaen.jpg)


Siirron tarkoituksena olisi edes hieman vaimentaa antennin sivusta hurjalla voimalla tulevia Turun Kuusiston aseman lähetteitä, jotta antenniin integroidusta ja sokean automaattisesti gainiaan säätävästä etuvahvistimesta riittäisi potkua tällä antennilla nimenomaan tavoitelluille kaukaisemman Sundin heikoille mukseille.

(https://i.ibb.co/ZYKDDjd/2020-11-13-12-38-02-Tku-E29-93-8-d-Buv.jpg)

Kuusiston tasot tippuivatkin n. 4-5 dB. Täytyy edelleen seurata miten tämä paikan vaihto vaikuttaa Ahvenammaan Sundin TV-kanavien näkymiseen. Tuloksista on vielä vaikea sanoa mitään, koska viimeaikaiset UHF-kelit ovat olleet lähes olemattomat. Seuraavaksi täytyykin sitten yrittää niitä aiemmin jo miettimiäni kanavaloukkuja, mikä menee kyllä aikamoiseksi säätämiseksi.

Parantelin myös edelleen VHF III -alueen vastaanottoa, koska viimeeksi kuulumaan saatu H-pol DAB Gävlestä (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2119#msg2119) ei kuitenkaan ollut tullut mitenkään erityisen hyvin tällä ensimmäisellä seinäkiinnityksessä olleella 7-elementtisellä.

(https://i.ibb.co/bQxZc01/7el-old.png)


Vaihdoin sen tilalle 13-elementtisen VHF-antennin

(https://i.ibb.co/hdWBGqF/2020-11-13-15-42-03-uusi-Finnsat-VHF-13-el-antenni-ja-pakkauslaatikko.jpg)

ja laitoin sen sinne kulman taakse siirretyltä UHF DAT-BOSS LR:ltä nyt ainakin tilapäisesti vapautuneeseen paikkaan ns. "päämastoon".

(https://i.ibb.co/jL8Bvyg/2020-11-13-16-18-03-uusi-Finnsat-VHF-13-el-antenni-koek-yt-ss.jpg)


Alla olevan kuvan linkin takana video (https://www.fmlist.org/sounds/2020-11-13_21-05-05_-_7-el_vs._13-el.mp4) Gävlen DAB-radio 10B palkista, missä vaihdan antennia lennosta 7-elementtisestä tähän 13-elementtiseen.

(https://i.ibb.co/w6gG7Ww/2020-11-13-21-05-05-7-el-vs-13-el-10-B.png) (https://www.fmlist.org/sounds/2020-11-13_21-05-05_-_7-el_vs._13-el.mp4)

Vesiputouksesta alhaalta ylöspäin mennessä näkyy kuinka vastaanotto parani melkoisesti vanhan antennin irroituksen ja uuden kytkennän myötä.


Tuli muuten tuossa muutamaa päivää ennen tämän isomman DAB/VHF-III-haravan vaihtoa vastaan sellainenkin kummallisuus, että vertikaalipolarisoitu Uppsala 10D tuli jopa siihen vanhaan pieneen H-pol antenniin lujempaa kuin V-pol antenniin, polarisaatio oli tropossa hetkeksi kääntynyt. Pian se taas tuli normaalisti omaan antenniinsa eikä enää lainkaan toiselle polarisaatiolle.

Tämä ilmiö näyttää toistuvan myös tällä isommalla horisontaaliantennilla melkein joka tropolla, mutta vain ko. Uppsalan 10D asemalla. Muut vertikaalipolarisoidut DAB-radiot Tukholmasta (12A, 12C ja 12D) ovat tulleet ainakin tähän asti vakaasti alkuperäisenä vertikaalinaan tänne minun vastanottopaikkaani. Mikäköhän tuossa matkan varrella kääntää usein ja vain juuri tuon yhden aseman?

Muutenkin voimakasta heittelyä ollut noissa DAB:eissa viime viikot; max SNR jopa 20dB ja siitä sitten taas kuulumattomiin.

(https://i.ibb.co/9HWRXq3/2020-12-20-00-28-DAB-10-D-Uppsala-SNR-20d-B.png)


Tässä tämä uusi isompi VHF-antenni nyt siis horisontaalina yhdessä toisen vertikaalikäytössä olevan DAB-haravan kanssa;

(https://i.ibb.co/rwD7xqy/2020-11-14-13-03-00-katolta-kamera-2.jpg)

Toivottavasti saisin sillä viimein napattua myös joitakin länsinaapurin HD-televisiomukseja, esim. Östhammar E6:n. Sen palkki näkyi ajoittain juuri ja juuri jo sillä vanhalla pienemmällä seinänvierusta-antennilla, RTL USB-tikulla ja SDR Sharp ohjelmalla. Jospa se nyt jatkossa sitten vihdoin aukeaisi N7800-boksilla tai vaikkapa Hauppaugen DVB-T2 HD tikulla.


Niitä odotellessa tässä pieni kuvakertomus pimenevästä joulukuun iltapäivästä VHF-III H-puolella, Uppsalan 10D vertikaali oli taas kääntynyt täällä horisontaaliksi, molemmat DAB-asemat, Gävle 10B (H) ja Uppsala 10D (V), tulivat nyt siis molemmat horisontaaliantenniin. Gävlen 1,5 MHz levyinen DAB-mux palkki näkyy RTL SDR -tikulla kokonaan.

(https://i.ibb.co/XL491gp/2020-12-20-01-25-DAB-H-pol-10-B-G-vle-palkki.png)

Tässä tulee jo oikein kunnolla.


Alla puolestaan näkyy RTL SDR -tikun pari-megaisella kaistalla ilmeisesti Östhammarin DVB-T2 E6 palkin alareunaa... koko 7 MHz:n levyinen DVB-T2 lähete ei kuitenkaan mahdu tikun näyttämälle kaistalle.

(https://i.ibb.co/YWGtyVD/2020-12-20-01-32-E6-palkin-alalaitaa.png)

Palkki häämöttää ja lepattaa ilmakehän olosuhteiden mukana, mutta ei edelleenkään tarpeeksi vahvana että aukeaisi. Myös Gävle E9 näkyy vastaavasti, mutta hieman heikompana.

(https://i.ibb.co/7bhbxCh/Sweden-VHF-DVB-T-sthammar-E6-G-vle-E9.png)

On se kumma ettei esim. tuo E6-palkki vaan jo aukea, kun useat DAB-radiot samalla taajuusalueella ja jopa hieman pidemmällä etäisyydellä tulevat tulevat miltein päivittäin... Tehoakin on sentään 4 kW.

Näiden VHF-III-alueen manner-Ruotstn DVB-televisioasemien vastaanottoa olen tähän mennessä yrittänyt niin Hauppaugen HD-TV-tikulla, Peacktech:in analysaattorilla kuin N7800-digiboksillakin, mutta mikään niistä ei ole vielä löytänyt riittävän voimakasta naapurimaan puolelta tulevaa VHF HD digi-TV signaalia johon lukkiutua. UHF-alueen televisiot länsinaapurista (myös HD-muksit) tulevat tänne ja aukeavat jo kohtalaisen pienelläkin tropolla, ketjun alussa niistä jo kerroinkin. EDIT: Tukholma ainakin tuli taas nytkin, pistän ne tuoreimmat UHF TV-havainnot taas pian tuonne alemmaksi.


(https://i.ibb.co/xs9WXss/2020-12-20-01-34-E6-palkin-alalaitaa.png)

Tässä kytkin myös Peacktech:in DVB-T analysaattorin nyt tähän samaan uuteen VHF-III H-antennin. Gävlen DAB-radio 10B ilmestyi nyt myös jo DVB-T analysaattoriinkin Östhammarin DVB-T E6 (keskitaajuus 184,5 MHz) palkista muutaman kanavan päähän ylemmäksi.

Saa nähdä, mutta luulen että näitä länsinaapurin VHF-alueen HD-telkkuja nyt ensin aikani tavoiteltuani laitan tämän isomman VHF-antennin sitten lopulta vertikaaliksi lounaaseen suunnattuna tavoittelemaan tropokelien kaukaisempia DAB-radioita, esim Puola, Saksa, Norja tms.

(https://i.ibb.co/qpzwRwt/Poland-Germany-DAB.jpg)


EDIT 19.1.2021; Korjattu fmdx.tk-saitin sisäiset muuttuneet linkit.

Otsikko: Hyvää Joulua!
Kirjoitti: CH - 23.12.2020 - 18:47
Hyvää Joulua!

(https://i.ibb.co/znrNGH9/2020-12-23-18-00-00-merry-christmas.png)
Otsikko: Vs: Naapurimaiden TV ja FM asemien vastaanottoa lievealueilla keleillä tai ilman
Kirjoitti: JMN - 23.12.2020 - 20:18
Hyvää joulua CH ja muut!
Otsikko: Hyvää Joulua CH & kaikki muut radiohörhöt !
Kirjoitti: JJJ - 23.12.2020 - 21:05
(http://www.jounikarjalainen.fi/2020/CH.jpeg)
Otsikko: Vs: Naapurimaiden TV ja FM asemien vastaanottoa lievealueilla keleillä tai ilman
Kirjoitti: Sunnuntaivekkari - 23.12.2020 - 21:37
Hyvvee joulua ratijojoukoille!
Otsikko: Etelärannikkoa viistänyt pikkutropo 19.12.2020, UHF-telkut ja kelivalvontaa
Kirjoitti: CH - 27.12.2020 - 20:01
Laitetaan tähän vielä muutamat joulua edeltäneen ja etelärannikkoa viistäneen pikkutropon (19.12.2020)

(https://i.ibb.co/HF7DpCD/2020-12-20-00-35-TROPO.png)

tänne Turkuun tuomat UHF-bandin manner-Ruotsin telkut:

(https://i.ibb.co/7RdjWrY/2020-12-20-01-17-30-UHF-E21-Stockholm-Teracom-Mux-7-Al-Jazeera-sn20-6d-B-Televes-DAT-BOSS.png)

E21 - Stockholm Teracom Mux 7 - Al-Jazeera (sn 20,6 dB)

(https://i.ibb.co/RHVrXzw/2020-12-20-00-44-06-UHF-E23-Stockholm-Teracom-Mux-1-STV2-S-rmlad-sn17-3d-B-Televes-DAT-BO.png)

E23 - Stockholm Teracom Mux 1 - STV2 Sörmlad (sn 17,3 dB)

(https://i.ibb.co/FmX9vKL/2020-12-20-00-43-37-UHF-E42-Stockholm-Teracom-Mux-2-TV-Finland-sn19-9d-B-Televes-DAT-BOSS.png)

E42 - Stockholm - Teracom Mux 2 - TV Finland (sn 19,9 dB)

Keli ei sään puolesta vaikuttanut mitenkään tropoiselta, sataa tihutti harmaassa yössä.

Keliolosuhteisiin ja niiden seuraamiseen liittyen;


HD- antennikamera

Katolla olevat antennit saivat toisenkin valvontakameran ja tällä kertaa HD-tasoisena. Se on suunnattu läntiseen horisonttiin antennien suuntaisesti. Voin nyt liittää täällä seitsemännen kerroksen salaisiin tropokansioihini aina myös otoksen havaintohorisontin silloisista sääolosuhteista... 

Tässäpä kokeeksi katolta tällä uudella valvontakameralla noiden yllä esiteltyjen UHF-havaintojen aikaan...

(https://i.ibb.co/hgy4YWf/2020-12-20-01-12-32-antennas-weather.png)

Kuvaa on tässä pienennetty alkuperäisestä koostaan. Toinen valvontakamera infrapunaledeineen näkyy oikeassa laidassa, antennit siis paistattelevat tuolla katolla oikein kameroiden ristitulessa.

Nyt kelpaa taajuuksia selatessa katsella antenneja livenä ja seurailla satunnaisia lokkeja katolla tepastelemassa... eikä tarvitse jokaisesta tuulenpuuskasta enää arvuutella että mitenhän ne antennit siellä katolla.

Tässä onkin aiempi ruutunäkymä marraskuiselta myrsky-yöltä,

(https://i.ibb.co/c3Nfkbf/2020-11-19-01-10-35-Windy-kamera-2.png)

kun seurasin antennien pärjäämistä tuulenpuuskissa.

Ensi vuonna voineekin sitten, infapunaledien valaisemien räntäviirujen sijasta, nauttia taas oranssieina leimuavista auringonlaskuistakin HD-livenä, eikä tarvitse enää katolle kiivetä niitä katsomaan, kuten aikoinaan siellä Nousiaisissa tapasin tehdä.

Vaikka se (https://youtu.be/-6GxKpz4Mqs?t=1) vasta hienoa kyllä olikin ;-)


Otsikko: Vs: Naapurimaiden TV ja FM asemien vastaanottoa lievealueilla keleillä tai ilman
Kirjoitti: yaroslava - 13.01.2021 - 18:36
Olipa kiinnostavaa asiaa @holmch :)

Hattua pitää nostaa että joku jaksaa vielä näin 2021 innostua maanpäällisistä signaaleista.

Itse olen nuorempaa vuosikertaa, syntynyt 90-luvulla, joten satelliittilähetykset ovat olleet olemassa koko elämäni ajan. Oikeastaan myös internet on ollut olemassa koko elämäni ajan, vaikka ihan lapsena sieltä ei leffoja katsottukaan kun nopeus ei riittänyt.

Olen itse Oulun seudulta, ja täältähän ei myöskään ole kovin pitkästi Ruotsiin. Rajalle sellaiset 120km. Lähin Teracomin Kalixin masto on noin 140km päässä. Joskus 2004 huomasin että radiokeleillä täällä näkyy Ruotsin tv, ja itselläkin oli pari kolme vuotta kausi jolloin testailin näkyvyyttä. Mitään sun tasoisia mastoja ei kuitenkaan ollut, eikä porukat olisi antanut lupaakaan niihin. Joskus 2007 kuulin intternetistä että lautasantennilla voi nähdä kanavia myös ilmaiseksi, ja entinen elämä sai jäädä. Aluksi oli 78cm lautanen 19.2e suuntaan, mutta pian sivusyöttöön tuli myös 13e suunta. Katselussa oli pääasiassa Saksalaiset ja Puolalaiset musiikkikanavat. Myöhemmin tuli myös 110cm lautanen moottorilla, ja sen parissa tuli vietettyä paljon aikaa.

Nyttemmin kun nettistreamit ovat yleistyneet on myös satelliittihomma jäänyt vähemmälle, mutta yhä edelleen joskus katselen musiikkikanavia. Harmi vain kun en ole vielä asunut asunnossa johon saisi omaa lautasantennia, joten katselu on ollut käytännössä yksi viikonloppu per kuukausi porukoiden luona.

Ruotsin telkkarin katsominen on tänä päivänä tosi helppoa, VPN-yhteys Tukholmaan ja SVT Playsta HD-laatuinen kuva pyörimään. Hauskana kuriositeettina huomasin että Chrome-selaimella myös tekstityksen kieli vaihtuu lennosta! :o
Chrome tosiaan tunnistaa tekstityksen ja kääntää sen reaaliajassa Ruotsista Suomeksi. Tähän tiivistyy aika hyvin nykyajan mahdollisuudet. Kielen oppimismielessä en sitten tiedä onko tämä kääntäminen pelkästään positiivista.



73s
Otsikko: Talven tunnelmia
Kirjoitti: CH - 17.01.2021 - 21:49
Alkuun myöhästyneet Uuden Vuoden toivotukset! Ja kiitokset kommenteista ketjuun!

(https://i.ibb.co/0FBXFCF/2021-01-01-New-Year.jpg)


Lumimyräkkä 12. tammikuuta toi lunta katollekin. Etuvahvistimien koteloinnit saivat siinä tuli/lumikasteensa.

(https://i.ibb.co/KVpq3yf/2021-01-12-18-08-34-vlcsnap.jpg)


Lumimyrskyn aikana ja sen jälkeen kuului VHF:llä kovasti mielenkiintoista analogista VHF-puhelinliikennettä, tässä esim. 167,052 MHz:llä.

(https://i.ibb.co/yRBj4T8/2021-01-13-VHF-III-H-pol-167-052-MHz.png)


Myrskyn jälkeen seesteisiä ja talvisia tunnelmia, lunta ja reipasta pakkasta viimein täällä etelässäkin.

(https://i.ibb.co/cT7wXDF/2021-01-16-14-56-10-001-scene102001.jpg)


Pakkanen kiristyi illan pimetessä. Odottelin radioaalloilla.

(https://i.ibb.co/SsB9bnh/2021-01-16-16-57-30-001-scene184001.jpg)


Radiopuhelinliikenne VHF:llä oli jo rauhoittunut ja pian kuului vain jo tutuksi käyneiden länsinaapurin häilyvien DAB-radiopalkkien lomasta enää yksinäistä datapurskuttelua taajuudella 240,535 MHz, toistaen 2-3-8 sarjaa.

(https://i.ibb.co/60Xrp3Y/2021-01-13-VHF-III-H-pol-Data.png) (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=191)
(jos ei kuvaa klikkaamalla suostu latautumaan, on video purskuttelusta myös viestin liitetiedostona jutun lopussa)

Time-lapse video puolestaan näyttää tämän talvisen viikonlopun tiivistettynä vajaan minuutin mittaiseksi.


EDIT: Kiitos JJJ, hyvät linkit
https://taajuuslista.g.iki.fi/index.php (https://taajuuslista.g.iki.fi/index.php)
https://uhf-satcom.com/satellite-reception/uhf (https://uhf-satcom.com/satellite-reception/uhf)
http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=452.msg1789#msg1789 (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=452.msg1789#msg1789) (avaruuden pitkä viitonen kuuluu hiukan täälläkin :-)

(https://i.ibb.co/TDXGm9q/2021-01-22-Sademets-n-brassit.png)


EDIT: Muistelo-osuudet ketjusta päivitetty kattavasti ja lisää seuraa...

EDIT 2022-12-27; Korjattu katkenneet Youtube-linkit.
Otsikko: VHF low band analoque ES - 80-luvun alun kultaiset TVDX-muistelot - Sporadic E
Kirjoitti: CH - 05.02.2021 - 22:47
Moi taas,

Tässä nyt aluksi ensimäiset kurkistukset hiljattain löytyneiden ja kauan kateissa olleiden 80-luvun havaintovihkojen sivuille, lisää on tulossa kunhan vain ehtii skannata...


Tässä vielä alla näitä tuossa Youtube-videossa näkyneitä TV-DX - Guide to World-wide Television Test Cards, edition 2 (1981) testikuvakatakogin sivuille tekemiäni merkintöjä koostettuna.

(https://i.ibb.co/hZxddfn/Some-Analogue-TV-DX-from-early-80-s-holmch-Page-1.jpg)

(https://i.ibb.co/9G26KLb/Some-Analogue-TV-DX-from-early-80-s-holmch-Page-2.jpg)

(https://i.ibb.co/XFdhwnd/Some-Analogue-TV-DX-from-early-80-s-holmch-Page-3-1.jpg)

Eli merkinnät omia, mutta testikuvakaappaukset ovat katalogista. Toiselta ruutupaperiselta havaintovihkoilta näyttää löytyvän vielä lisääkin näitä Sporadic E VHF-Low-band tv-asemamuistiinpanoja ja myös joitain tropokelien listauksia, lisäilen niitä tänne hissukseen skannattuani.

Näistä 80-luvun alun ES-havainnoista, silloin vielä kouluaikana, pääosa tuli tehtyä kesäajan Nousiaisten mummulan havaintopaikkaan kuparilangasta ja puukepeistä rakentelemallani kolmielementtisellä Quadilla. Sen lisäksi oli joskus ihan teleskooppiantenniinkin tulleita kelejä kotona Helsingin Lauttasaaressa, sekä myös perheemme silloisella kesämökillä Paraisilla.


Tässä lainauksia aiemmin ketjussa kirjoittamastani näihin muisteloihini liittyen:

''Ostettuani teinipoikana Philipsin ART 60 radio-TV-combon löysin VHF-ykkösen ja sitä myötä TV-DX-harrastuksen kesällä 1980. Radiovastaanottimen tavoin viritysnapista pyörittämällä tapahtunut tv-taajuuksien selaaminen oli mielestäni todella koukuttavaa ja mielenkiintoisempaa kuin ison television kanavanappuloiden painelu. VHF-I alueen kelien aikaan se oli niin jännittävää, että ihan hengästytti!

Muistan että oli poikkeuksellisen hyvät kelit silloin; mm. Grünten, Saarbrucken, RAI, näkyivät voimalla miltein päivittäin näinä 80-luvun alun alkukesinä.''


ja

''VHF-I analoginen on edelleen se radio- ja TV-harrastukseni eniten innostuttanut osa-alue. Muistan hyvin monet ES-kelit ja havaintokerrat, ruudulla limittäin toistensa päälle aaltoilleeet testikuvat, yksittäiset ohjelmat tai jonkun kaukaisen maan säätiedotukset, voimakkaat Italia, Jugoslavia, Itävalta, Unkari, Sveitsi, Saksa ja Belgia-kelit heti alkuun 1980 pelkällä teleskooppiantennilla, jonkun sateisen aamupäiväivän keskenään feidailevat RAI-1, Saarbrücken, Grünten, JRT ZGRB, ORF, CST Bratislava, RTBF-1 Liege, MTV-1 Budapest, PTT. NL, HRT 1, S3 SGTG jne. testikuvat 3-el Quadi-antennilla, melkein kokonaan katsottu uunituore 1984-elokuva ARD1-kanavalta tai vaikkapa yhtenä oranssinhohtoisena kesäyönä v. 1985 Philipsin kuvaputkelle aina aamuyölle asti tulleet Norge Varanger ja RÚV Island, jne....) ja sen, millä innolla niitä sieltä VHF-low bandilta veivasin tämän jutun aloituksessa esitellyn Philips ART 60:n televisiopuolen viritysnappia pyörittämällä.

Kanavien näkyminen tuli minulle aluksi yllätyksenä, enkä tiennyt mistä se johtui. No, olin silloin alle viidentoista ikäinen. Ehkä ne juuri siksi jäivät niin voimakkaasti mieleen ja kiehtovat vieläkin. Kun nyt joskun haen combon kaapista kondensaattorien jumppakäynnille, napsauttelen katkaisimista oikeat säädöt päälle (niistä tietyssä järjestyksessä kuuluvat tutut äänet) ja laitan käteni siihen säätönupille, on déjà-vu vieläkin aivan ällistyttävän voimakas.''



Kaukaisin UHF-troponi:

Sinne Lauttasaareen tuli myös kaukaisin UHF-tropo havaintoni (DDR F2) aina Itä-Saksasta asti kanavalla UHF 24 (Marlow), etäisyyttä näyttää kertyneen mukavat 995 km.

(https://i.ibb.co/5jv2gYQ/1981-DDR-Marlow-to-Lauttssaari-FI-995km.png)


Asuntomme sijaitsi pienessä rinteessä Lauttasaaren länsirannalla Lokkikujalla (tämän linkin lopussa lisää niistä ajoista) (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2058#msg2058), sieltä oli periaatteessa esteettömät (Tiirasaaren ja Niittysaaren takaa) näkymät suoraan Itämerelle. 

(https://i.ibb.co/Q7WtHbF/Lokkikujalta-Lounaaseen.jpg)


Eräänä myöhäisenä 80-luvun alun talvi-iltana en kuitenkaan ollut uskoa silmiäni, kun UHF-kanava-asteikolta löytämäni heikon lähetyksen jo lopetellessa, sen kohinainen testikuva häilyi vielä hetken ART60:n kuvaputkella. Merkintä näkyy tuossa edellä esitetyssä katalogissani olleen "DDR F2, klo 23.33, ch24".

Tältä se suurinpiirtein näytti:

(https://www.fmtvdx.eu/tvdx/20jaartvdx/duitsland/ddr/ddr-tv-25.jpg)
(picture from www.fmtvdx.eu)


Lähetin sijaitsi silloisen DDR:n pohjoisrannikolla, joten talvinen tropokerrostuma kantoi signaalin Itämeren yli tänne Suomenlahden rannalle ihmeteltäväkseni.

(https://www.fmtvdx.eu/tvdx/duitsland/ddr/ddr_tv_05.jpg)
(picture from www.fmtvdx.eu)

Marlow:in lähetin näyttää olleen vertikaalipolarisaatiolla, vaikka saattaa tropossa se polarisaatiokin kääntyä, kuten olen nykyään noita länsinaapurin DAB-radioita vastaanotellessani (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2135#msg2135) huomannut.

EDIT: korjattu katkennut Youtube-linkki 2022-12-27

jatkuu...

Otsikko: Negatiivista tropoako tai ainakin vaimentumista ja keliheiluntaa lievealueella
Kirjoitti: CH - 17.02.2021 - 19:34
Tänään oli pitkän ja rasvatyynen nollakelin jälkeen pientä heiluntaa lievealueen FM-kuuntelussa täällä Turussa.

Mistään mainittavasta troposta ei kuitenkaan ollut kyse keliennusteenkin näyttäessä täysin kuolleelta.

(https://i.ibb.co/qk7wC7j/2021-02-17-18-mutta-ei-ole-tropoa-kuitenkaan.png)


Kaunis talvinen korkeapaine kuitenkin ja jotain elonmerkkejä pitkästä aikaa myös VHF-III bandilla (DAB).

(https://i.ibb.co/mH6kHjT/2021-02-17-18-FM-keli.jpg)


FM-puolella SR P3 Ahvenanmaan Sundin maston (https://alandsradio.ax/sites/default/files/styles/colorbox/public/images/article/smedsbole_190210_018.jpg?itok=xZQlgsOb) kautta taajuudella 88,6 MHz tulee tänne nyky-QTH:ni (n.120 km) yleensä aika heiveröisesti, mutta sen signaalinvaihtelut saattavat joskus yllättää.

(https://i.ibb.co/fSZnyR7/Sund-to-Turku-120-66-km.jpg)


Muutama tunti sitten se hävisi käytännössä kokonaan kuuluvista, mikä on jo aikamoinen saavutus ottaen huomioon siihen suunnatun 5-elementtisen antennini!

(https://i.ibb.co/yQ6QVVn/2021-02-17-negatiivista-tropoako-88-6-MHz.png)

Vastaanotto heikkeni voimakkaasti antennilta tulevien RF-tasojen laskiessa ja signaalin CNR:n pudotessa kauas alle ELAD:in kohinakynnyksen (http://happy.emu.id.au/lab/rep/rep/9510/picspace/fig17.gif).

Tyhjentyvältä taajuudelta antennin takakeilasta kuului välillä heikosti Radio City Ypäjältä vertikaalipolarisaatiolla (3 kW, V-pol).


Vajaan tunnin kuluttua se (SR P3) kuitenkin tuli taas huomattavasti normaalia paremmin virheettömin RDS-signaalein!

(https://i.ibb.co/8Nk7HfF/2021-02-17-FM-keli-Sund-88-6-MHz-max-63-9-d-Bm-SNR-42-3-d-B.png)

2021-02-17 - FM-keliä, Sund 88,6 MHz max -63,9 dBm, SNR 42,3 dB

Tässä vielä pieni vastaava ruudunkaappaus/ääninäyte (https://www.fmlist.org/sounds/2021-02-19_14-23-12_-_SR_P3_-595_dBm_-_vahvaa_vastaanottoa.mp4) n. -59 dBm:n signaalitasoin SR P3 88,6 MHz (from a distance of 120km using a 5-el FM-yagi @48 mts). Signaalinvoimakkuudessa oli näin heiluntaa jopa yli 20 dB, aikamoista kelittömän päivän menoa täällä lievealueen äärimmäisillä reunoilla kuitenkin :-)


Lieneekö ollut kysymys hetkellisestä ns. negativisesta troposta, jota saattaa joskus ilmetä ilmakehän lämpötilaerojen myötä ja joskus myös mielestäni juuri tropon avatessa tai sitä arpoessa.

(https://i.ibb.co/hc05DM2/Sub-Refraction-dxinfocentre.jpg) (https://www.dxinfocentre.com/propagation/tr-modes.htm)
TROPOSPHERIC SUB-REFRACTION (-Tr) (www.dxinfocentre.com)

Siitä on hieno selitys kuvan linkissä (https://www.dxinfocentre.com/propagation/tr-modes.htm), kuten muistakin tropoheijastumista ja erityyppisistä kanavoitumisista, kannattaa lukaista!



EDIT 2021-02-18:


Koska sama voimakas signaalin vaihtelu jatkui kylmän ja tyynen yön jälkeen vielä tänäänkin, lisää pohdintoja samaisesta voimakkaasta ja ilmeisen paikallisesta "negatroposta"...

Olisikohan syy lievealueen topografiassa tai vaikkapa meren ja mantereen yhteisvaikutuksessa ilman lämpeämiseen ja kerrostumiseen (vrt. piirroksen punaisen lämpimän ilmapatjan radioaaltoja ylös heijastava vaikutus).

Edelleen ajatuksena, että täällä Turussa kaupungin ruutukaavaan tultaessa, on autonkin lämpömittarista seuraten usein ainakin talvella parisen astetta lämpimämpää kuin kaupungista esim. Raumantietä poistuttaessa. Muodostuisiko tänne kaupungin ylle joskus tyynellä ja kylmällä ilmalla (kuten juuri nyt eilen ja tänään) rakennusten ja asutuksen hukkalämmöstä sekä ilman epäpuhtauksista ja pienhiukkasista johtuva tuon ko. kuvan kaltainen ja näin ollen kaukaisesta horisontista loivassa kulmassa tulevia FM-taajuuksia ylöspäin avaruuteen heijastava ilmapatja...?

Täällä (https://www.ilmatieteenlaitos.fi/talviset-inversiotilanteet) puolestaan maintaan talvisesta inversiotilanteesta, maanpintainversiosta sekä kaupungin ilmanlaadusta, mutta niissä menisivät ilmakerrokset taas toisin päin, eli paikallisia muuttujia lienee signaalin pitkällä reitillä vaikka kuinka. Ilmankos lievealueen keli elää jatkuvasti.

Nousiaisten vanhalla havaintopaikalla oli lievealueen FM-kuuluvuus Sundista kuitenkin aina paljon nykyistä Turun QTH:ta parempi, ehkä edellisistä jotain osaselitystä siihen, mutta täällä Turussa asiaan vaikuttavat varmasti myös kaupungin kaikenlainen laajakaistainen radiohäly ja ennen kaikkea Turun Kuusiston radio- ja tv-maston (https://m.facebook.com/turunkaupunki/posts/975410875803893?locale2=fr_FR) välitön läheisyys (n. 8 km). Kaikki tehot sieltä tulevat erittäin voimakkaasti tänne, maston juuressa lähempänä saattaisi olla jopa parempi tilanne suurimpien tehojen mennessä yli. (Ensimmäisten UHF-lähetysten juuri aloitettua joskus 90-luvun alussa huomattiin pian, että näkyvyys jäi lähes olemattomaksi maston lähialueilla, esim. Kaarinassa ja lähettimen keiloja laskettiin pian).


Mietitään vielä noita eroja Sundin kuuluvuudessa Nousiaisten ja Turun välillä... (tämän linkin lopussa aiempaa pohdintaa (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2125#msg2125) samasta minua kovasti kiusanneesta aiheesta).

(https://i.ibb.co/Tg2mMvf/Sund-Turku-Nousiainen-120-7-km-vs-112-km.png)


Alla huvin vuoksi "horisontin putoamisvertailua" Ahvenanmaan Sundista käsin. Tällä kertaa jätin lyijykynän ja ruutupaperin väliin ja käytin helppoa valmista laskuria (https://www.omnicalculator.com/physics/earth-curvature (https://www.omnicalculator.com/physics/earth-curvature)).

Teoreettista näköyhteyttä tarkastellessa ei huomioida FM-normikelin radiohorisontin jatkumista hieman näkyvää horisonttia pidemmälle, eikä myöskään radiosignaalin sirontaa.

Oletuksena on Sundin Smedsbölen radio- ja televisiomaston (https://alandsradio.ax/sites/default/files/styles/colorbox/public/images/article/smedsbole_190210_018.jpg?itok=xZQlgsOb) FM-lähetysantennien korkeus 152 m (linkki (https://fmscan.org/info.php?i=2600039)) (itse maston korkeus on 198 m ja sen huippu on 244 metriä merenpinnasta, linkki (https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_korkeimmista_rakennelmista)) ja omien antennieni korkeudet merenpinnasta 48m (T:ku) ja Nousiainen hieman runsaat 40m:

NOUSIAINEN:
(https://i.ibb.co/FgcZnXh/Sund-Nousiainen-112-km-TX-152m-RX-40m-obscured-306-93m.png)
Sund-Nousiainen 112 km TX @152m - RX @40m - obscured 306,93m

TURKU:
(https://i.ibb.co/5FXGxpC/Sund-Turku-120-7-km-TX-152m-RX-48m-obscured-386-94m.png)
Sund-Turku 120,7 km TX @152m - RX @48m - obscured 386,94m


Laskelmien mukaan, Sundin maston FM-lähetysantennien tasolta (152 m) katsoen, on nykyinen antenni täällä Turussa n. 80 metriä "alempana" kuin vanha silloin joskus Nousiaisissa. Suoran "näköyhteyden" saavuttamiseksi minun pitäisi siis nyt nostaa vastaanottoantenniani vielä 386,94 metriä (Nousiaisten mastoa olisi tarvinnut jatkaa "vain" 306,93 metriä).

Tältä siellä mastoni huipussa 435 metrin korkeudessa näyttäisi (nykyinen korkeus 48 m ja se tarvittava jatko 387 m)... 🤪

(https://i.ibb.co/VwDRQkn/Turku-from-433m-theoretical-line-of-sight-to-the-FM-TX-of-land-Sund-radio-tower-at-152mts.png)

Turku from 433m (theoretical line-of-sight to the FM-TX of Åland Sund radio tower at 152m)


Sundin DVB-T UHF lähetysantennit puolestaan lienevät aivan Smedsbölen maston (https://alandsradio.ax/sites/default/files/styles/colorbox/public/images/article/smedsbole_190210_018.jpg?itok=xZQlgsOb) huipussa (244 m merenpinnasta), jolloin suora näköyhteys täältä Turusta saavutettaisiin (teoriassa) jo 328 metrin korkeudelta.

(https://i.ibb.co/mBnJV72/Turku-from-328m-theoretical-line-of-sight-to-the-UHF-DVB-T-TX-of-land-Sund-radio-tower-at-244m.png)

Turku from 328m (theoretical line-of-sight to the UHF DVB-T TX of Åland Sund radio tower at 244m)


Vertailuna tähän taloyhtiön katolle kaavailemaani pikku jatkoon, tässä satunnaisen julkisen asuntoilmoituksen lennokkikuvaa n.70 metristä. Horisonttiin näkyisi ainakin kirkkaalla ilmalla jo aika mukavasti ja luulisi, että antennien ollessa vapaassa tilassa tällä korkeudella, olisi Sundin kuuluvuus ja näkyvyys jo huomattavasti parempaa, kelillä kuin kelillä.

(https://i.ibb.co/GswHkFK/2021-01-ilmakuvia-Sirkkalankadulta-01.png)


Tai jospa sitä perustaisi etä-aseman vaikka Pääskyvuoren linkkitorniin (https://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4%C3%A4skyvuoren_linkkitorni), jonka huippu on Wikipedian mukaan 192 m merenpinnan yläpuolella.


Entä jos veisi antennit Varsinais-Suomen korkeimpaan paikkaan? :P Kuusiston radio- ja televisiomaston korkeudeksi mainitaan (https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_korkeimmista_rakennelmista) 319 metriä ja Google Earth:in (https://earth.google.com/web/@60.37687637,22.33412381,44.97929294a,762.43287898d,35y,-0h,0t,0r) mukaan maasto sen alla on 44 metrin korkeudessa, tästä tulisi yhteensä huikeat 363 metriä merenpinnasta. Tässä linkissä siitä komea kuva (https://www.sttinfo.fi/data/images/00287/1a13d2ec-7e73-4251-ac3f-5f86f8595aef-w_960.jpg).


Asiaan liittyen, tällä (https://pekkalahti.wordpress.com/2017/11/05/mita-mista-milloin-ja-miten-helsingista-tallinnaan-nakyy-helsingista-nakyy-tallinnaan-2/) kerrotaan kuinka Tallinnan tv-tornin (http://www.dxpg.at/senderfotos/estland/tallinn-teletorn.htm) huippu (tämän lähteen mukaan n. 365 metriä merenpinnan tasolta) näkyy kirkkaalla ilmalla Suomenlahden yli Helsingin korkeimpiin kerrostaloihin usein pelkillä kiikareilla (etäisyyttä hieman alle 80 km).

Suomenlahden merenpäällisen ilmakehän alaosan ilmiöillä on vaikutuksensa valon etenemiseen inversioineen ja kangastuksineen, aivan kuten FM-alueenkin tropo on eräänlainen radioaaltojen kangastus! Korreloivatkohan nuo ilmiöt keskenään?


EDIT: Lisätty Nikon P1000 zoomitesti.
Otsikko: Vs: Naapurimaiden TV ja FM asemien vastaanottoa lievealueilla keleillä tai ilman
Kirjoitti: Sunnuntaivekkari - 22.02.2021 - 15:20
Paikka paikoin laaksoisa voi olla tyyninä ja kylminä/viileähköillä keleillä hyvä kuuluvuus, joka siten loppuu päivällä. Näin esim. aurinkoisina kesäpäivinä.
Toisinaan myös tuollaisina infersiokeleillä voi joissakin paikoissa asemat tulla yllättävän hyvin mäen suojanpuolellekkin.
Kaupungeissa ja esim. Vuokatissa on harvoin tyyntä, joka voi myös rajoittaa inversiokelin syntymistä.
Viima käy myös talvella kaupungeissa aivan eri tavalla kuin maalla. Maaseudulla on usein paljon taajamaa tyynempää mm. kotini ja Vuokatin välillä.

Ja tosiaan nuo Vuokatin 60 kW ULA:n jytkylähetteet tuolla surullisen kuuluisassa Vuokatin seudulla menevät esimerkiksi 1-3 km päässä mastosta selkeästi ohi niin, että kotonani ne tulevat eri radioilla selvästi voimakkaammin. Yleiskuuluvuus ei kyllä ainakaan tästä johtuen Vuokatissa parannu (vaan päinvastoin), ja tuleehan taas Vuokatin kaupalliset tuolla Vuokatin seudulla jopa lujemmin kuin 60kW! Kotonani reilun 10 km päässä mastosta nuo kyseiset kaupalliset heikkenevät tosi dramaattisesti  verrattuna Vuokatin alueeseen. Eli täällä semmoisen 12 km päässä mastosta kaikki kaupalliset heikkenevät, mutta 60 kW:t vain voimistuvat mitä 10 km lähempänä mastoa.

Eli noiden 60 kW säteilykeilat on ehkä toteutettu enempi vaakatasoon ainakin Sotkamossa, niin etteivät anna ihan jyrkkään alaviistoon kaikkia tehojaan? Ja korkeimmalla oleva 92,3 MHz ykkösen lähetin on sen 478 metriä Sotkamon päävesireittiä (138 mpy) korkeammalla. Suuri korkeus myös auttanee kovimman signaan yli menemistä riittävän läheltä, kun tulokulman jyrkkyys kasvaa..?
Otsikko: Sekalaisia muistiinpanoja kuluneelta talvelta
Kirjoitti: CH - 29.03.2021 - 20:25
Moi taas,

Täällä on pitänyt taloyhtiön putkiremontin alla hieman kiirettä ja otsikon mukaiset lievealueen havainnot ja kelit ovat muutenkin olleet kortilla. Tropoja ei nyt talvikuukausina juuri ole ollut, paitsi ehkä noita ns. negatiivisia edellä viimeeksi mainittuja. Niinpä tyhjennän tähän väliin

Sekalaisia muistiinpanoja kuluneelta talvelta

asiasta tai hieman sen vierestäkin, pakollisia muisteloita unohtamatta :-) Ja jos joku juttu tulee jo hieman tuplana, pahoittelut, se on tämän patoutuneen info-ähkyn syytä.


19-20.11.2020 - Tulipalloja Euroopan taivaalla:

Sain Mynämäeltä viestin ja linkin (https://www.imo.net/fireballs-over-europe-on-nov-19-and-20/) tulipalloista MS-havaintoihin liittyen:

"Two days in a row, and two bright fireballs crossed European skies on November 19 and 20, 2020. First one occured over central Europe at 03h 46min UT, and was reported by nearly 120 witnesses. Second one was even more widely reported, as more than 530 reports were received for this event that took place at the beginning of the night (17h 55min UT) over the Netherlands."

Tulipalloista tulikin mieleeni;

Näin kerran siellä Nousiaistenpuskissa joskus aloittelevana tähtiharrastajana 70-luvulla (Ursan jäsennumero 76x) aivan mahtavan tulipallon, varjot vaan vilkkuivat hankikannolla. Minulla oli silloin pieni peilteleskooppi RET 45 ja pruukasin katsella sillä kuuta ja planeettoja ja olin siellä pimeässä ulkona. Tulipallo meni muistaakseni oudosti idästä länteen melkein vaakasuoraan horisontista horisonttiin ilmeisesti todella matalalla kun se pyyhkäisi siitä hetkessä suoraan yli... vana jäi leijumaan taivaalle.

Niinpä, analogi-ajalla olisi näistä tulipalloista varmasti saanut varmasti vilauksia myös TV-asemistakin.


Nousiaisten taivaan alla ja vähän muuallakin

Kerran puolestaan, edelleen siellä Nousiaisissa joskus viime vuosituhannen puolella, oli aivan epätodellisen voimakkaat revontulet ja niiden "äänet", leiskahtelevien punaisten pylväiden ympäröimä aukko avautui keskelle zeniittiä ja näky oli kuin suoraan ilmestyskirjasta. Vaikea edes kuvailla miltä se näytti. Silloin oli valosaastettakin paljon vähemmän ja joskus linnunratakin näkyi hienosti pimeimpinä alkutaven vielä lumettomina öinä.

Tähtitiedettä harrastelin tuolla Nousiaisten taivaan alla vielä vähän myöhemminkin hiukan isommalla Celestonin C8:lla ja kokeilinpa siellä jossain vaiheessa hieman dia-filmitähtivalokuvaustakin. Reippaammin valotettua dia-filmiä löytyy myös täältä (https://www.ursa.fi/yhd/sirius/africa2001/eclipsech/page_01.htm) (täydellinen auringonpimennys Zambiassa 2001), pääsin reissulla (https://www.ursa.fi/yhd/sirius/africa2001/index.html) yhdistelemään harrastuksen jo lapsesta asti hirmuisesti riivanneeseen kaukokaipuuseen ja Nousiaista lämpimämpiin maisemiin (https://www.ursa.fi/yhd/sirius/africa2001/ch/). Täältä löytyy pieni pimennysvideokin (https://www.ursa.fi/yhd/sirius/africa2001/video/CH-eclipse-348x256-VBR.mpg) ja kanssamatkaajan matkakertomusta (https://www.ursa.fi/yhd/sirius/africa2001/kauko.html).


Kohinatkin kesyttävää pakkasta

Lisää muisteloita silloisesta QTH:stani... Joskus talvi-iltaisin, esim. sen jo aiemmin postaamani 1993-videon (https://youtu.be/QUGtQL9SVy4) aikoina, katsellessani illalla vaikka sitä Sky Movies:ia, mikroaaltopäiden kohinatkin laskivat hieman oikein kireillä pakkasilla ja footprintin ulkopuoliset kanavat näkyivät hiukkasen normaalia paremmin...vai olisiko tuo sitten johtunut kovien pakkasöiden ylensä hyvin kuivasta ja tyynestä alailmakehästä? Joskus öisin kuului ullakolta iloisia nopeita pyrähdyksiä ristiin rastiin talon välikaton puolelta toiselle. Kylmää pakoon tulleet hiirulaisethan ne siellä juoksentelivat pitkin poikin ullakon lattian tervapaperia. Kaukosäätimestä lisää volyymiä kun ei aina tiennyt mistä rapinat kuuluivat, illan kauhuelokuvasta (https://youtu.be/SD0D_G_kZjc) vai sieltä omalta ullakolta.

Hyytävyyttä lisäsi myös se, että tiloissani siellä yläkerrassa oli kovimpien -30 asteen tavipakkasten aikaan joskus aamulla seinän vierustan WC-komeron vessanpönttössä jäähilettä. Kylmää oli istua. Putkirikot olivat jatkuvana uhkana, pakkasilla täytyi pitää vettä putkissa juoksemassa hissukseen. Isompia huolenaiheitani olivat kuitenkin esim. noin 18 ohmin 5W vastuksen lämmitysteho kaukana ulkona satelliittiantennin servolla kääntyvän mikroaaltopään kuulalaakerin vieressä. Pystyykö polarisaatiota tänään vaihtamaan? Jääkö leffan alku siksi nauhoittamatta? Lähteekö Ascona aamulla käyntiin? Tuleeko myrsky ja antennimaston harukset pettävät?

Oi niitä aikoja.

Tulipalloista, tähtitaivaasta ja pakkasista päästäänkin jouhevasti eteenpäin meteoriparviin...


13-15.12.2020 Geminidit - MS-harjoittelua

https://www.ursa.fi/taivaalla/tahtitaivas-tanaan/2019/joulukuu/meteorit.html (https://www.ursa.fi/taivaalla/tahtitaivas-tanaan/2019/joulukuu/meteorit.html)

"Geminidit on viimeisin vuoden kolmesta runsaimmasta meteoriparvesta. Parven meteoreja nähdään 4.–20.12. Maksimin on ennustettu ajoittuvan siten, että parasta havaintoaikaa on sunnuntain ja maanantain välinen yö 13./14.12. Meteoreja näkyy runsaasti lähiöinäkin."

(https://i.ibb.co/BLb4XkM/Geminidit-2020.png)

FM-MS on pitkästä radioharrastuksestani huolimatta yksi minulle täysin uusi FM-dixailun osa-alue, mutta yritin minäkin tuon maksimin aikaan päivystää siellä, nykyään harvoilla FM-bandin tyhjillä osilla.

MS-havainnot vaatisivat, paitsi kokemusta, myös rutkasti kärsivällisyyttä ja mieluusti bandin tallennusta. Se kyllä onnistuisi tällä omallakin ELAD S2-mallilla, vaikka ei sillä ihan koko FM-bandia kerralla talletetuksi saakaan. Tallenteet syövät myös kohtalaisesti levytilaa, niinpä satunnaiset havaintoni olivat enimmäkseen korvakuulolta kuultuja ja vesiputouksessa näkyneitä nopeita suhauksia, kestoltaan noin ilotulitusraketin luokkaa. Havainnot jäivät kuitenkin, ainakin omien MS-havaintorutiinien puutteiden, kaupunkiympäristön antennille asettamien rajotteiden ja sen muiden häiriöiden takia vaatimattomiksi, mutta esim. saksaa, tanskaa ja ruotsia sieltä saattoi nopeasti kuulla. RDS ei ehtinyt lukkiutua, tasot jäivät ilmeisesti kuitenkin kaikissa niissä liian alhaiseksi, edes yhtään PI:tä en saanut varmuudella lokattua.

Tässä tilitystä k.o. päivältä:

Sat 12/12/2020 10:38 PM
No onpas ollut hurjasti MS:ää tänään ja viime päivinä FM-listissä... Täällä ei ole jäänyt haaviin mitään, kun en ole vielä alkanut bandia nauhoittelemaan, täytyy sitäkin nyt jollain tyhjemmältä kohtaa ELAD S2 tarjoaman kaistan leveydeltä kokeilla.

12/13/2020 7:30 PM
Selwää saksaa jo kolmella eri kivellä 89,5 MHz, lienee 89.50 D Bayern 2, Wendelstein (bay), vaan ei avaudu identifiointiin vaadittavat PI:t täällä, noh uutta täkyä koukkuun...

Liitteenä tallenteesta toistettu toinen MS 2020-12-13 @12-31 UTC 88,8 MHz unid (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=223)


En kuitenkaan saanut PI:tä tästäkään.


BT-lähetteitä

Sitten luulin jo hetken taivaan auenneen, kun tämä (https://1drv.ms/u/s!AlScvWusK4tJggQitK-bfC1EYHT1) pamahti tauluun ja tallenteeseen taajuudella 87,5 MHz... (tai tässä palstan liitetiedostona (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=222), jos ensimmäinen linkki ei suostu latautumaan).

Yritin innoissani rullata ELAD-tallenteesta PI:tä moneen otteeseen. RDS Spy:llä lähetettä tarkemmin tutkiessa tuntui, että jotain yksittäisiä RDS-bittejä olisi, mutta eivät auenneet. Liian pitkä MS:säksi, puhe klipin lopussa vaikutti alkuun radio-ohjelmalta, samoin kuin lopun feidailu joltain ES-skipiltä...? Niin... 87,5 MHz ja kaupungissa... oletettua MS-skippiä pidempi yhteys... vai että oikeen tupla F2-skippi talvella? Pannukakku alkoi nopeasti laskeutua, mutta alkuun tuo linkin tallenne kuullosti minusta kyllä hyvin eksoottiselta. Arvelin itse alustavasti kieleksi jonkun lukuisista Pakistanin alueen kielistä. JJJ kontakteineen vahvisti asian myöhemmin.

"Alku: Koraanin resitointi (lukeminen äänellä)
Lukija on Mishary Alafasy
Loppu puhe kuulosti Intian tai Pakistanin kieleltä
"

Kyseessä oli ilmeisimmin jonkun ko. kieltä ymmärtävän ja tästä ohi ajaneen autoilijan ilmeisesti netistä puhelimen BT:n kautta autoradioon striimaama lähete. Kaupunkilaisen DX-kuuntelijan riesaa taas.


17.2.2021 - Ja sitten täyteen Sundin nollakuuluvuuteen taas

Radio City 88,6 MHz Ypäjältä (3 kW ja ilmeisesti vielä V-pol) antennien takana olevan hissikopin katveesta takakeilaan yli Sundin mennen tullen. Ei kuulu enää Sundia LAINKAAN... tasot taajuudella 88,6 MHz -82dBm. Onko Sundin masto kaatunut??

Tästä tulikin sitten kypsyttyä kirjoittelemaan edellinen postaukseni (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2171#msg2171) nega-tropoista.

Viritin sittemmin kokeilumielessä ELAD:in FDM-SW2 softalla toteutetun notch:in viereisen 88,5 MHz Uudenkaupungin Kasarin roiskeita hiljentämään. Toimii kohtalaisesti, vaikka softa-notch on maksimiasetuksillaankin liian kapea WFM-puolen aseman menestyksekkääseen loukuttamiseen.


Häiriöitä

FM:lle oli ilmestynyt ajottain ilmenevä pumppaava laajakaistainen häiriö. Syytettyäni itsekseni ensin kaikkia muita naapureita ym. paljastui sen lähteeksi lopulta toista halpis-valvontakameraani syöttänyt virtalähde... Se antoi häiriötä vain ajoittain kun sen johto parvekkeella siirtyi tai sen paikkaa huikan vaihtoi. Häiriö oli siis varsin petollinen, koska johtojenkin asentokin vaikutti enkä osannut sitä heti paikallistaa. Tuo pumppaava laajakaistainen häiriö poistui kertalaakista toisella laadukkaammalla virtalähteellä. Seurataan.

Mutta sitten pian bandeilla alkoi kuulua taas laajakaistaista pohjakohinaa ja joskus siellä vaelteli jotain uusia suhisevia häiriökantoaaltojakin siellä täällä, ne ryöminät hissukseen Eladin vesiputouksessa sivuttain... Aloitin tavan mukaan niidenkin syyn pähkäilyn naapureista, sillä silloin joulun alla olivat kaikki viereisten talojen parvekkeet täynnä kaikenlaisia eri väreissä vilkkuvia LED-jouluvalosettejä, joista tuollaista pohjakohinaa ainakin usein tulee.

(https://i.ibb.co/W2Xz955/2020-12-23-kerrostalojen-jouluvaloja.jpg)


Joo, niistä vesiputouksiessa satunnaisesti vilistävistä häiriöpedoista, tiesin kyllä valvontakameroiden IR-LED:ien niitä mahdollisesti tuottavan, mutta tässä ne mokomat vipeltäjät jäävät nyt vihdoin itseteossa kiinni iltahämärissä IR-moden kytketytessä päälle. Oma osuus lähistön surinoihin paljastui livenä (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=224), kun kamerat katolla käräyttivat toisensa. Alla pari ruudunkaappausta kattokameravideosta.

(https://i.ibb.co/qMVPXxV/2021-03-20-IR-LED-switch-on-causing-interference-comb-crop.png) (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=224)


Klikattavassa kuvassa tarkkailussa VHF-aluetta RTL-SDR-donglella (keskellä) ja ULA-aluetta ELAD:illa (oikealla). Videokuvassa näkyvä toinen kamera ei näyttäisi häiritsevän RF:llä, sillä sen infrapunaledit näyttävät tämän toisen kameran ottamassa kattovideossa olleen jo päällä ennen tämän ensimmäisen kameran IR-moodin päällekytkeytymistä, eikä vipeltäjiä vielä silloin näkynyt. Tämän toisen toisen kameran IR LED:it näkyvät punaisina aivan tämä ensimmäisellä otetun kameravideoikkunan oikeassa laidassa.

(https://i.ibb.co/swtvjLp/2021-03-18-19-20-41-auringonlasku-ja-linnut-fix.jpg)


Yllä kuvassa myös oikealla sen toisen kameran ledit jo päällä punaisina, juuri ennen kuvan ottaneenkin kameran siirtymistä yö-modeen... Samalla kuriositeettina, taivaallakin vilisti jotain elukoita, kuten sitten hetkeä myöhemmin myös vastaanottimien vesiputouksissakin.

No, onneksi nämä kamerat saa tarvitaessa pois päältä RF-havaintoja tehdessä, mutta nyt kelien puutteessa on kattokameroista ollut enemmän iloa kuin tropoista tyhjänä kohisevasta bandista. Minusta on ilmeisesti kehittymässä joku ihmeen radiometeorologi, koska horisontin sään tiirailukin on alkanut kovasti viimeaikoina kiinnostamaan :-)


7.3 2021 - Tuulenpuuskia, myrskyä

(https://i.ibb.co/LZW0fgX/2021-03-07-14-00-Windy-cam1.png)


Illalla korona-ajan myöhäisen kauppareissun aikana oli ainakin marketin parkkipaikalla niin voimakkaita tuulenpuuskia, että auton ovet meinasivat avatessa irrota. Kotiin tullessani katselin miten antennit katolla pärjäilivät, kyllä ne siellä vielä olivat, onneksi.

Cam2 streamista näkyivät hyvin repivät tuulenpuuskat ja niiden tuhopotentiaali. Cam1-footagessa havaittavissa myös heiluntaa. Lunta tuli vaakatasossa koko yön aamuun asti.


No tottahan myrsky-yöt ovat pelottavia kaikille antennin omistajille, mutta lasten mielestä tuo clipin ääni tarvittiin ehdottomasti ja näin kooste piti tehdä.

Näiden onneksi aika vähäisten ja hallittavissa olevien häiriöiden kustannuksellakin, on kameroiden olemassaolo kuitenkin hyvä asia. Nyt tietää edes vähän, mitä tuolla katolla tapahtuu ja myrskyöinä saa tarvittaessa suoraa real-time kuvaa. Antennini ovat siellä kuitenkin hyvin matalalla tasakaton pinnasta, kattokopin katveessa ja niin ylipainavin jalustoin varustettuna, että onneksi ei edes huoltotoimenpiteitä ole toistaiseksi tarvittu. Koputtaa puuta.


Taas timelapse-videoita

Eli RF-kelien puuttuessa taas timelapse videoita, joissa vähän kaikkea pikaisesta lumikuuroista, lumen sulamisesta, kauas karkaavista tai ylle vyöryvistä pilvistä, pilvijonoista, auringonlaskuista tai taivaalla vaeltavasta kuunsirpistä alkaen sekalaista ilmiötä... kaikki yhdessä pötkössä.


Timelapse captures of Northen day and night skies in different weather conditions Jan - March 2021

2021-01-16...2021-01-17 - Blue skies, an orange sunset and a Winter night, Snow and cold / Lunta ja kylmää

2021-01-18 - Gray winter afternoon / Harmaa talvinen iltapäivä

2021-01-20...2021-01-21 - Winter morning, evening & night, snowing / Talvi-ilta, -yö ja -aamu, lumipyryä

2021-02-04...2021-02-06 - Warying winter weather / Talven vaihtelevaa säätä

2021-02-16...2021-02-17 - Winter sunset and night, moon and stars / Auringonlasku, talviyö, kuu ja tähtiä

2021-02-28 - A sunrise, short winter day and a sunset / Talvipäivä ja auringonlasku

2021-03-01 - A winter afternoon and a sunset / Talvi-iltapäivä ja auringonlasku

2021-03-07 - Snowing / Lumipyryä
   
2021-03-07 - Clouds and a sunset / Puolipilvinen auringonlasku

2021-03-08 - A winter nychthemeron from mid-night and morning to mid-day, sunset and night / Talvinen vuorokausi ja auringonlasku

2021-03-15 - Shades of gray, blue and orange / Harmaankirjava päivä

2021-03-16 - Snowfall, bright, rolling clouds, sunset and a wandering crescent moon / Lumikuuro, kirkastuvaa, horisontista vyöryviä pilvijonoja, auringonlasku ja vaeltava kuunsirppi

2021-03-17 - Half-cloudy sunset and moon moving through clouds / Pilvinen auringonlasku ja kuu pilvien kera

2021-03-18 - A cloud littered day, sunset and a wandering crescent moon, IR-light shift / Puolipilvinen päivä, auringonlasku ja kulkeva kuunsirppi, IR-valot

2021-03-21 - A windy March afternoon and a sunset / Tuulinen kirkas iltapäivä ja auringonlasku



Näihin kuviin ja tunnelmiin. Pian on muutto edessä. Lähitulevaisuudessa käsittelen tämän härdellin muuttamista etäasemaksi.


Kevään kangastuksia

Nyt maaliskuussa kevät jo lähenee, aurinko lämmittää ilmaa meren yllä... Edellisessä postauksessani (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2171#msg2171)
mietiskelinkin jo ilmakehän ilmiöiden vaikutusta myös lievealueiden radiokeleihin ja kuuluvuuteen.

Maaliskuun alkuun mennessä oli Englannin Cornwallissa jo bongattu lentävä hollantilainen (https://www.bbc.com/news/uk-england-cornwall-56286719)...? (linkki kuvaan) (https://ichef.bbci.co.uk/news/976/cpsprodpb/15EB2/production/_117387798_apex_hovering_ship_illusion_03.jpg).

Tallinnan TV-tornin näkymisestä Suomenlahden yli Helsinkiin on myös ollut aiemmin ketjussa muutama linkki.

Edelleen vanhaan kouluvuosieni kotipaikkaan Helsingin Lauttasaareen liittyen, oli Hesarissa nyt hiljattain artikkeli huikeasta kangastuksesta; Tallinnan valot ja rakennukset näkyivät kirkkaina Lauttasaaren Myllykalliolta (https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000007832899.html). HS: "Sunnuntaina Helsingin rannoilta saattoi ihailla Tallinnan valoja. Lauttasaaren Myllykalliolta sunnuntai-iltana yhdeksän aikaan otetussa kuvassa näkyvät Tallinnan valot selvästi." (linkki kuvaan)­ (https://hs.mediadelivery.fi/img/978/9f7689c3e36a41059489d20c4fc91ef0.jpg.webp).

On se meren läheisyys vaan niin hienoa, vaikka täällä nykyisessä Turun ruutukaavan kämpässä ei sen läsnäoloa enää samoin tunne.


Merimaisemia ja kaukaisia aatoksia

Koulupoikana Helsingin Lauttasaaressa (https://earth.google.com/web/@60.15828373,24.85634805,-0.82577661a,386.84048398d,35y,-149.81205783h,79.36508126t,-0r)(Google Earth-näkymä), siellä sitä aina kuuli lokit rannoilla ja kaukaa näkyivät etelän merten kangastukset...

(https://i.ibb.co/Q7WtHbF/Lokkikujalta-Lounaaseen.jpg)


Lauttasaaren edustalla horisontissa, tästä kuvasta hieman vasemmalle, rannalta kiikarilla näkynyt Käärmekari (https://earth.google.com/web/@60.14441894,24.84083265,-0.1291623a,132.95038358d,35y,-159.23553999h,85t,0r) (Google Earth-näkymä) muutamine tuulenpieksämine pihlajan tai männyn siluetteineen näytti minusta silloin täysin palmusaarelta ja olin melko varma että näin siellä myös hula-hula tyttöjä rannalla tanssimassa. Se oli niin kaukana, että siellä täytyi olla aina trooppisen lämmintä. Rannasta löysin kerran vanhan umpikorkkisen pelastusrenkaankin, joku merimies ehkä oli sillä pelastautunut noille saarille? Isä kunnosti pelastusrenkaan vanhaan merimiestyyliin purjekankaaseen käärien ja lakaten, kaukaista merimiessukua kun ollaan.

Koska itse kuitenkin ajattelin karata merille vasta hiukan myöhemmin, saattaisi ehkä lyhytaaltoradiolla kuulla näiden kaukaisten saarten lähetyksiä, tuumailin vanhaa putkiradiota silmäillen. Tai ehkäpä ensimmäinen saippuakoteloradioni ferriittitangolla toisi kuuluviin nämä kiehtovat etelän seireenit?

Kangastusten perässä juokseminen, radioharrastus ja kaukokaipuu lähtivät itämään jo vaahtosammuttimen kokoisena...

No-niin, menee taas päiväuneiluksi.


EDIT 2021-04-07: korjattu typoja
Otsikko: Keväistä meri-tropoa, aircraft scatteria vai kumpaakin?
Kirjoitti: CH - 29.03.2021 - 20:39
Keväistä meri tropoa [M/Tr], aircraft scatteria vai kumpaakin?

Sattuipas, että juuri olikin puhetta kangastuksista, kaukaisista saarista ja vaihtelevista kelilosuhteista, kuinka lievealueiden signaalit kivasti lepattelevat sään ja alailmakehän ilmiöiden mukaan.

(https://i.ibb.co/cJ7kJmf/2021-03-27-14-54-33-Ruissalon-Saarronniemest-crop.jpg)

Oltiin viikonloppuna ulkosalla, tässä tyynen ja hyvää vauhtia lämpiävän kevättalvisen iltapäivän 27.3.2021 hieman utuinen näkymä merelle Ruissalon Saarronniemen (https://earth.google.com/web/@60.41680245,22.09527853,1.58562257a,6900.92142556d,35y,0h,0t,0r) kärjestä etelään.

Kuvasta oikein "kuulee" miten etäisiä meren takaisia asemia pyyhki siitä yli juuri samana päivänä (ainakin Puolasta, Latviasta ja Liettuasta Mynämäelle JJJ:n hirmuiseen Körner-antenniin!). Siinä niitä kaukoasemia nyt sieltä horisontista meren pintaa viistäen kauniina kevätpäivänä tänne tulee... Jännää! Olisikohan vanhalla Sangean ATS-808 matkaradiollanikin siinä rannalla seistessä jo saanut jotain kuuluviin?


Mutta katsokaapas seuraavasta millaisen shown Tukholman SR P1 92,4 hieman tuota ennen järjesti:

Kevätkeleillä villisti feidaava ja aaltoileva SR P1 92,4 MHz:


A playful FM-radio band MARINE TROPO on South-West coast of Finland

Perfect contitons for a FM-radio band MARINE TROPO [M/Tr] here on the South-Western coast of Finland, on a calm and sunny spring afternoon, 27th March 2021. Many distant FM-stations across the Baltic Sea were logged here on that same day... Note how a FM-signal received during similar conditions just few days earlier fluctuates while finding its way throug forming temperature inversions over the sea. Possibly some airplane scatter was also involved.

(www.dxinfocentre.com ->): Marine Tropo occurs when warm dry air overrides a cooler body of water. Marine inversions often extend the entire breadth of lakes and can extend for thousands of miles over the ocean. It also spreads into coastal areas by way of sea or lake breezes. Marine tropo can become enhanced or combined with other types such as High-Pressure Tropo. It normally peaks during the afternoon when the inversion is the strongest. Outside of the equatorial zone, spring and early summer is the best season. (<- www.dxinfocentre.com)


FM-radioklippi 92,4 MHz ruuden alakulmassa on tallennettu täällä Turussa 25.3.2021 ja tallennuksen hetkistä vastaavia merisääolosuhteita tarkkaileva merimaisema kohti signaalin merenpäällistä reittä Ruissalon Saarronniemen kärjestä (X) etelälounaaseen (merkitty sektori) melko tarkalleen samoissa sääolosuhteissa ja vuorokaudenaikaan kahta päivää myöhemmin.

(https://i.ibb.co/tp76T87/N-kym-etel-lounaaseen-Saarronniemest.png)


UPDATE: Aircraft Scatter-epäily

Muodostuvaa meri-tropoako vain, vai olisiko tuossa radiotallenneklipin hulluimman kohdan monijaksoisessa säksätyksessä (n. 1 min paikkeilla) voinut olla vielä lentokonekin hetkellisesti antennini ja aseman välissä?

"Lentokoneen aikaansaama heijastus ilmenee esimerkiksi FM-radiovastaanottimessa erityisesti kantama-alueen rajoilla tai sen  ulkopuolella olevien asemien kohdalla..." ja edelleen; "Lentokoneheijastuma voi ilmetä nopeana äänen "pumppauksena" jossa ääni voi alle sekunnin väleinkin säksättää kohinan ja kirkkaan kuuluvuuden välillä (Traficom 2018a). Tätä kestää korkeintaan muutaman minuutin ja ääni rauhoittuu, jollei vastaanottimen ja lähettimen välillä lennä uusia lentokoneita." mainitaan radioaaltojen etenemismuotoja käsittelevässä opinnäytetyössä täällä (https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/166572/opinnaytetyo%20radioaaltojen%20etenemisesta.pdf).

Kuinkas sattuikaan;

(https://i.ibb.co/yP15W6Q/2021-03-25-14-25-03-UTC-Flightradar.png)

(https://i.ibb.co/Tr40TZV/2021-03-25-14-26-48-UTC-Flightradar.png)

(https://i.ibb.co/FwpN7ht/2021-03-25-14-28-48-UTC-Flightradar-vs-signal-path.png)


Flightradar24-palvelusta selviää, että Quatar Airwaysin lento QTR8563 Lontoosta Helsinkiin 25.3.2021 oli matkakorkeudessa troposfäärissä tarkalleen tuohon aikaan (klo 14:29 UTC) ja tarkalleen juuri samalla hetkellä hulluksi menneen signaalin reitillä Tukholman Nackasta Turussa sijainneeseen antenniini. :D

(https://i.ibb.co/W6wGMtK/2021-03-25-14-29-03-UTC-Flightradar-Quatar-Airways-QTR8563.png) (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=229)

Klikkaamalla ylläolevaa kuvaa tai tätä linkkiä (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=229) saa ladattua liitteenä olevan videon tästä Quatar Airwaysin lennosta.


Ja koska Aircraft Scatter-epäilyt nyt tosiaan vasta jälkeenpäin heräsivät, olen niiden havainnollistamista varten synkronisoinut alla olevaan Youtube-videoon sen hetkisen Flightradar24-lentotutkan näytön (palvelun lentoarkistosta), Tukholmasta Turun antenniini tuleen signaalin reitin ja samanaikaisen signaalin seurannan.


Some aircraft scatter on top of a FM-radio tropo, related to my previous video (https://www.youtube.com/watch?v=iagMAbnlQRI). This extracted part of it is post-synched to the concurrent Flightradar24-site data. Airplane reflections can manifest as a rapid fluctuation of signal where it can wary between noise and bright audibility every less than a second.


Yllätyksenä kaapatun, mutta nyt aika ilmeisen lentokoneheijastuman aikaan, minulla oli Sony XDR-F1HD vs. ELAD S2 vertailu työnalla, siksi molemmat käyttöliittymät siinä näkyvillä.

Siispä tästä Flightradar24-seurantalinkki (https://www.flightradar24.com/60.26,20.54/8) talteen, täytyypä tosissaan joskus testata air-scatter ennakointia sen avulla.


EDIT: 2021-04-07 - Kattokamerassa yöllä näkyneet tähdet, planeetat ja lentokone

HD-kattokameran läntisen horisontin timelapse-videoissa (https://youtu.be/xsdnQyQQ2yw) näkyy joskus kirkkaina öinä kuun lisäksi myös muutamia kirkkaimpia planeettoja ja tähtiä, esim. nyt juuri viimeaikoina punertava parivaljakko Mars ja Härän tähdistön päätähti Aldebaran. Orionin tähdistön punainen ylijättiläinen Betelgeuze seuraa heti niiden perässä.

(https://www.astronomytrek.com/wp-content/uploads/2017/04/Aldebaran-in-Taurus-Constellation.jpg)

Tämänhetkistä tähtitaivasta simuloiva kuva kaapattu stellarium-web.org (https://stellarium-web.org/)-palvelusta.

(https://i.ibb.co/zFQb4cX/2021-04-01-T-htitaivas-l-nteen.png)

Kaikki kolme punasävyistä tähtitaivaan kohdetta, Betelgeuze, Aldebaran ja Mars, tuntuvat näkyvän myös hyvin yöllä infrapunamoodissa olevassa kattokamerassa;

(https://i.ibb.co/4gYNVX2/2021-04-07-22-33-00-Betelgeuze-Aldebaran-Mars-on-IR-roof-cam.jpg) (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=236)
(tähtiä tuikkiva video kuvaa klikkaamalla)

Eilen illalla, kuvassa näkyvien tähtien joukossa, näkyivät myös lentokoneen valot. Oli hauska seurata tähtien lomassa lentävän koneen valoja ja sen samanaikaista sijaintia Flightradarissa, joka tosiaan toimii reaaliajassa, siitä näkee (ja joskus ehkä vielä uudestaan kuuleekin) mitkä lentokoneet valoineen lentävät antennin keilassa länsitaivaalla;

(https://i.ibb.co/Ykd25th/2021-04-01-Kattokamerassa-n-kynyt-lentokone.jpg%5Dhttps://i.ibb.co/Ykd25th/2021-04-01-Kattokamerassa-n-kynyt-lentokone.jpg)


PS. Liitteenä nuo molemmat Youtubeen postatut videot parempilaatuisina, Youtube kompressoi niitä jostain syystä vähän liikaa. Ja oho, mahtuupas tänne saitille näköjään vähän isompiakin liitteitä, kiitoksia vaan palvelusta ylläpidolle.

---

Lisään tähän pian vielä näin keväällä ja uuden FM-DX-kauden kynnyksellä ajankohtaisen Sony XDR-F1HD vs. ELAD S2 vertailun.


Otsikko: Vs: Naapurimaiden TV ja FM asemien vastaanottoa lievealueilla keleillä tai ilman
Kirjoitti: JJH - 01.04.2021 - 18:07
Ylläpitäjän huomio:

Tässä ketjussa on todella paljon mielenkiintoista tietoa, joten laitoin tämän kiinnitetyksi aiheeksi!
Otsikko: Vs: Naapurimaiden TV ja FM asemien vastaanottoa lievealueilla keleillä tai ilman
Kirjoitti: Sunnuntaivekkari - 03.04.2021 - 10:30
Millä antennilla tuo väpättävä Tukholman 92,4 MHz on vastaanotettu?
Täällä Jyväskylän 89,9 MHz (254 km) keväällä 2019 käyttäytyi lapamatoantennilla juuri tuolla tavalla, ellei Vuokatin harhat iskeneet pahasti päälle... Lentokoneita kun lentää paljon Pohjois-Savon yli.
Otsikko: Vs: Keväistä meri-tropoa, aircraft scatteria vai kumpaakin?
Kirjoitti: JLN - 04.04.2021 - 21:45
Lainaus käyttäjältä: holmch - 29.03.2021 - 20:39
"Lentokoneheijastuma voi ilmetä nopeana äänen "pumppauksena" jossa ääni voi alle sekunnin väleinkin säksättää kohinan ja kirkkaan kuuluvuuden välillä (Traficom 2018a). Tätä kestää korkeintaan muutaman minuutin ja ääni rauhoittuu, jollei vastaanottimen ja lähettimen välillä lennä uusia lentokoneita."

Tuota flutteria olen kuullut lukuisat kerrat. En tiennyt, että se on lentokoneheijastumaa.
Otsikko: Kevät-tropo kävi kurkkaamassa, pitkästä aikaa DVB-Telkkua lahden yli Tukholmasta
Kirjoitti: CH - 11.04.2021 - 22:08
(https://i.ibb.co/fHsWxbr/2021-04-11-19-39-UHF-E23-Stockholm-Teracom-Mux-1-STV1-S-rmlad-sn20-3d-B-Televes-DAT-BOSS.png) (https://www.fmlist.org/sounds/2021-04-11_19-41-05_-_DVB-T_tropoa_Tukholmasta_-_short.mp4)
2021-04-11-19-39-UHF-E23-Stockholm-Teracom-Mux-1-STV1-Sörmland-sn20,3dB-Televes-DAT-BOSS

Kevään 2021 ensimmäinen DVB-T tropo [M/Tr]

Kevät-tropo kävi kurkkaamassa, pitkästä aikaa DVB-Telkkua lahden yli Tukholmasta! Klikattavan kuvan (https://www.fmlist.org/sounds/2021-04-11_19-41-05_-_DVB-T_tropoa_Tukholmasta_-_short.mp4) takaa löytyvällä videolla päivystää myös VHF-1 alueen OIRT R2 kanava, varmuuden vuoksi. Tänä kesänä on pakko saada varmennettu analoginen VHF-1 bandin tv-havainto, niin kauan kuin niitä siellä vielä on!


Myös SVT1 HD tuli Ahvenanmaan Sundista erinomaisin tasoin:

(https://i.ibb.co/hcyXBqh/2021-04-11-20-02-UHF-E28-Sund-land-Network-STV1-HD-Stockholm-sn30-4d-B-Televes-DAT-BOSS.png)
2021-04-11 @20-02 - UHF E28 - Sund - Åland Network - STV1 HD Stockholm (sn30,4dB) (Televes DAT BOSS LR)

Saman videon taustalla soittelee SR P3 88,6 MHz Sundista hyvin signaalein:
ELAD S2 signal -57dBm (~52dBμV), slight springtime marine tropo, levels above normal, clean RDS PS, E203 PS logged: SR_P3___

Myös Tukholman FM SR P1 92,4 MHz antoi puhtaan RDS PI:n ja PS:n
ELAD S2 signal -74dBm (~34dBμV), slight springtime marine tropo, levels above normal, clean RDS PS, E201 PS logged: P1_SR___   

EDIT: Jälkeenpäin tarkistin, tropokartassa näkyi kuin näkyikin hetkellinen pieni läiskä meren yllä Tukholman edustalla tänne suuntaan, kylläpäs nämä ennusteet ovat tarkkoja!

(https://i.ibb.co/v44CQLz/2021-04-11-18-00-00-UTC-Worldwide-refractive-index-forecasts-www-tropo-f5len-org.png)
2021-04-11 @18-00-00 UTC - Worldwide refractive index forecasts (tropo.f5len.org)


Aircraft Scatter toisinto:

Tänään toistui muuten myös tuo edellisen postaukseni lentokoneen aiheuttama nopea FM-flutter. Se ilmeni täsmälleen samanlaisena Finnairin lennon AY214 (MHQ-HEL) ollessa lähes samalla lentoreitillä ja samassa paikassa (https://www.flightradar24.com/2021-04-11/14:51/12x/60.16,22.15/7) Turun ja Tukholman välissä tänään klo 14.53 UTC.

FM-asemana oli taas SR P1 92,4 MHz Tukholman Nackasta sinne suunnatun 5-elementtisen H-pol yagin ollessa täällä Turussa kuten viimeeksikin. Myös ilmiön kesto (pari minuuttia) oli sama.

(https://i.ibb.co/khyQxJC/2021-04-11-14-53-Aircraft-scatter-again-AY214-MHQ-HEL.png) (https://www.flightradar24.com/2021-04-11/14:51/12x/60.16,22.15/7)

Pohjalla oli jälleen hiukan normaalia dx-lievealueen vastaanottoa parempi kuuluvuus aurinkoisen kevätiltapäivän häilyvällä meri-tropolla. Taitaa olla ihan samanlaisena toistuva ja tavallinen ilmö näillä samoilla spekseillä.

Kevät tekee tuloaan :-)

Otsikko: Vs: Naapurimaiden TV ja FM asemien vastaanottoa lievealueilla keleillä tai ilman
Kirjoitti: rick - 12.04.2021 - 11:12
Kiitos tästä erittäin mielenkiintoisesta viestiketjusta! Linkki tähän löytyi DX-liiton facebookista.
Mieleen muistui kun kuusikymmentäluvun lopulla rakensin puurimasta ja lapamatojohdosta TV-ykkösalueelle mitoitetun taittodipolin, istuin se kädessä vanhan putkitelkkarin edessä, keskieuroopan TV-asemat vaihtuivat kun hieman kääntelin antennia kädessäni. Otin muutamia kuviakin mutta niille kävi huonosti, annoin paikalliselle posteljoonille kehitettäväksi, mutta hän jäi mopoineen auton alle ja kuoli ennenkuin oli saanut homman tehdyksi, filmi katosi.
Ei ole senjälkeen paljonkaan TV-DXäilyä tullut harrastettua. Tosin laitoin 90-luvulla satelliittiantennin, ja siihen 4 mikropäätä, se on vieläkin, tosin vähällä käytöllä. Vaatisi suuntausta, koska lautaseinässä olevat kiinnitykset ilmeisesti hieman antaneet periksi, suuntaus muuttunut ilmeisesti alemmaksi, vain kaikkein voimakkaimmat kanavat näkyvät, kun muutama viikko sitten kokeilin.
Otsikko: ELAD FDM-S2 SDR vs. Sony XDR-F1HD
Kirjoitti: CH - 14.04.2021 - 17:46
Lisään tähän näin keväällä ja uuden FM-DX-kauden kynnyksellä ajankohtaisen oman pikku SDR-testin. Tuossa aiemmin kevät-tropo videolla (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2179#msg2179) näkyikin jo oman ELAD:in rinnalla Sonya ohjanneen softan ruudunkaappausta.




No niin, nyt aasinsillan kautta otsikon asiaan eli viimeisimpään vertailutestiin:

HUOM: Täällä palstalla on lukuisia paljon kokeneempia kommentteja ja jo aikoja sitten tehtyjä huomioita tästä laitteesta, eli tässä vain muutama pikainen huomio lainalaitteesta omalla setupilla (nyt yli kymmenen vuotta myöhässä :-).

ELAD FDM-S2 SDR vs. Sony XDR-F1HD



(https://i.ibb.co/P1Xvz1B/ELAD-FDM-S2-SDR-crop.jpg)           (https://www.universal-radio.com/catalog/spcialty/0631.jpg)

Sain Mynämäeltä testattavaksi Konrad-modatun Sony XDR-F1HD:n!

Sony XDR-F1HD on ollut jo monet vuodet todella suosittu, niin täällä palstalla kuin kaikkialla muuallakin FM-DX piireissä, ainakin silloin kun kun sen on ensin saanut modattua PC:llä ohjattavaksi. Minullakin on sen samalla tunerilla varustettu modaamaton sisarmalli Sony XDR-S10HDiP, jolla viime syksyllä testailin parvekkeella (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2095#msg2095), mutta nyt siis laitoin tuon modatun Sony XDR-F1HD:n kiinni koneelle XDR-GTK softalla.

Sony XDR-F1HD:n koekuuntelusta (ihan pystymetsästä tulleena), alla muutamia omia muistiinpanojani ennen laina-Sonyn palauttamista. Klipit mukaan, että voi halutessaan kuunnella itse, ovathan vaikutelmat usein omissa korvissa erilaisia, suosittelen kuitenkin kuulokkeita. Videoklipeissä audiona on ensin ELAD, sitten vaihto Sonyyn (jollon ELAD:in näyttö pysähtyy).

(https://i.ibb.co/WFLrBv1/2021-03-26-test-ELAD-vs-Sony.png)

Eli alla lentävää muistiinpanoa muutaman viikon takaa:

Vaati muutaman kerran uudelleenkäynnistyksen niin löysi laitteen, USB/COM6 portista.

Vertailin ELAD:in kanssa rinnan, RDS-herkkyys oli mielestäni aika tasaväkinen, ainakin pikaisesti lahden takaisella nollakelin SR P1 92,4 MHz:llä ja Sundin SR P3 88,6 MHz:llä testattuna, kun molemmissa n. 150 khz:n kaistanleveys. Vedän vielä Sonyn audiot johonkin inputtiin kuuntelen korvakuulolta.

Ensivaikutelmana korvakuulolta vaikuttaa, että Sonyn DSP-signaalinkäsittelyautomatiikka (ja ilmeisesti stereo-signaalin kanavaerotuksen automaattinen kaventaminen tms.) siivoaa Sundin kohisevaa audiota oikein huomattavasti kuuntelukelpoisempaan muotoon ELAD:iin verrattuna, kun taas ELAD ei taida käsitellä audiota millään tavoin? Tai sitten Sony vaan yksinkertaisesti on paljon herkempi, se tuottaa heikon puoleisesta (n.40 dBμV) Sund-signaalista lähes kohinatonta audiota (ehkä kanavaerotuksen kustannuksella, säätänee portaattomasti monoa kohti?)

Täytyy sanoa, että Sony XDR-F1HD on kyllä maineensa veroinen täällä vakioheikossa Sundin kentässä, ero on selvä Sonyn verrattuna, ks liitteen klippi.

2021-03-25 @16-36-47 - ELAD vs. Sony 88,6 MHz 42 dBμV - STEREO, Sony RF-GAIN ON -vaihto, Sony parempi.mkv (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=239)

Heikolla n. 42 dBμV  ero FM-virittimen signaalinkäsittelyn, kohinanpoiston (DSP) tai muiden sen ominaisuuksien takia on tosiaan huikea Sony XDR-F1:n eduksi (klippi). Kohinat katoavat vertailun vaihdossa hienosti.


Heikommalla (n. 20 dBμV) mono-signaalilla ei kuitenkaan enää suurempaa eroa,

2021-03-25 @23-25-48 - ELAD vs. Sony 92,4 MHz 17 dBμV - MONO, Sony RF-GAIN ON-vaihto, ei eroa heikolla mono-signaalilla.mkv (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=240)


Tässä vertailuksi seuraavan päivän hieman "vahvempi" signaali (n. 50 dBμV):

2021-03-26 @11-53-39 - ELAD vs. Sony 88,6 MHz 50 dBμV - STEREO, Sony RF-GAIN ON -vaihto, Sony DSP.mp4 (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=241)


Yhteenvetona;

Sonyn osalta pidän tuon XDR-GTK:n tavasta näyttää signaalin voimakkuuden reaaliaikaista kehittymistä ja vaihtelua tuossa sen aikajanalla. Siitä  (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=519.msg2179#msg2179)näkee havainnollisesti miten lievealueen signaali jatkuvasti elää ja lepattaa. Samoin dBμV /dBm näyttö on hieno. ELAD vesiputouksensa kera antaa samaan asiaan hieman toisenlaisen näkökulman, mutta molempi parempi!!

ELAD S2:n puolustukseksi voisi kuitenkin ajatella, että se ei ilmeisesti käsittele signaalia millään tavoin, jolloin kuulokkeilla kohinankin takaa sopivaa musiikkia kuunneltaessa, on sen dynamiikka ja stereo-kuva korviini laajempi bassoineen ja diskantteineen.

Eli molemmat laitteet ovat ensiluokkaisia, vaikka hieman eri tavalla toimivia.


Liitteenä vielä tuota dynamiikka-asiaa koskien klippi musiikilla (vaikka se ei nyt lainkaan DX-vastaanottoon liitykään, Sony on erinomainen juuri siinä missä sen DX-käytössä pitääkin), klippi vaatii taas kuulokkeet ja silmät kiinni (joo ja onhan tämä aivan mielipuolista kuunnella klippejä tuolla kohinalla, mutta olenhan näitä Sundin kohinoita kuunnellut... vaikka oli kyllä paljon paremmat 88,6 MHz signaalit siellä Nousiaisten kadotetussa paratiisissa kuin täällä nyky-QTH:ssa).

2021-03-26 @12-44-59 - ELAD vs. Sony 88,6 MHz 43 dBμV - STEREO, Sony RF-GAIN -vaihto, Sony parempi, entä taajuusvaste.mp4 (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=242)

Jaa, eipäs hosuta! Sonyn audio tuli testissäni Hauppaugen TV-tikun audiotulon kautta, joten sen perusteella on todennäköisesti aivan turha ottaa kantaa Sonyn dynamiikkaan.

Mutta kyllä XDR-GTK:lla ohjattava laite täytyy kyllä saada tänne Sundin Signaalin Monitorointiasemalle pysyvään kalustoon! Täytyy vielä selvitellä huhuja siitä, että voisiko tämän oman Sony XDR-S10HDiP:n tosiaan myös modata.

Sundin signaalin tarkkailuasema
päivystäjä holmch

EDIT: Pistin tähän mukaan vielä yhden pelkän ELAD-kaappauksen (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=243) (huom: 81.1 MB!) vain siksi, että hirveän kohinankin takaa sen dynamiikka on ainakin omilla kuullokkeilla aivan mahtava, jopa parempi kuin Youtubessa (https://youtu.be/6tkaatkbC2Y?t=143)!  Ajatella jos tuon olisi saanut kaapattua isolla Körnerillä, taitasi täällä liikutuksen kyynel vierähtää Sundin Turunpään päivystäjältä... Viva ELAD!

Toinen vielä, jonka aikana taustalla soivaan musiikkiin sopivaa hypnoottista tyhjien TV-bandien päivystystä... (http://bbs.fmdx.tk/index.php?action=dlattach;topic=519.0;attach=244) (huom! 44 MB) 2021-04-15 @21-37-59 - ELAD FDM-S2 SDR SR P3 88,6 MHz -60 dBm -> 46.0dBμV (http://www.cantwellengineering.com/calculator/convert/dBm)

Otsikko: Aamuista digi-tv tropoa SVT HD-testikuvalla
Kirjoitti: CH - 17.04.2021 - 11:15
Huomenta!

Orannssinhohtoisena kevätaamuna oli taas pientä tropoa ilmassa, niinpä kokeilin ajaa DVB-T kanavahaun ja antenneihin tarttuikin muutamia SVT-mukseja meren takaa... Kuvat ja videot saavat nyt kertoa loput koska olen laiska kirjoittelemaan enempää.


Stockholm - Nacka TV-sändare, (262 km) (https://www.google.com/maps/place/59%C2%B017'51.0%22N+18%C2%B010'23.0%22E/@59.2967383,18.1747523,429m/data=!3m1!1e3!4m5!3m4!1s0x0:0x0!8m2!3d59.2975!4d18.173056)

(https://i.ibb.co/2Y7vSZH/Stockholm-Nacka-Turku-262-km.jpg)
Nackainfo (https://sv.wikipedia.org/wiki/Nackas%C3%A4ndaren)


(https://i.ibb.co/Fnb42GQ/2021-04-16-06-36-49-UHF-E23-Stockholm-Teracom-Mux-1-mux-found.png) (https://www.fmlist.org/sounds/2021-04-16_06-36-58_-_UHF_E23_-_Stockholm_-_Teracom_Mux_1_-_mux_found_-_STV2_Srmland_sn159dB_testbild-compressed_RF17.mp4)
2021-04-16 @06-36-58 - UHF E23 - Stockholm - Teracom Mux 1 - mux found - STV2 Sörmland (sn15,9dB) testbild

(https://i.ibb.co/XzLBkH9/2021-04-16-07-06-09-UHF-E23-Stockholm-Teracom-Mux-1-STV2-S-rmland-sn15-9d-B.png) (https://www.fmlist.org/sounds/2021-04-16_07-19-04_-_UHF_E23_-_Stockholm_-_Teracom_Mux_1_-_STV2_Srmland_sn159dB_testbild-compressed_RF17.mp4)
2021-04-16 @07-19-04 - UHF E23 - Stockholm - Teracom Mux 1 - STV2 Sörmland (sn15,9dB) testbild


Ahvenmnmaan Sundista (121 km) näkyi myös HD-muxi.

(https://i.ibb.co/BqrFDgz/2021-04-16-07-08-22-UHF-E23-Stockholm-Teracom-Mux-1-STV2-testbild.png) (https://www.fmlist.org/sounds/2021-04-16_07-21-17_-_UHF_E28_-_Sund_-_land_Network_-_STV2_HD_Stockholm_sn233dB_testbild-compressed_RF17.mp4)
2021-04-16 @07-21-17 - UHF E28 - Sund - Åland Network - STV2 HD Stockholm (sn23,3dB) testbild


Videokaappauksista:

Alkuperäisestä HD-resoluutiosta pienennettyjen kuvien takana klikattavat videot täydellä HD-resoluutiolla (mutta Handbrakella kompressoituna tiedostokoon kohtuullisena pitämiseksi).

Näistä DVB-T-videokaappausten toteutuksesta sen verran, että otin tällä kertaa hieman parempilaatusta HD-videota Avermedian HD-kaapparin HDMI-inputtiin tuotuna. HDMI-signaalin lähteenä on kuitenkin edelleen se langattoman 5 GHz videolinkin takaa parvekkeella majaileva N7800 DVB-T HD boksi.

Aiemmin pelkkiin DVB-T screencappeihin (esim. edellinen DVB-T tropo-rapsa) olen yleensä käyttänyt VLC-playeriin inputtaamani ebaystä edullisesti tilattua HDMI2USB-tikkua, mutta kunnon fps-tasoista videota ei sillä saa). Viime kesänä aloitellessani olivat kaikki DVB-T råporttien kuvat puhelimen kameralla suoraan tv:n ruudulta napsittuja.

Pientä edistymistä siis kohti etäasemaa, joksi tämä koko systeemi nyt seuraavien viikkojen aikana tulee muuttumaan (tai sitten jäävät harrastelut vähemmälle). Siitä pian enemmän.


Ai niin, katolla tapahtuu, aamukahvia juodessani näytti siltä että lokit harkitsevat pesimispuuhia antennien viereen... >:(



Joo, tarkistin vielä illalla (upea iltarusko taas!), kyllä ne peijakkaat siellä tepastelevat edelleen...

Otsikko: Vs: ELAD FDM-S2 SDR vs. Sony XDR-F1HD
Kirjoitti: RikuM - 17.04.2021 - 20:47
Lainaus käyttäjältä: holmch - 14.04.2021 - 17:46

Mutta kyllä XDR-GTK:lla ohjattava laite täytyy kyllä saada tänne Sundin Signaalin Monitorointiasemalle pysyvään kalustoon! Täytyy vielä selvitellä huhuja siitä, että voisiko tämän oman Sony XDR-S10HDiP:n tosiaan myös modata.

Kannattaa tutustua sellaiseen virittimeen kuin NXP TEF6686, joka on siis uudempi malli tuosta Sonyn käyttämästä virittimestä (TEF6730), noita käytetään aika yleisesti autoradioissa mutta PC controlli onnistuu samaan malliin XDR-GTK:lla mitä noilla Sonyn vehkeilläkin. Hinta ja saatavuus paljon suotavammat mitä noilla F1HD:illa, tällähetkellä tuollaisen virittimen hinta on Aliexpressissä posteineen about 20€ + kylkeen tarvitaan vielä arduinon kalikka n. 2€ Kiinasta, tosin kyllä nyt nousseet viime kesästä jolloin vielä sai n. 6€ kpl hintaan.. Näitä itellä nyt kotosalla ja etäpisteissä itellä useampi jo ajossa, ja ei voi muutakuin kehua, pesee tuon modaamattoman XDR-S3HD mallin mitä tässä nyt tullut vertailtua, myös uusimpien "sketchien" myötä on suorituskyky kuulemma parempaa mitä modatulla F1HD:lla.

Nämä S10 ja S3 Sonyn mallit on kyllä myös tosin jollain lailla kans modattavissa, inffoa vaan ei paljoa netistä löydy mitä yrittänyt ettiä.. :(

(https://i.imgur.com/mzMzelP.jpg)
Otsikko: Vs: Naapurimaiden TV ja FM asemien vastaanottoa lievealueilla keleillä tai ilman
Kirjoitti: MastusAR - 06.08.2021 - 17:41
Eilen 5.8. tuntui olevan pientä pintaliitoa Perämeren yli.

Kalixin kaikki asemat RDS:n kera (paitsi Mix Megapol). Matkaa 156km.
Lujaa tuli myös Skellefteåsta SR P4, P3, ja RixFM 106.7. NRJ Skellefteå ja SR P2 hieman heikommin. Pieni pätkä ohessa RixFM:ltä. Matkaa 229km.
Otsikko: Tallinnan tv
Kirjoitti: CH - 27.09.2021 - 14:16
Pitkästä aikaa kuulumiset täältä Turusta, keväällä viimeeksi kirjoittelin tänne vanhan QTH:n evakosta putkiremontin alta. Sain vanhan kaluston antenneineen kuitenkin toimimaan etäasemana ja olen sillä pystynyt muutamia kesän kelejä väijymään. Pistän siitä ja muistakin kesän kuulumisista ehtiessäni kattavampaa raporttia (mm. ES-analogitelevisiota väreissä Moldovasta ym).

Mutta tähän väliin nyt tuoreeltaan pikakuulumiset, tänään aamun tropokeleillä tulivat tänne uuden QTH2:n parvekkeelle viimein ne kauan tavoittelemani Tallinnan DVB-T-muksit, E25 ja E28 aukesivat.

(https://i.ibb.co/nR4nfqc/2021-09-27-ETV-E28-Tropo-weather.jpg) (https://www.fmlist.org/sounds/2021-09-27_09-10-39_-_E28_Tallinna-tropo-compressed.mp4)

(https://i.ibb.co/gDQ7VpP/2021-09-27-ETV-E28-Tropo.jpg)


Tässä ETV1 ja ETV2 kanavalla E28:

(https://i.ibb.co/XxS8KNQ/2021-09-27-ETV1-E28-Tropo.jpg)

(https://i.ibb.co/fr8fcRY/2021-09-27-ETV2-E28-Tropo.jpg)

(https://i.ibb.co/sj09LZk/2021-09-27-E28-Tallinna-muksi-aukeaa.jpg)


Kanavan E25 (salattu) muksi lukkiutui myös hyvällä signaalilla;

(https://i.ibb.co/n1Rzk2s/2021-09-27-E25-Tallinna-tropo-encoded.jpg)


Tropo oli kohtalaisen topakka, sen se näköjään vaati että nuo DVB-T kanavat tuolta Tallinnasta viimein tulivat.

(https://i.ibb.co/SVnqVxW/2021-09-27-Tallinna-tropo-aamulla.jpg)

Tässä vielä video (https://www.fmlist.org/sounds/2021-09-27_09-10-39_-_E28_Tallinna-tropo-compressed.mp4).

Antennina oli nyt parvekkeelta Tallinnan suunnattu Triaxin Unix 100 ja matalakohinainen (0,6 dB) UHF-alueen etuvahvistin.

(https://i.ibb.co/R6x164K/2021-09-27-Triax-Unix-100-ja-Tallinan-tropo-crop.jpg)

Sitä kokeilin tarkoitusta varten jo aiemmin kesällä, mutta nyt vasta tärppäsi.


Myös vanha asema sai saalista:

Entisessä QTH1:ssa oleva Televesin DAT BOSS LR ja etäkalusto siellä onnistui myös nappaamaan aiemmin tänä aamuna muksin Västervikistä kanavalla E22, eli tropoa riitti täältä Turusta myös lännen suuntaan.

(https://i.ibb.co/PNCrxw3/Screenshot-2021-09-27-at-10-20-28-Visual-Logbook-0-FM-3-TV.png)

(https://i.ibb.co/h9XcBWr/2021-09-27-E22-V-ster-s.jpg%5Dhttps://i.ibb.co/h9XcBWr/2021-09-27-E22-V-ster-s.jpg)


Aiemmin kesällä tuli myös uusi tähänastinen DVB-T etäisyysennätykseni E43 Västervik 451 km (http://bbs.fmdx.tk/index.php?topic=525.msg2235#msg2235), edelleen nykyään etänä käyttämäni vanhan vastaanottoaseman kautta myös.


EDIT: liitetiedostoina täyden resoluution ruudunkaappausvideot, joista ensimmäisessä taustalla olevan etä-aseman FM-vastaanoton kohina vahingossa vähän sotkee äänipuolta, mutta toisessa kaappauksessa se on jo kunnossa.